tiistai 12. elokuuta 2014

Hyppynarun hyppiminen

Sariannen & Jäynä-aussien innoittamana aloimme harjoitella uutta temppua - hyppynarun hyppimistä HOP. Tänään lenkin yhteydessä, naruna toimi Ilon remmi. Arvelin, että pieni superpalloni tykkäisi hurjasti tempusta ja oikeassa olin. Ilo äkkäsi idean nopeasti ja hyppelyt menikin aika mukavasti. Mitä nyt arvon punainen olisi halunnut palkata itsensä aivan omatoimisesti remmillä ja välillä hyppeli muuten vain naamani korkeudelle.
Samaisen lenkin yhteydessä harjoittelimme liikkeestä maahanmenoa MAAHAN ja seisomista TOP. Ei olla kauaa harjoiteltu jääviä oikean kaavan mukaan seuraamisen yhteydessä, aiemmin on tehty pakittamalla. Tänään ensimmäistä kertaa tällä tapaa toppi tosi kiva - stoppasi oitis, ei hiippaillut ja pysyi aloillaan kävelyni ajan. JEE! Maahanmenot oli kivoja tälläkin kertaa - kävi maahan oitis, pysyi aloillaan kävelyni ajan ja nousi ensimmäisestä käskystä täpäkästi(!) sivulle. TOINEN JEE!

Ehkä me tosiaan edistytään, huikeat fiilarit. Huomenna taidan tehdä kunnon tokotreenin, kunhan töistä pääsen. Samalla pitää kokeilla Maijan vinkkiä ja harjoitella niitä kirottuja seuraamisen käännöksiä parkkipaikan viivoilla. Ehkä kaltaiseni tumpelo oppii kääntymään oikein suorien viivojen avulla? En tajua, miksi en osaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti