sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Tuleeko meille pentu?


Lähiaikoina insta on vallattu pentukysymyksillä. Kovin kysytty ja selvästi myös kauhisteltu aihe. Tuleeko teille pentu? Aiotko ottaa pennun? Haluaisitko ottaa pennun? Miksi otat pennun? Aiotko todella ottaa pennun? Mitä teet pennulla? Mihin tarkoitukseen otat pennun? Kolme? Miksi et ota pentua? Mitä hyviä puolia? Mitä huonoja puolia? On tullut kannustusta, kauhistelua, jaettu onnistuneita ja epäonnistuneita kokemuksia. Eletty mukana.

Kerroin pentusuunnitelmasta aikaisemmin, joten en lähde sitä enää kertaamaan. Heti kun sain tietää, että Ilolla käytetään Warmaa, olin myyty. Warma oli ennestään tuttu koira ja olen ihaillut sitä aina. Pentukuume nosteli päätään, mutta yllättävän pitkään olin sitä mieltä, ettei pentua tule. Leikittelin toki välillä ajatuksella, mutta Hupin kanssa oli niin pitkään haasteita, etten tosissani antanut itseni miettiä pentua. Mitä lähemmäs pentujen syntymä tuli, sitä kovemmaksi pentukuume ja pakottava tarve saada oma Walo kasvoi. Röntgen pahensi lisää. Puhumattakaan siitä kun pennut lopulta syntyivät, kasvoivat ja kehittyivät. Tai omien lemppareiden löytymisestä.

Minä aloin tosissaan miettiä, että ottaisin kolmannen aussien. Päätin, että otan kolmannen. Laitoin Lauralle viestiä, että pitää yhden pennun minulle varattuna. Päätin, että ottaisin uroksen, koska ikäeroa Hupin ja pennun välillä on suhteellisen vähän. Mieheni oli alusta asti ajatusta vastaan ja lukuisista yrityksistäni huolimatta vastaus oli aina vain jyrkkä ei. Minä en ollut valmis luovuttamaan helposti, mutta omat terveyshuolet muistuttelivat itsestään ja en vain uskalla ottaa pentua ennen kuin tiedän, mikä minua vaivaa. Toinen päätökseeni vaikuttava tekijä oli Hupi. Hupi tarvitsee toistaiseksi aika tasaisen arjen ollakseen tyytyväinen ja sillä meni kuppi totaalisesti nurin jo meidän Hoppu-hoitokoirasta. Aloin miettiä, miten Hupi suhtautuisi pentuun, vaikka toisaalta varmasti ajan myötä olisi tottunut ja pitänyt hyvänä asiana toista koirakaveria omassa perheessä. Hupi tarvitsee kuitenkin aikaa kypsyä ja toivottavasti arki tasaantuisi ajan myötä ennen pentulaista.

Minulta on myös kysytty kummasta pentueesta olisin mielummin ottanut pennun, jos olisin tiennyt molemmista pentueista. Vähän epäreilu kysymys toisaalta. En vaihtaisi Hupia mihinkään ja tykästyin Piihin heti ensitapaamisella. Warman olen kuitenkin tuntenut kauemmin ja olen ihaillut sitä pitkään ennen pentuprojektia.

Eli meille ei valitettavasti tule pentua, sydän särkyi, surettaa ja tuntuu isolta virheeltä olla ottamatta pentua. Ilmoittauduin sijoitustytön pentujonoon ennen kuin edes oli varmaa kuka sijoitetaan ja mikäli kaikki sujuu hienosti, katsellaan pentujuttuja muutaman vuoden päästä uudestaan. Toivottavasti omat terveysmurheet on enää muisto vain, elämä rullaisi, Hupi olisi tasapainoisempi ja mies olisi siirtynyt jyrkästä eistä siihen ehkään.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Pienet piraijat

Tiistaina koitti odotettu päivä ja vihdoin pääsin toista kertaa pentuja moikkaamaan. Iida lähti mukaani ja olimme sopineet jo ajat sitten, että pahimmassa riiwelövaiheessa hän lähtisi mukaani kasvattamaan pentukuumettaan. 

