sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Oman pihan treenit

En muista olenko tänne edes kirjoittanut, mutta lokakuun lopussa jälleen yhdestä toiveesta tuli totta ja ostimme oman talon monen vuoden haaveilun jälkeen. Sijainti ei ole unelma, eikä ole omaa metsää, omia peltoja tai saa otettua omaa lammaslaumaa, mutta näillä mennään. Tämä on parasta just nyt. Meillä on kuitenkin oma talo ja oma tontti. Ensi keväänä on tarkoitus aidata piha, jotta koiratkin pääsevät nauttimaan omasta pihasta turvallisemmin. Pihassa liikkuu päivittäin orava, kissa ja satunnaisesti jänis. Kaikki saalisviettisten punanuttujen lempparit, joten ei uskalla ottaa riskiä ja pitää vapaana ilman aitoja. Piha ei ole valtava, mutta siellä mahtuu hyvin hengailemaan, leikkimään ja treenaamaan. Haaveilen tekeväni ikiomat tokoesteet ja muutamat agiesteet.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Kaksi Hupaisaa vuotta

Nykyään lähes kaikki tulee kirjoitettua viiveellä blogiin, mutta nyt lupaan itselleni aktivoitua blogin kanssa. Silti, vaikka kukaan ei näitä lukisi tai kommentoisi. Kirjoittaminen ja valokuvaaminen on aina ollut minulle tärkeää. Liian usein puhelin kourassa, joten koneella tulee istuttua harvoin. Jos koittaisi vaihtaa puhelimen koneeseen, kuten ennen vanhaan. Päivittää blogia pelkän instagramin sijaan ja ottaa valokuvia kameralla puhelimen sijaan. 

21.11. oli juhlapäivä, sillä Hupi täytti kaksi vuotta. Onnea Piilot! Aika on mennyt nopeasti. Vasta Ilo oli astutusreissulla Piin luona, mutta ensimmäiset pennut onkin jo kaksi vuotta ja toiset pennut laitettu tilaukseen. Huimaa. Tuntuu kuin Hupi olisi asunut meillä aina, eikä oikein kunnolla muista edes aikaa ennen kahta koiraa. 

Hupi on kehittynyt hitaasti, mutta varmasti. Niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Hupi taitaa olla kuin viini ja parantua vanhetessaan - tai niin ne ainakin sanoo. Hupi on ottanut paikkansa meidän perheessä ja sydämessä. Minä lämpenin Hupille hitaampaa kuin Ilolle aikoinaan ja hitaampaa kuin muu perhe. Nykyään Hupi tuntuu täysin omalta koiralta, enkä osaisi kuvitella elämää ilman sitä. Hupi kuuluu perheeseen. Hupi on meitä varten.

Pentuvuosi oli rankka ja se väsytti henkisesti. Hupi ei ollut helppo pentu. Se oli itsenäinen, saakelin itsepäinen, taistelutahtoinen, vilkas ja kaikin tavoin melkoinen adhd. Villi ja vapaa. Itse tein tyhmiä virheitä, joista olen ennenkin täällä puhunut. Kuljin koirien kanssa liikaa yhdessä, jonka takia Hupi vahvisti suhdetta Iloon minun sijastani. Sitäkin suurempi virhe oli kuitenkin koirien vertailu. Vertasin Hupia Iloon kaikessa, enkä oikein rohkaistunut tutustumaan siihen omana itsenään. Kaikki ne haasteet tuntuu nykyään kaukaisilta ja ne on haihtunut haaleiksi muistoiksi. Työtä on tehty ja tehty työ on todella tuottanut tulosta. En voi sanoin kuvailla, kuinka hyvältä tuntuu näkee tuloksia ja ennen kaikkea se suhde toimii, vaikka sitä ei tullut  "automaattisesti".






Arki ei vieläkään ole niin helppoa ja huoletonta kuin haluaisin. Hupi huomaa edelleen ympäriltään ihan kaiken ja reagoi asioihin nopeasti. Suurimman reaktion aiheuttaa toiset koirat, mutta reagoi se myös muihin eläimiin. Välillä yllättävissä tilanteissa ihmisiin, jos ei ehdi tarkastaa onko koiraa alkuunkaan. Välillä jopa lenkkipolun varrelle yhtäkkiä ilmestyneisiin asioihin. Hupi reagoi äänellä, juoksemalla kohti tai vaihtoehtoisesti väistämällä takavasemmalle. Meidän suurin haaste on remmikäytös, mutta ilokseni voin todeta, että sekin etenee hitaasti. Nykyään Hupi sentään pystyy syömään ruokaa, vaikka olisi toinen koira näkyvissä. Hupi pääsee myös aika nopeasti kohtaamisista yli, eikä jää tiloihin. Kaikkiin koiriin tai kaikissa tilanteissa ei edes välttämättä reagoi.

Hupi on aivan valloittava persoona. Se on ehkä hassuin koira, mitä minä tiedän. Se on meidän perheen hauskuuttaja, vaikka ennen titteli oli Ilolla. On Ilokin hassu koira, mutta Hupi vetää kyllä pidemmän korren. Hupin ilmeet ja eleet on vertaansa vailla. Hupilla on (melkein) aina hauskaa. Se on sellainen oman elämänsä Peter Pan, eikä se ehkä koskaan kasva - tai edes halua kasvaa - aikuiseksi. Sen mielestä maailma on suuri leikkikenttä ja se katselee elämää välillä ruusunpunaisten sydänlasien läpi. Toivottavasti se pysyy tuollaisena.

Hilpeästä luonteestaan huolimatta Hupi on välillä aika epävarma. Lähinnä vieraiden koirien kanssa, Hupi tarvitsee tilaa ja aikaa. Hupi ei myöskään arvosta kaikkia maailman ääniä. Laukaukset, raketit tai ukkonen ei kiinnostele, mutta palohälytin, palohälyttimen pattereiden loppuminen (ne piippailut, tiedättekö) ja tietyt viestiäänet - ne piippaukset - ahdistaa isosti. Hupia ahdistaa myös vaatteet, mutta niistä se pääse kuitenkin yli. 

Lähtökohtaisesti Hupi rakastaa kaikkia maailman ihmisiä ja se menee melkein sijoiltaan, jos joku erehtyy siihen koskemaan. Hupi tervehtii ihmisiä - tuttuja ja tuntemattomia - aika vallattomasti ja se on ollut työstämisen alla alusta asti, eikä toistaiseksi helpotusta näy. Hupin mielestä tuntemattomatkin ihmiset on tutustumisen arvoisia ja se on aika avoin. Enää se ei koita tervehtiä jokaista vastaantulijaa, mutta välillä aivopierussa lähtee morolle.
 


Harrastuksissa Hupi on ollut aina magee. Ihanteellinen harrastuskaveri, joka haluaa ja jaksaa tehdä hommia. Kestää toistot melko hyvin. Haluaa tehdä oikein ja suorittaa tehtävät tasaisen varmasti, kunhan ne oikeasti oppii. Vauhtia ja voimaa löytyy, mutta ensiksi pitää saada varmuutta ja varmuutta saa tekemällä. Reikäpää-Ilon jälkeen Hupi on ollut mukavaa vaihtelua harkitsevaisuutensa kanssa. Hupi liikkuu ja käyttää kroppaansa muutenkin hallitusti. Hupin kanssa ei ole tarvinnut pelätä törmäyksiä kiviin, puihin tai siivekkeisiin - toisin kuin Ilon kanssa. Hupi on tehnyt tokoa, agilityä ja hakua. Kaksi viimeistä on erityisesti Hupin lajeja ja siitä voisi tulla todella timanttinen, jos ohjaaja osaisi viedä sitä oikein eteenpäin. Tokossa Hupi on hieno ja vauhtiliikkeet on sen juttu, mutta lähellä tapahtuvat asiat on tarvinnut työstämistä. Itsenäisyys? Epävarmuus? Kuka näistä nyt tietää. 

Hupi rakastaa mennä kovaa ja metsälenkit on sen mielestä parasta ikinä. Hupi ei tyydy polulla kulkemiseen, vaan se ottaa vapaudesta kaikki irti ja hyödyntää tilan juoksemalla täysiä puiden joukossa (vaikka yksin), kiiveten kiville, rämpien jokaisessa mahdollisessa lutakossa, kaivaen kuoppia, tutkien jokaikisen kolon ja tuhoten keppejä. Hupi nauttii elämästä täysin rinnoin ja sen elämänasenteesta pitäisi ihan kaikkien ottaa mallia.

Tätä tekstiä voisi jatkaa loputtomiin, mutta ei kukaan jaksaisi kuitenkaan lukea. Hupi on Persoona, jota on vaikea kuvailla lyhyesti sanoin tai tekstein. Hupi pitää kokea. Tiivistetysti: ♥ Minun Maailman Paras Hupikoira ♥


tiistai 20. marraskuuta 2018

Toiveissa Waloja


Ilolla oli ollut juoksut viimeksi huhtikuun lopussa, joten odotin juoksuja alkavaksi syyskuun lopussa. Ei alkanut, joten odotin niitä alkavaksi ihan viimeistään lokakuun lopussa. Ei alkanut. Hupin juoksut tuli ja meni, mutta Ilo vain sinnitteli. Juoksut oli tekeillä ja merkit oli selkeät jo hyvissä ajoin - karvanlähtö, merkkailu, (kamala!) ruopiminen ja hajuista kiinnostuminen. Tarkkailin säännöllisesti takalistoa ja tarkastin paperilla veritilannetta, ei.

Keskiviikkona  07.11. aamulla laitoin Lauralle viestiä "Väittäisin, että juoksut on alkamassa. Voisi ehkä alkaa järjestelyjä miettiä." Hupi oli alkanut haistella Iloa, Ilo oli alkanut pestä itseään ja turvotustakin oli havaittavissa karvojen seasta. Työpäivän jälkeen bongasin lattialta ensimmäisen veripisaran ja oikeasti kirkaisin ääneen. Jee!

Sunnuntaina 11.11. Ilo lähti Lauralle tärppitarkkailuun ja samalla astutusreissulle. Ilon lemmenloma osa 2. Vein Ilon Pirkanhoville Lauralle ja otin Hupin mukaan, jos se ymmärtäisi Ilon puuttumisen helpommin. Warma lähti Lauralle samaan aikaan ja samasta paikasta kuin Ilokin. Illalla Laura laittoi viestiä, että Ilo on asettunut hyvin taloksi ja lauman kanssa on sujunut kivasti. Warmalle sen sijaan Ilo vielä murisi ja vilautteli hammasrivistöään...

Maanantaina 12.11. ensimmäiset proget ja tulos näytti seuraavana päivänä 0,3 eli juoksut oli aivan alussa. Torstaina 15.11. toiset proget ja tulos näytti seuraavana päivänä 1,7. Ilo oli suhtautunut Warman kevyeen flirttailuun hyvinkin viileästi. Laura epäili, että tärpit osuisi aikaisintaan sunnuntaihin tai alkuviikkoon. Lauantaina 17.11. heittäytyi tyrkyksi Warmalle. Sunnuntaina 18.11. alkoi vokotella Warmaa ja halusi pitää huomion itsessään, mutta selkään ei vielä päästänyt. Sunnuntai-iltana päästi selkään, mutta livahti kuitenkin alta pois ennen h-hetkeä. Maanantaina 19.11. aamulla onnistunut astuminen ja toisen kerran tänään aamulla.



 Treffikuvat on napannut Laura, kiitos kuvamuistoista!

Ilo oli vähän tuhmaillut lemmenlomalla. Keskiviikkona Ilolla oli mennyt Kipinän flirttailu tunteisiin ja  lauantaina oli mennyt Komppi tunteisiin, vaikka aikaisemmin oli kuulemma juuri Kompin kanssa leikkinyt eniten. Ilmeisesti hormoonit hyrrännyt ja lähestyvät tärpit sekoittanut pakkaa, koska tuollainen touhu ei ole kyllä Ilolle tyypillistä. Oman arvonsa tunteva Leidi se on aina ollut ja vanhemmiten oppinut sanomaan, jos ei halua toista koiraa iholle, mutta kuitenkin nätisti. Nuorille pojille ja mielesteleville nartuille se on kertonut aika pian, että voitte antaa olla.

