torstai 3. huhtikuuta 2014

Ei voi tietää onko aikaa paljon vai vähän

Kaverilla on Ilon ikäinen pentu ja kyseisen pentusen elämä ei ole ollut helppoa. Huomenna kaikki päättyy koiran matkatessa sateenkaarisilloille, koska koiralla on rakenteellisia vikoja ja siitä johtuen kipuja. Juuri hetki sitten toisen kaverin koira alkoi oireilla pahasti ja se piti lopettaa oireiden mennessä pahempaan. Syytä oireille ei koskaan selvinnyt.

Luopuminen on aina kamalaa, mutta entistä kamalampaa nuoren tapauksen kohdalla. Elämän pitäisi olla alussa, mutta kaikki loppuukin ennen kuin ehtii kunnolla alkaa. Se on niin väärin. Onneksi aika kultaa muistot - ajan myötä voi iloisesti miettiä ihania yhteisiä hetkiä ja menetetyn rakkaan hauskoja luonteenpiirteitä tai tapoja. Siihen menee aikaa, mutta ennen pitkää.

Viime päivien tapahtumien takia nämä asiat on pyörinyt hirveästi mielessäni. Olen kiintynyt tässä vajaan seitsemän kuukauden aikana Iloon ihan valtavasti. Tiedän jo nyt, että se on Elämäni Koira. Minulla on ollut eläimiä vaikka kuinka ja olen rakastanut kaikkia valtavasti, enkä silti ketään niistä samanlailla kuin Iloa. Siihen varmasti vaikuttaa se kun ehdin haaveilla pennusta monen monta vuotta ja aussiesta muutaman vuoden ennen kuin oma aussiepentu astui taloon. Kiinnostuin yhdistelmästä heti kun sain siitä tietää ja seurasin asioiden etenemistä koko ajan. Pentuetta seurasin alusta asti ja Ilo oli heti kuuden pennun joukosta ylitse muiden. Ilo on osoittautunut oikein sopivaksi koiraksi minulle, se toki lisää tuntemuksia entisestään.

Ilolla on syksyllä luvassa luustokuvat ja terveystarkastus, joita jännitän jo nyt. Olen suorastaan kauhusta kankea kun mietin asiaa tarkemmin. Viimeksi kun olen koirani kuvauttanut, en saanut kovin hyviä uutisia. Toki olen yrittänyt tehdä sellaisia ratkaisuja, että mahdollisuus terveysongelmiin on minimoitu. Valitsin suhteellisen terveen rodun, terveyteen panostavan kasvattajan ja lopulta otin terveeksi tutkitun pennun terveestä yhdistelmästä. Mikään ei kuitenkaan ole itsestäänselvää.

Olen pyrkinyt välttämään Ilon hyppelyitä alusta alkaen, mutta viime aikoina entisestään. Olen pyrkinyt välttämään myös keppi suussa juoksemista ja kepin syömistä, viime aikoina entisestään. Olen huomannut olevani entistä varovaisempi ja jopa säikympi. Mitä vain voi tapahtua, milloin vain. Minulla on nuori, energinen, vauhdikas ja välillä aivan järjetön pentu. Useasti tekee mieli laittaa silmät kiinni kun koira painattaa täysiä metsässä kavereiden kanssa kuin päätön kana. Koiraa ei pidä kääriä pumpuliin ja en ole niin tehnyt, enkä aio tehdä jatkossakaan. Tällaiset tapaukset aina pysäyttää ja saa miettimään asioita.

Pitäisi nauttia jokaisesta päivästä, jokaisesta hetkestä niiden rakkaiden kanssa. Mitään ei pitäisi pitää itsestäänselvyytenä, koska mikään ei oikeasti ole itsestäänselvää. Toivotaan, että me saamme Ilon kanssa monen monta yhteistä, tervettä ja iloista vuotta yhdessä. Siihen pyritään. Paljon hymyjä ja hännän heilutuksia.

Lopuksi vielä kivuuksia - huomenna treenataan arkitottelevaisuutta kouluttajan opeissa, sunnuntaina treenataan tokoa kouluttajan opeissa, keskiviikkona lähdemme mökkeilemään kaverin ja koirien kanssa, perjantaina lenkkeilemme aivan uusien tuttavuuksien kanssa, lauantaina toivottavasti on agilitykarsinnat ja sunnuntaina lähdemme paimentamaan.