Pentuhuoneeseen astuessa minut valtasi aww-reaktio. Sitä sanoinkuvaamatonta söpöyttä ei voi edes tajuta. Pennut oli kasvanut ja kehittynyt hurjasti sitten viime tapaamisen. Marsuista oli tullut ihan oikeita koiranpentuja ja vieläpä maailman suloisimpia sellaisia. Pentulauma vyöryi morottamaan heti kun pentuaitaukseen astuimme ja oli mahtavaa nähdä se sosiaalisuus. Kukaan ei jäänyt ihmettelemään ja kaikki tulivat yhtä reippaasti luokse. 

 Sotku & Siisti heräili ensimmäisenä päikkäreiltä.
 Sokin väsytilassa.
 Siisti riehutilassa.
 Akkuja lataamassa häntä kainalossa.
 Siisti söpöilee. Kohta se hyökkäsi syömään puhelinta.
 Sotku tuumii jaksaisiko nousta tuhmailemaan.
 Sokin tarjoilee kaunista kontaktia - tai miettii hyppäisikö Iidan nenään.


 Sinko latautuu.
 Sikin & Sokin.

Aika kului silmänräpäyksessä ja vierailu loppui ennen kuin oli ehtinyt edes alkaa tai siltä se tuntui. Pentujen seassa olisi voinut viettää vaikka koko päivän. Vierailun aikana ei toki paljoa ehdi nähdä, mutta sen lyhyen vierailun aikana pentue vaikutti aika tasaiselta. Pennut touhusivat ja nukkuivat sopivasti. Kaikki pennut vaikuttivat sosiaalisilta ja reippailta. Pennut olivat kamalan ihania riiviöitä ja kaikki, mihin pentujen naskalit ylsivät, sai kyytiä pentujen käsittelyssä. Voin kertoa, että naskalihampaat sisäreidessä ei tuntunut hyvältä. Pennut hakeutuivat nukkumaan ihmisten läheisyyteen. Ensimmäisenä unille kävi Sotku, joka toki heräsikin ensimmäisenä kiusaamaan nukkuvia sisaruksiaan. Viimeiseen asti unta vastaan kamppailivat Suttu ja Sikin.

Minun lempparini on alusta asti ollut Sinko. Syytä en osaa oikeastaan edes sanoa, mutta sellainen tunne vain tuli. Niin tuli myös Ilon kanssa aikoinaan. Tällä vierailulla Sinko kiipesi syliini, koitti kiivetä mahdollisimman ylös ja suukotti naamaa - ennen kuin alkoi maistella nenää. Aivan kuten Ilo samassa iässä. Sinko heilutti villisti häntää ja oli hurmaava. Lemppariksi nousi myös Siisti, joka käyttäytyi aika samanlailla ja näytteli aika siistiä leikkimistä. Lisäksi tottakai Siistin silakkamainen ulkonäkö kiehtoo minua valtavasti, Siisti Silakka. Siistin rinnalla myös Sokin teki vaikutuksen. Ja Suttu. No kaikki! Innolla odotan, kuka valikoituu sijoitusnartuksi. Sikin osoitti hienoa taistelutahtoa ja jaksoi heti vierailun alusta repiä täpäkästi Iidan hihaa varmaan ainakin joku 5min.


