tiistai 20. toukokuuta 2014

Lauran agility 3

Kolmas kerta agilityä. Olin hieman urpo ja puin päälleni mustat vuorelliset tuulihousut, mustan hiostavan tuuli/sadetakin, tumman treeniliivin ja pipon. Ihan oikeasti. Ulkona on joku +20 lämmintä ja kentälle paistaa suoraan aurinko. Missä järki? Eikä siinä kaikki... meillä oli tänään vauhtirata. Hiki oli taattu!

Ensiksi treenattiin pussia. Ilo ei ole koskaan aikaisemmin pussia edes nähnyt, mutta sitä ei kyllä huomannut. Ilo syöksyi pussin ilman epäröintiä ja jopa ilman ohjausta. Ensiksi Laura piti pussin suuta ihan auki, sitten vähän vähemmän auki ja lopulta ei avannut ollenkaan. Ei mitään ongelmaa missään kohtaan. Reipas!


Sitten the vauhtirata. Putki, este, pituus, putki, muuri, este ja ensimmäinen putki uudestaan. Putki, este ja pituus taisi mennä ihan hyvin, mutta toinen putki ei mennytkään ihan niin näppärästi kuin olin ajatellut. Ajattelin, että Ilo irtoisi rakastamaansa putkeen kaukaa, mutta jostain syystä näin ei ollut. Joko Ilo tuli putken keskivaiheelle tai meni väärästä päästä sisään. Aluksi oli rintamasuunta hukassa ja se varmasti vaikutti asiaan. Jouduin lähettää Ilon lähempää putkeen ja tuntui kun putki olisi vetänyt minua puoleensa, sitten tuli hitonmoinen kiire ja myöhästyin. Toistoa, toistoa. Lopulta saimme pari onnistunutta suoritusta. Hiki tuli! Molemmille!

Ilo on hiton nopea. Minä olen hiton hidas. Välillä Ilo komensi haukkuen kun ei oikein tiennyt mitä tehdä ja mihin mennä kun äiskäkin vain hitailee. No tästä on matka ylöspäin! Tämä oli neljäs kerta agilityä, toinen kerta radantapaista. Siihen nähden ihan hyvin minusta, vaikka välillä unohtuikin rintamasuunta ja olin turhan hidas. Olen myös epävarma, jään varmistelemaan suorittaako Ilo esteet ja kuten arvata saattaa, kiire tulee. Nyt huspois epävarmuus - luota itseesi ja varsinkin koiraasi!

Viimeisenä harjoittelimme takaakiertoa esteellä ja putkella. Ensiksi pelkkää estettä. Minulla on ollut Ilolle käskynä oikealta kiertäessä kaarra ja vasemmalta kiertäessä kierrä, mutta Ilo kiersi koko esteen, kuten osasin odottaa. Tehnyt samaa mm. "puurykelmien" kanssa. Kädellä auttaen meni näppärästi ja sitten otimme putken mukaan - putki ja takaakierto esteellä.

Kotiläksyksi takaakiertoa. Ollaan vastaavaa treenattu puilla, lampputolpilla, roskiksilla, tuoleilla, siivekkeillä ja niin edelleen, mutta selvästi pitää saada hommaa vielä selkeämmäksi ja varmemmaksi.

Jännä juttu, että agilityssä ei haittaa, vaikka tutut katsoisi menoa ja tokossa tuttujen ja välillä myös ei tuttujen katsoessa paineistun syystä x. Ehkä agility on sen verran uusi juttu ja vauhdikkaampi laji, että ei ehdi miettiä mitä muut tuumaa kun pitää olla nopea, ohjata koiraa, varoa esteitä ja niin edelleen. Tokossa olisin ehkä masistellut moista ja agilityssä vain nauratti.

Ennen treenejä kävimme lämppälenkin taas Millin & Priyan kanssa, jäähkälenkin treenien jälkeen samoin ja koirat pääsivät samalla järveen vilvoittelemaan. Ilo kävi kunnolla uimassa muutaman kerran. Siskoksilla oli hurjan hauskaa ja meillä myös niiden riemua katsoessa. Paras punainen pyörremyrsky.

3 kommenttia:

  1. Pörröiset uimavalvojat :D Pelastavat ainakin keppejä vedestä.

    VastaaPoista