10 kommenttia:

  1. Ensimmäisen tekstin osa sai minut kananlihalle. Rakkaan koiran luopuminen on niin surullista, varsinkin kun koira oli vielä niin nuori :(

    VastaaPoista
  2. Pakko sanoa ihan suoraan. Kyynel tuli kun luin alkutekstiä. Hallalle kävi juuri niin.. Vain seitsämän kuukauden ikäinen aussi vauvani jäi auton alle.. Enkä vielä tänäkään päivänä kuusi kuukautta myöhemmin osaa ymmärtää että se ei ole täällä, eikä tule enää olemaan. Herkistyn aina lukiessani tälläistä ja ajatellessani Hallaa. Halla oli minulla vain 5 kuukautta! Sama juttu Jenny. Minulla/meillä on ollut ennen Hallaa 6 koiraa, ja ketään en ole yhtä palavasti rakastanut. Ja niin sitten siinä kävi, se eräänä kauniina päivänä, aivan yht'äkkiä olikin poissa. Ikävä on aivan valtava!

    Toivon koko sydämestäni että Ilolla on kaikki hyvin! Ilo on upea luonteinen ja energinen. Se ansaitsee pitkän ja mahtavan elämän kanssasi. Kannattaa nauttia siitä.

    Olen huomannut kuinka varovainen olen nykyään.. Hallan kuoleman järkyttämänä pelkään aina että jollekkin meidän muulle koiralle käy jotain.. Pelkään myös ihan pikku seikkoja:
    Entäs sitten kun tahdon ottaa koiran tallille mukaan?- Hevonen saattaa potkaista sitä, tai tallin pihaan ajava auto saattaa kolahtaa tai ajaa yli. Aina jos se on vieraassa paikassa irti niin jos se karkaa ja ei tulekkaan enää elävänä takaisin.. Huoh, pelkään tosissaan liikaa..

    Kyllä tämä tästä, ikävä hellittää jo, onneksi. Pian täällä sentään häärii uusi aussie, jonka kanssa tulee varmasti yhtä ihania muistoja, ja toivon että meidän yhteinen taival kestäisi monia monia onnellisia ja terveitä vuosia. <3

    VastaaPoista
  3. Voih. <3 Tuli teidänkin tapaus mieleen näitä asioita pohtiessa. Huhhuh, kamalia juttuja. Toivon niin täysillä, että syntyisi teille sopiva pentu ja saisitte viettää monta yhteistä iloista vuotta yhdessä. :-)

    VastaaPoista
  4. Kun Pontuksen veli kuoli äkillisesti sydämen rytmihäiriöön ja kuulin siitä, tuli kyynel silmään. Niin nuori ja elämä vielä edessä ja siltikin oli sen aika lähteä.. :( Ja vielä kun mietin, että silloin kun me pentua kyseltiin tästä pentueesta, niin meidän piti valita näistä uroksista jompikumpi.. jos me olisimme ottaneetkin tämän toisen uroksen, niin se olisi nyt poissa..

    Ja silloin kun me emme vielä tienneet mikä Pontusta vaivasi, niin pelkäsin kamalasti että sillä on jotain vakavaa ja menetän sen.. menettämisen pelko on jotain todella kamalaa.

    VastaaPoista
  5. Voi kamala. :-( Niin väärin...

    VastaaPoista
  6. Mua pelottaa kanssa tulevat luustokuvat. Vaikka koira on hyvälonkkaisista ja muutenkin terveistä vanhemmista, varsinkin ensimmäisen koiran kohdalla tulee mietittyä oman toiminnan vaikutusta koiran luuston kehitykseen, koska mitään aiempaa kokemuspohjaa ei ole. Onko ruoka ollut tarpeeksi laadukasta? Onko hyppiminen esim. sohvalta lattialle tai rappujen kulkeminen voinut vahingoittaa kyynäriä? Eikai koiraa ole lenkitetty liikaa liian nuorena? Sinulla huoli on varmasti vielä moninkertainen, jos aiempi koira on saanut luustokuvista huonoja uutisia.

    VastaaPoista
  7. Joo, meidän kodinvaihtaja kääpiövilliksellä lonkat D:t ja kyynärissä lievää nivelrikkoa. Lonkat on vaivannut toisinaan ja se on kamalaa. :-/ Samat mietteet ollut täälläkin ja varsinkin kun tuo Ilo on melkoinen pomppukone...

    VastaaPoista
  8. Mä en edes halua ajatella että menettäisin jommankumman piskeistä nytten, pelottavampaa kumminkin tekee se että Emma täyttää jo 9... mutta pennun kanssa mulla on hyvin pysynyt pää että vaikka se hyppii metsässä, vetelee päin oksia, kaatuilee niin mä vaan annan sen mennä koska jos sattuu niin sattuu sille ei mahda mitään jos haluan sen saada elää täysillä, se on elämää. Välillä toinen vetää kuperkeikkaa ja linkkaa, silloin vain vähän hiplaan jalkaa ja kävelytän niin se on yleensä siinä, koska en halua tehdä paniikki tilannetta siitä.
    Luustokuvat jännittää täälläkin! :D

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa tutulta, paitsi linkkaus. :-D Ilo on pienestä pitäen rämpinyt jos jonkinlaisessa maastossa ja vauhtia on aina kauheasti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luustokuvat, iiks. Lähenee lähenee!

    VastaaPoista