Oli hauska nähdä eroja pentujen ulkonäössä. Siisti ja Sikin on selvästi lyhytkarvaisempia kuin muut. Vähän silakampia muutenkin. Jännä nähdä millaisia tyypeistä ajan myötä kehittyy, rakennetta, turkkitilannetta, korvien asentoa. Toivottavasti heistä kasvaa huikeita perheenjäseniä, mageita harrastuskavereita ja terveitä kaikinpuolin upeita koiria - ja omistajat olisi tyytyväisiä omiinsa. ♥ Eilen 28.2. pennuilla oli silmäpeilaus ja peilailtiin seitsemän silmäparia terveitä silmiä. Alkuviikosta on luvassa terveystarkastus ja pentutestaus. Kohta lapset lähtee valloittamaan maailmaa ja haikeaksi vetää, vaikka tottakai on parasta saada maailman paras Ilo kotiin. ♥

Eka rivi: Siisti & Sotku, toka rivi: Sinko & Sikin, kolmas rivi: Sokin & Suttu ja neljäs rivi: Särmä.

Aivan valloittavia pieniä. Pentukuume kasvaa kasvamistaan.

torstai 28. helmikuuta 2019

Walot 6vko

WIRNEEN SIISTI SEKAMELSKA "Siisti"
WIRNEEN SOPIVASTI SEKAISIN "Sotku"
WIRNEEN SINKOILEVA SÄHIKÄINEN "Sinko"
WIRNEEN SIKINSOKIN "Sikin"
WIRNEEN SEKOITAN SUN MAAILMAN "Sokin"
 WIRNEEN SYYPÄÄ SUN WALOON "Suttu"
WIRNEEN SOOSOO "Särmä" 

Upeat kuvat ©Markku Lönnberg

maanantai 25. helmikuuta 2019

Moi Walot 12vrk

Vierailin Walolandiassa ensimmäistä kertaa pentujen syntymän jälkeen 30.01. eli pentujen ollessa 12vrk pikkumarsuja. Pennut oli kasvanut ja kehittynyt kauheasti. Kova tohina päällä, silmät rakoilivat, liikkuminen oli tomeraa, leikin alkeita oli nähtävissä ja ensimmäinen  pentu hengaili pentulaatikon ulkopuolella. Kahden päivän päästä koko pentulauma olikin jo karannut pentulaatikon ulkopuolelle. Pupsinaattorien maailmanvalloitus alkoi.

Ilo oli liikuttavan ihana. Ilo piti mammahommista taukoa vierailuni ajan ja nautti täysillä minun seurastani. Iloitsi kun saavuin paikalle, pysyi vierelläni ja vaati vatsarapsutuksia. Lähtiessä se jäi portille katsomaan perääni, itku.








Pikakelauksena muutama netistä bongattu päivämäärä. 1.2. kaksiviikkoiset pennut alkoivat maistella sormia ja lahkeita. 3.2. Lauran muut koirat pääsivät pentuja moikkaamaan. 5.2. pentulaatikko purettiin, aitausta suurennettiin ja pennut saivat läjän leluja ihmeteltäväksi. 7.2. pennuilla oli jo täysi leikkitohina päällä. 10.2. pentujen maailma alkoi laajentua entisestään ja ne pääsivät tutkimaan alakertaa. Pennut saivat ensimmäistä kertaa kiinteää ja matolääkettä. Maitobaarissa alkoi olla jo tungosta, kauhea kuhina ja HuippuIlo on hoitanut hommansa mallikkaasti. 15.2. yksi tulevista omistajista oli pentuja vahtimassa. Menoa ja meininkiä riitti. Pennuista on kuoriutunut pikkuriiwiöitä. Samana viikonloppuna pennuilla alkoi käydä myös enemmän vieraita, pennut tapasivat vieraita lapsia ja koiria. 23.2. mennessä viisiviikkoiset pennut oli mm. päässyt ulkoilemaan, matkustamaan autossa, hengailemaan treenihallille ja vierailemaan yhden pennun tulevan omistajan luona. Vau!

Kiinnostuneet pääsevät seuraamaan pentumatkaa tiineysajasta luovutukseen Wirneen S-pentueen fb-sivulta.  

 

Ne ensimmäiset kuvat

Voi kamala, mikä viive. Tässä Walopentujen ensimmäiset kuvat, ikää 1vrk. Kuvat on ottanut Markku Lönnberg.