Tänään tiistaina 20.11. sain Ilon kotiin. Ilo oli varsin iloinen nähdessään minut, jonka jälkeen se tarkasti onko Hupi mukana ja hyppäsi pikimmiten omaan häkkiinsä. Sain Lauralta mukaan Virbacin penturuoan, Vetcaren E-vitamiinin ja Nutrolinin pentuöljyn, sekä matolääkkeet madotuksia varten. Penturuoka ja öljyt aloitetaan heti tänään. Tästä se pentumatka taas alkaa! Jännäillään saadaanko matkamuistoja ja kolmen viikon päästä ultra.

Ilo innostui kotiutumisesta. Hupin kanssa piti laittaa heti leikiksi, mutta alkuhuuman jälkeen Ilo on murissut Hupin flirttailuyrityksille. Hupi haistelee tarkasti Iloa, vinkuu, kääntelee korviaan ja tuuppii omalla takalistollaan.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Nyt alkoi haku



Tänään Hupilla oli elämänsä toiset hakutreenit. Olen haaveillut haun harrastamisesta jo kauan ennen kuin Ilo muutti meille, mutta vasta tästä alkaa treenaaminen. Tätä on niin odotettu ja olen aivan fiilareissa. Tosi huippua!

Tänään oli aloittelijoiden päivä. Aluksi kaksi kokeneempaa koiraa näytti omat ilmaisutreeninsä, toisella rulla ja toisella haukku. Olen miettinyt omien koirieni ilmaisua, mutta en osaa vielä sanoa juuta tai jaata. En jaksa uskoa, että Hupilla olisi pokkaa haukkua ihmistä, mutta Ilolla saattaisi olla. Toisaalta Hupi ei lähtökohtaisesti tykkää kantaa asioita tai luonnostaan tuoda asioita ihmiselle. Toki treenikysymyksiä kaikki ja jää nähtäväksi mihin ilmaisuun päädytään. Toisaalta olisi tosi mielenkiintoista opettaa Hupille ilmaisuksi rulla ja Ilolle haukku.

Porukka jaettiin kahtia. Muutama kokeneempi koira meni toiseen ryhmään ja meidän ryhmässä oli toisen kokemattoman koiran lisäksi pari pentua. Treenasimme isolla nurmialueella, jonka ympärillä oli hyviä piiloja aloitteleville koirille. Aluksi Hupille yksi näkölähtö, jonka jälkeen kolme piiloa ruokapalkalla ja lopuksi näkölähtö lelupalkalla. Ruokana oli nakkia ja ruoan jälkeen Hupi ei oikein lähtenyt leikkimään maalimiehen kanssa. Minun kanssani kyllä lähti. Ensimmäisellä piilolla Hupi lähti hyvin, mutta varmisteli ja kyseli minulta apua. Kolmas oli tosi hieno ja Hupi selvästi tiesi, mitä oli tekemässä. Hupi tarvitsee lisää itseluottamusta ja treenin myötä sitä varmasti tuleekin. Hupissa on kuulemma potentiaalia. Haku on juuri sitä, mitä tarvitsemme. Tekee Hupille hyvää!

Hakuilun jälkeen teimme kentällä vähän tokoa ja onhan se aika hauska koira. Ennen treenejä Hupi kävi Osku-lagoton kanssa lenkillä ja kotiin päästyään käveli suoraan koirahuoneeseen häkkiin nukkumaan. Rankka päivä!

lauantai 27. lokakuuta 2018

Länsi-Suomen pelastusharjoitusalue

Teiskon Tahto Tassut järjesti toistamiseen retken Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueelle Poriin. Viime kerralla jouduin perumaan osallistumisen, mutta tällä kertaa oli pakko päästä mukaan. Huikean hieno noin 10h päivä! Matka 140km ja 1h 35min suuntaansa. Mukaan otin Hupin ja matkaseuraksi lähti Sanna Ketku-aussien kanssa.