SIISTI
 SOTKU
 
 SINKO
 
 SIKIN
 SOKIN
 SUTTU
SÄRMÄ

lauantai 19. tammikuuta 2019

Tervetuloa Walot

Tervetuloa maailmaan Wirneen S-pentue, Warman & Ilon lapset, lyhyesti ja ytimekkäästi Walot. 7 pentua, 4 urosta ja 3 narttua. 4 punaista ja 3 mustaa. Pentunimet ovat Siisti, Sotku, Sinko, Sikin, Sokin, Suttu & Särmä.♥


Ilolla oli laskettu lauantaina 19.01., mutta pentuja odoteltiin jo vähän aikaisemmin. Keskiviikkona sain viestin, että Ilo on ähkivä, mutta muuten oma itsensä ja ei vielä merkkejä synnytyksestä. Torstaina 17.01. kahdeksan aikoihin sain viestin, että Ilo läähättelee ja lämmöt on laskusuunnassa, mutta on vielä rauhallinen. Minun piti mennä töihin iltavuoroon ja laitoin heti vuoroni jakoon. Kukaan ei voinut auttaa, mutta ihanaakin ihanampi ystäväni (joka on myös työkaverini) järjesti asian. Kahdentoista aikoihin sain viestin, että Ilo on selvästi aloitellut, mutta luultavasti synnyttää aikaisintaan yöllä tai vasta seuraavana päivänä. Viiden aikoihin sain viestin, että Ilo oli alkanut hakeutua suojaisampaan paikkaan ja voisin alkaa valmistautua lähtöön. Puolen tunnin sisään olin jo matkalla kohti Röykkää. Matka sujui yllättävän ripeästi, vaikka mitä lähemmäs määränpäätä pääsin, sitä kamalammaksi ajokeli muuttui. Lunta satoi ja pöllysi lisää tiestä, välillä kaista tai  koko tie katosi.

Pääsin perille puoli kahdeksan aikoihin. Ilo (ja Ilon emä Nessa) tulivat pihalle vastaan. Ilo oli v-a-l-t-a-v-a ja se sekosi riemusta tajutessaan minut. Se pomppi kumipallona edessäni, inisi ja meinasi kiivetä autoon ennen kuin sain ovea kiinni. Ilo oli liikuttavan iloinen minusta. Ikävä on ollut molemminpuolinen. Asettauduin mukavasti pentuhuoneeseen. Ilo kaipasi rakkautta, kiipesi syliini ja sitä piti välillä käskeä muualle keskittymään siihen olennaiseen - synnytykseen - koska se meni vähän liiankin rauhalliseen kuplaan sylissäni ja unohti olennaisen.

Ilo oli todella levoton. Se seilasi portin, pentulaatikon ja boksin väliä. Petasi villisti. Tuijotti minua, tuijotti Lauraa. Läähätti. Joi. Vaihteli asentoa. Hakeutui lähelle, hakeutui kauemmas. Monta tuntia meni samalla kaavalla. Ilo oli niin levoton, että odotimme sen synnyttävän yön aikana, mutta ei. En pystynyt nukkumaan Ilon levottomuuden ja oman jännityksen takia, mutta koitin torkkua pari tuntia aikaisin aamulla kun meinasin nukahtaa somettaessa. Aamulla homma alkoi selvästi edetä, mutta ei kovin nopeasti. Ilo sai vähän vauhditusta ja hiljalleen se alkoi ähistä eri tavalla. Alkoi todella tapahtua, Ilo alkoi ähkiä enemmän ja supistelu alkoi tiheentyä.

Vähän ennen kymmentä alkoi tuottaa tulosta. 9.44 syntyi ensimmäinen pentu, punainen narttu Siisti. ♥ 10.45 syntyi toinen, punainen uros Sotku. ♥ 11.18 syntyi kolmas, musta uros Sinko. ♥ 11.50 syntyi neljäs, musta uros Sikin. ♥ 12.09 syntyi viides, punainen narttu Sokin. ♥ 13.01 syntyi kuudes, musta narttu Suttu. ♥ 14.27 syntyi seitsemäs, punainen uros Särmä. ♥ Pennuilla on yllättävän vähän valkoista ja kaikilta löytyy tan-merkit.

Kolmen ensimmäisen pennun ajan Laura oli paikalla, mutta sitten hän joutui valitettavasti lähtemään töihin ja minä jäin kätilöimään. Sain avuksi ja tueksi toisen henkilön, jolle on tulossa pentu tästä pentueesta. Jännitti hirveästi, mutta puhelimen päässä oli apu saatavilla, hyvät ohjeet saatu etukäteen, paperilla tärkeimmät ohjeet muistissa ja hommat hoitui onneksi luonnostaan. Ilo hoiti hommansa hienosti ja mekin selvisimme kunnialla. Sokin syntyi takapää edellä, mutta silti sekin tuli pihalle sujuvasti. Särmän syntymän aikaan piti tarttua puhelimeen ja kysyä neuvoa. Pentu oli ollut kauan matkalla, eikä Ilo ehkä jaksanut enää ponnistaa niin aktiivisesti. Yhtäkkiä näkyi sikiöpussi menevän sisään ja ulos vuorotellen. Vihertävää nestettä näkyi Ilon turkissa. Minä kuuntelin ohjeita ja toinen auttoi pennun pihalle ohjeilla. Pentu syntyi suu auki ja kieli pihalla. Sinersi. Oli vaisu. Nostin äkkiä pennun Ilon pestäväksi, koitin sormella saada aukaisemaan suun ja hieroin pentua pyyhkeellä. Kyllä se siitä virkosi, mutta ei jaksanut itse suunnata nisälle, eikä imeä, vaikka nostin nisälle aina uudestaan. Rohisi. Jonkin ajan kuluttua alkoi liikkua ja imeä. Jotenkin Särmästä tuli Sellainen Tunne. Olin itku silmässä ja kauhuissani, mutta onneksi selvisi ja tänään kuulemma menee jo muiden mukana.

Mamsku sisusti ennen pentuja.

Ensimmäinen pentu syntyi siis 9.44 ja viimeinen pentu 14.27. Ainakin kuutta pentua odotimme röntgenin perusteella, mutta tunnustelimme molemmat Ilon vatsaa ja siellä tuntui yksi möykky. Supistelun alkaessa vahvistui, että yksi on vielä tulossa - ja olihan siellä Särmä. Ilolla oli kova työ pennuissa, sillä painot oli lähes kaikilla päälle 400g. Siisti 423g, Sotku 479g, Sinko 398g, Sikin  405g, Sokin 415g, Suttu 420g ja Särmä 466g.  

Minä lähdin kotiin ennen viittä. Olin aivan puhki, koska olin valvonut aivan liian kauan ja stressannut synnytystä. Kotimatka tuntui pitkältä ja raskaalta. Illalla kotona torkahdin kaksi kertaa kirjoitellessa puhelimella viestiä ja nukahdin heti kun laitoin puhelimen pois. Yhdeksän tunnin yöunet tuli tarpeeseen. Pentulandiaan kuuluu hyvää.

Tällä kertaa en ottanut kameralla kuvia, joten laitan pentujen esittelykuvat heti kun pentujen hovikuvaaja kuvaa.

torstai 10. tammikuuta 2019

Tavoitteet, menneet ja tulevat

Jos 2017 tavoitteista yllätyin, kuinka hyvin tavoitteet toteutuivat. Nyt 2018 järkytyin, kuinka huonosti tavoitteet toteutuivat. Painin oman terveyden kanssa kesäkuusta monta kuukautta eteenpäin, joten se luonnollisesti vaikutti aivan kaikkeen ja omalta osaltaan tavoitteiden toteutumattomuuteen. Olen venyttänyt tämän julkaisua, mutta nyt on aika katsoa miten kävi, mikä toteutui ja mikä jäi toteutumatta. Samalla vuoden 2019 tavoitteet!