Paikalla oli kymmenisen koirakkoa ja porukka jakautui kahteen ryhmään. Suurin osa koirista saksanpaimenkoiria, pari aussieta, boxeri ja dobermanni. Eri ikäisiä, eri tasoisia ja erilaisia koiria. Oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan toisten treenejä. Koirat treenasi vuorotellen ja odotti vuoroaan autossa. Koirien ohjaajat sen sijaan kulkivat toistensa mukana ja toki auttoivat toisiaan treeneissä maalimiehen roolissa.



Hupin treenivuoro oli toisena. En yhtään tiennyt etukäteen, mitä Hupilta odottaa. Hupi oli ensimmäistä kertaa tutustumassa tällaisiin outoihin paikkoihin, alustoihin ja hajuihin. Hupi yllätti positiivisesti ja oli todella reipas. Olen super tyytyväinen Hupiin! Hupi sai kehuja muiltakin ja muut ihmettelivätkin puheitani epävarmasta Hupista. 

Ensimmäisenä Hupi pääsi tutustumaan erilaisiin tiloihin. Hupi sai kulkea vapaana omaan tahtiin, eikä sitä epäilyttänyt oikeasti mikään. Hupi tutki uusia paikkoja reippaasti ja kulki rennosti edelläni. Hupi päätti, että ensimmäisenä tutustumme ritilärappusiin. Rappuset veivät meidät korkealle ylös ja ritilöiden välistä oli näkyvyys alas. Seuraavaksi tutustuimme pimeään huoneeseen, jossa minun piti laittaa puhelimesta taskulamppu päälle nähdäkseni jotain. Pimeästä siirryimme valoisaan konttiin, jossa oli toinen toistaan kummallisempia tavaroita - Hupista siellä ei ollut hirveästi nähtävää. Toiseen pimeään konttiin, joka tuoksui voimakkasti savulta. Ei pienintäkään epäröintiä. Jättimäisessä putkessa oli liukasta, mutta Hupi kulki tosi varmasti edestakaisin. Ulkona halusin käyttää hyödyksi myös ison kivikasan ja kivilohkareet, joiden päällä Hupi keikkui vauhdikkaasti.


Tutustumisen jälkeen Hupi pääsi hakuhommiin ensimmäistä kertaa ikinä. Ensimmäisellä kierroksella teimme ulkona kaksi näkölähtöä lelupalkalla. Ensimmäisen maalimiehen kanssa Hupi lähti leikkimään vähän kysyvästi, mutta toisen kanssa huomattavasti paremmin "tiedän tämän jutun". Hupi lähti molemmilla kerroilla matkaan vauhdikkaasti hetkeäkään epäröimättä. Toisella kierroksella teimme sisällä kaksi kunnon piiloa ruokapalkalla. Odotimme ulkona kun maalimiehet piiloutuivat taas kerran uuteen rakennukseen. Ensimmäinen piilo hämärässä huoneessa, jossa oli muutama sohva ja maalimies oli sohvan takana piilossa. Hupi tiesi heti, mitä on tekemässä ja hajun saamisen jälkeen löysi maalimiehen nopeasti. Toinen piilo ihan pimeässä labyrinttihuoneessa, jossa tarvitsin itse taas taskulamppua. Maalimies oli yhden seinämän takana piilossa ja Hupi etsi lähes neljä minuuttia. Kävi kerran aivan lähellä, mutta  ei tajunnut. Hajut elivät niin omaa elämäänsä tuollaisessa paikassa ja oli selvästi haastavaa. Hupi kävi huoneen ovella, jonka aikana maalimies antoi pienen ääniavun. Hupi kyseli välillä minulta neuvoa, mutta ei lopettanut etsimistä ennen kuin löysi  etsimänsä. ♥ Huu  ♥

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Pentu-uutisia


Iloisia uutisia.  Olen odottanut yli vuoden, että pääsen kertomaan tästä ja vihdoin. Ilolle on suunnitteilla toinen pentue ja Ilo on tarkoitus astuttaa näistä juoksuista, joiden pitäisi alkaa syys-lokakuussa eli pian. Ilon sulhoksi on valikoitunut upeaakin upeampi Warma (Let´s Talk About I am Soldier). Laura liisaa Iloa ja pennut syntyvät Lauran luona Wirneen kennelnimen alle. Wirneen S-pennut. Warma Ilo eli Walot. Piilot ja Walot. EN KESTÄ!