ILON kanssa rohkaistuin vihdoin korkkaamaan tokon voittajaluokan Nokialla 02.06., mutta suorituksemme riitti vain kakkostulokseen pistein 248,5p (sij. 1/2). Kokeesta jäi kuitenkin hyvä fiilis ja kehässä oli parempi olla kuin koskaan aikaisemmin. Ilmoitin Ilon toiseen kokeeseen kesäkuun lopulle, mutta edellisen yön vietin maaten ensiavussa ja siitä se kaikki moska vasta alkoikin. Monta kuukautta meni pelottavien oireiden kanssa painiessa, jonka takia koirat oli minimi liikunnalla ja treenillä, joten luonnollisesti kokeetkin jäi. Sitten tuli Ilon saikku. Sitten tuli juoksut. Sitten tuli mammahommat. EVL-liikkeitä treenasimme VOI-liikkeiden ohella, mutta tekemistä riittää vielä. Lampaat jäi, tänäkin vuonna. Muutin mieltäni ei pentuja-suunnitelman suhteen, joten sterkka vaihtui Warmalla astutukseen 19.11. ja Walojen odotukseen. Ilon selkä kuvattiin 21.09. terveeksi myös  spondyloosin osalta ja silmät peilattiin terveiksi 29.08.  Ilo oli kaksi kertaa saikulla telottuaan itsensä lenkillä.

ILON TAVOITTEET 2019                           
- Pennuista palautuminen ♥
- VOI1 (TK3?)
- TK4 -> FI TVA Wirneen Ilopilleri ♥
-  Sterkkaaminen
- Ne lampaat, nyt!
- Monipuolisesti eri lajeja




HUPIN kanssa en rohkaistunut korkkaamaan tokon alokasluokkaa tai tekemään mitään muutakaan. ALO-liikkeet saimme lähes koekuntoon, mutta seuraaminen osoittautui isoksi murheenkryyniksi ja päätin lähteä rakentamaan sitä alusta. Kaukoissa taitaa olla edessä sama homma. Treenasimme ahkerasti ylempien luokkien liikkeitä ALO-liikkeiden rinnalla ja Hupi on tehnyt monipuolisesti kaikenlaista. BH-kaavan palaset on ihan hyvällä mallilla, mutta kaavio on suurimmaksi osaksi seuraamista ja seuraaminen on surkeaa. Olin ilmoittamassa Hupia MH-luonnekuvaukseen 13.10., mutta Hupilla alkoi juoksut ja siitä tuli normaalia enemmän herkkis, joten päätin siirtää MH:ta. Olin ilmoittamassa Hupia myös näyttelyyn 25.08., mutta nakukoirasta tuli vielä nakumpi ja ajattelin jopa sen HarrastusHoon olevan mahdottomuus, joten jätin väliin. Lampaat jäi Hupiltakin, tänäkin vuonna. Remmikäytös on loputon suo, mutta tämän vuoden aikana on tapahtunut isoja muutoksia. Hupille kelpaa nykyään ruoka, vaikka se kiihtyisi koirista. Se välillä jopa jättää toiset koirat, se ei aina kisko, se ei aina hauku. Isoa edistymistä, vaikka tekemistä riittää ja en tiedä muuttuuko koskaan täysin seesteiseksi. Takapakkiakin on tullut - kiitos iholle tunkevien irtokoirien, joita on tullut nyt lähiviikkoina vastaan.


HUPIN TAVOITTEET 2019
- Tokouran korkkaaminen
- MH-luonnekuvaus
- Näyttelyistä H
- Sterkkaaminen
- Ne lampaat, nyt!
- Ahkera agility ja haku


Yksi parhaista asioista tämän vuoden aikana on se, kuinka hirveästi minun ja Hupin suhde on muuttunut. Kuinka tiivis suhde meille on kehittynyt ja kuinka hyvä tiimi meistä on kasvanut. Se ei tullut itsestään, ei helposti, ei nopeasti. Kirjaimellisesti on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Kuvainnollisesti on hakattu päätä seinään, mutta se kaikki on niin kannattanut ja todellakin ollut sen arvoista. Minulla on toinenkin aivan uskomattoman upea ja täydellinen koira käsissäni. Minun täydellisen Iloni täydellinen lapsikoira Hupi. ♥ Nyyh.

En osaa päättää keräisinkö Ilolle koularin voittajaluokasta vai hakisinko vain yhden ykköstuloksen ja siirtyisin erikoisvoittajaluokkaan (liikkeiden viilauksen jälkeen). En osaa päättää myöskään keräisinkö Hupille koularit vai koittaisinko siirtyä mahdollisimman nopeasti luokkien välillä - sitten joskus kun saan sen koekuntoon, hmm...

Aika usein tekisi mieli vain lopettaa toko ja ruoskin itseäni henkisesti, koska olen surkea ja en osaa kouluttaa hyviä koiria tokokoiriksi. Hyvät koirat menee hukkaan huonoissa käsissä jaadajaada. Seuraavassa hetkessä muistan, että koiria ei se tittelirivi kiinnosta hittoakaan ja niille tärkeintä on, että harrastan niiden kanssa. Koitan myös muistuttaa itseäni, että en treenaa valvovan silmän alla ja muutenkin treenaan lähes aina yksin. Muistutan itseäni, että nämä on ensimmäiset harrastuskoirani ja kuinka hirveästi olenkaan kehittynyt sitten Ilon saapumisen. Hupin kanssa olen osannut tehdä monta asiaa paremmin kuin Ilon kanssa. Silti se henkinen ruoskiminen valtaa aivan liian usein ja erityisesti silloin kun muut tekee hienoja tuloksia, eikä itsestä ole mihinkään - edes menemään sinne kokeeseen. Vertailu on tyhmää, turhaa ja tarpeetonta, mutta niin inhimillistä.

Miten meni noin niinku omasta mielestä? Sairastelu toki tuli aivan puskista ja pilasi elämän kaikilla mahdollisilla tavoilla moneksi aikaa. Ei elämä vieläkään normaalia ole, mutta koirat sentään saa enemmän liikuntaa ja lähes normaalisti treeniä. Upeaa on se, kuinka hienosti koirat on ollut kamalasta kesästä huolimatta. Ne on tottunut saamaan niin paljon enemmän kuin mitä ne kesällä sai, mutta silti molemmat tyytyi kohtaloonsa ja käyttäytyi niin mallikkaasti. Oli minun tukeni ja turvani. Oli läsnä silloin kun niitä tarvitsin ja poissa silloin kun sitä tarvitsin. En voi käsittää, kuinka upeat koirat minulla on. Kuinka paljon koirat tuokaan iloa elämääni ja sisältöä päiviini.  ♥

Koirat on pysynyt muuten terveinä, mutta molemmilla on ollut vuoden aikana vatsapöpö ja molemmat on saikuttanut ontumisen takia. Koirilla on ollut hauskaa ja kesää lukuun ottamatta on iloittu kaikki yhdessä, hännät heiluen ja hymyt naamalla. Tulevan vuoden tavoitteena on pitää hauskaa ja nauttia elämästä. Lenkkeillä, retkeillä ja treenata monipuolisesti. Toivottavasti myös kisata, ansaita tuloksia ja saavuttaa tavoitteita. Kehittyä, haastaa itseään ja voittaa itsensä. Ilon pennut ja palautuminen. Molempien koirien sterkkaus. Pysyä terveenä ja hyvinvoivana. Niin koirat kuin ihmisetkin. Kiitos tästä vuodesta ja toivottavasti uusi vuosi on edellistä parempi. 

Postauksen kuvat (lempikuvani ikinä) on ottanut Aino Vakkilainen.