Elokuussa 2017 päivitin facebookkiin jotain tyyliin "salaa haaveilen, että maailmaan syntyisi joskus lisää pikkuiloja" ja hetken päästä tuli kannatusviesti Laura-kasvattajalta. Näin alkoi suunnitelmat edetä ja aloimme puhua, että Laura liisaisi Iloa toiseen pentueeseen. Ilo siirtyi omistukseeni N-pentueen eli Piilojen jälkeen. Ilo on mahtava koira, mutta minusta ei ole kasvattamaan pentuetta. Minusta tämä on mainio tapa jatkaa Ilon sukua.

Helmikuussa 2018 Laura mainitsi miettineensä Warmaa sulhoksi. Innostuin heti, koska olen nähnyt Warmaa useamman kerran Wirneen menoissa ja tykännyt Warmasta aina. Yksi omista lemppariaussieista. Warman omistaja Mariakin kannatti ajatusta ja tällä suunnitelmalla jatkoimme. Aikaa kului ja minua alkoi luonteelleni tyypillisesti pelottaa kaikki, mikä voi mennä vikaan ja nolostellen peräännyin. Huhtikuussa 2018 oli Wirneen tokopäivä ja näin Warmaa pitkästä aikaa. Katselin Warman tokoilua sydämet silmissä. Aloin empiä sekavien ajatusteni kanssa, lyhyen pähkäilyn ja parin juttutuokion jälkeen laitoin nolostellen viestiä, että tehdään pennut.

Warma on Lauran tuontiuros Itävallasta. Warmalla on yksi seitsemän pennun pentue (3/17) Titangus-kenneliin.



29.08. Ilo kävi silmäpeilauksessa Hakametsän eläinklinikalla ja silmät todettiin edelleen terveiksi. 21.09. Ilo kävi virallisissa selkäkuvissa eläinlääkäri Helmessä ja selkä  todettiin terveeksi. 25.09. päätimme, että Ilo astutetaan syksyn juoksuista kevään juoksujen sijaan. 28.09. Warma kävi silmäpeilauksessa ja silmät todettiin edelleen terveiksi. Ei muuta kuin juoksuja odottelemaan. Ilolla on alkanut edelliset juoksut huhtikuun lopussa, joten juoksuja odotetaan alkavaksi tässä syys-lokakuun vaihteessa. Elämme jännittäviä aikoja! Tästä se taas lähtee.

29.09. Laura kertoi päivittävänsä yhdistelmästä kotisivuille, joten pentueesta tulisi julkista tietoa. Yli vuoden odotuksen jälkeen minä riemuidiootti sain julkaista tämän hienon pentuesuunnitelman. Samana päivänä kävimme Marian & Warman kanssa treenaamassa. Otin samalla koirista yhteiskuvat ja intoa puhkuen ajoin kotiin. En ehtinyt riisua edes ulkovaatteita kokonaan kun piti istua koneelle päivittämään tätä jännittävää uutista.






Wirneen leiri 2018


Keväisen viikonlopun 18-20.05. vietimme Wirneen leirillä. Wirneen leiri pidettiin viidettä kertaa ja tänä vuonna leiripaikaksi valikoitui Villa Taivaannasta Kiteellä. Kerrassaan mahtava leiripaikka, upeat puitteet, mukava henkilökunta, hyvät tilat, maittavat ruoat, kivat lenkkimaastot ja ennen kaikkea aivan täydelliset treenikentät. Meno-paluu kerrytti kilometrejä vähän alle 1000km ja tunteja reilu 14h. Matkaan lähdimme tällä kertaa tyttöjen kanssa kolmisin ja uljaaksi ratsuksemme pääsi Punto. Menomatka sujui jouhevasti Antti Tuiskun tahtiin hoilottaessa, mutta tulomatkalla väsy painoi ja silmäluomet oli raskaat jo tunnin ajomatkan jälkeen. Sinnittelin, kunnes tuli mieleen aiemmin saatu vinkki äänikirjasta. Pysähdyin, latasin puhelimeen Elisa Kirjan ja ilmaiskirjan Baskervillen koiran. Melkein 4h matkasta meni kuunnellessa JBL-kajarista äänikirjaa ja ikkunoista tuuli puhalsi virkistävästi. Yllättävän kivuttomasti meni pitkät matkat, vaikka välillä toivoi matkaseuraa. Äänikirjat JATKOON!!!

Lähdin matkaan yhdeksän aikoihin aamulla ja saavuin perille ensimmäisenä. Ehdin ihastella miljöötä, jutella Villa Taivaannastan väen kanssa, käydä koirien kanssa lenkillä upeissa maastoissa, valokuvata, treenata lyhyesti ja varata huoneen ennen kuin muut alkoivat saapua paikalle. Meidän huoneen valtasi Piilo-ihmiset ja meidän lisäksi huoneessa majoittui Sanni omistajineen, Mysti omistajineen ja Nooan omistaja. Nooa nukkui muualla, koska tytöt saattoi tuoksua vielä. Sijainnista huolimatta leirille osallistui 21 ihmistä ja useampi koira.

Tänä vuonna leirillä kouluttivat Olli Holmberg (HST Finland) tottista, Heidi Utriainen (Sporttirekku) agilityä ja Minna Pessi-Ahokas hakua. Lauantaina agilityä koulutti Mari Lukkarinen. Meidän ei pitänyt osallistua mihinkään koulutukseen, mutta sattumien kautta osallistuin Hupin kanssa lauantaina Marin kouluttamaan agilityyn. Takana oli agilitytaukoa, koska  meillä ei ollut mahdollisuutta aksailla  ollenkaan ilman niitä hallin omatoimitunnareita.  




Mietin kovasti mitä tekisimme ja esteille irtoaminen oli meidän lyhyiden pätkien teema. Haastavaa meinaa olla, koska ei olla hirveästi irtoamista harjoiteltu ja äitiä on tärkeä tuijotella. Irtoamistreeniä teimme vain muutamalla esteellä ja kouluttaja palkkasi Hupia. Nyt vain treeneihin irtoamista ja palkkaa muualta kuin minulta. Toisessa setissä sain vinkkejä keinuun, mutta testiin pääsee vasta myöhemmin. Hupia alkaa jännittää kun keinu liikkuu.

Molemmat koirat pääsivät tekemään tokoa ja agilityä. Ilo pääsi tekemään agilityä myös pentujensa omistajien kanssa. Vauhtia ja meininkiä löytyi, joka oli selvästi mieluisaa. Ilo oli kuitenkin vähän kaheli ja hyppäsi A-esteen harjalla hurjan loikan muutamankin kerran. Heti kun A oli osana rataa ja vauhti mukana menossa, Ilon aivot katosivat. Hupikin teki omatoimisesti agilityä. Lisäksi molemmat koirat pääsivät tekemään tokoa omatoimisesti. Toki koirat pääsivät myös uimaan, lenkkeilemään, leikkimään sukulaiskoirien kanssa ja kerjäämään grillattavia.

 Ilon tyttö Sanni.
 Ilon tyttö Mysti.
 Ilon poika Nooa.

Leirin aikana Hupille ammuttiin ensimmäistä kertaa, eikä Hupi ollut moksiskaan. Hupi kulki hihnassa rentona ja tyytyväisenä, eikä korvaansa lotkauttanut laukauksille.  Todella mahtavaa! Olen niiiin onnellinen ja kiitollinen.

Leiri oli mahtava kaikkineen. Omat koirat käyttäytyivät hienosti ja olin todella tyytyväinen niiden leirikäytökseen. Hupikin käyttäytyi niin hienosti, sen kanssa on koko ajan kivempi mennä ja tehdä. Leirille osallistui Hupin lisäksi neljä Ilon pentua, oli aivan parasta nähdä hienoja tyyppejä. Tämä Wirneen porukka on vaan ihan parasta, niin ihmiset kuin koiratkin. Ilo kuulua tähän hienoon porukkaan ja ei muuta kuin seuraavia rientoja odotellessa. 

 Ilon tyttö Noksu, Ilon tyttö Sanni, Ilon poika Nooa, Ilo, Ilon tyttö Hupi ja Ilon tyttö Mysti. Ja tarkennus jossain ihan muualla.