sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tokoteho 1

Meillä oli eilen ensimmäiset TamSKin nuorten koirien TOKO-tehoryhmän treenit. Tai no treenit oli muille kolmannet, meiltä jäi kahdet väliin reissujeni takia. Ensimmäisellä kerralla kouluttajana Maiju Ojamies ja teemana seuraaminen, toisella kerralla kouluttajana Anu Rantanen ja teemana kaukot.

Tehoryhmä treenaa Tallilla perjantaisin klo 18.30-20.00. Ryhmässä on kahdeksan koirakkoa - neljä bortsua, kaksi aussieta, sheltti ja perro. Kouluttajat vaihtuvat, sillä meitä kouluttaa tokon valmennusryhmä.
Kouluttaja Helena Korpela Teema Ruutu

Ilolla tosiaan alkoi juoksut, joten se joutui odottelemaan autossa suurimman osan ajasta. Urosten jälkeen hain kovin innokkaan Ilon treenaamaan. Treenasimme omatoimisesti sivulla istu-maahan vaihtoja, seuraamista, käännöksiä paikallaan ja vähän jääviäkin. Meni ihan mukavasti ja Ilo keskittyi yllättävän hyvin, vaikka harjoittelimme todella epämääräisessä kohdassa.

Lopuksi oli meidän vuoro päästä treenaamaan ja aikaa oli hyvin niukasti. Meidän aikamme oli hyvin lyhyt ja otimme vain neljä toistoa. Me ollaan harjoiteltu ruutua vain pari kertaa ja näytin, miten tehtiin namialustan kanssa. Ilo juoksi vauhdilla ruutuun, jonka jälkeen riensin palkkaamaan lelulla. Normaaliakin ahneempaa Iloa kiinnosti kuitenkin enemmän namialusta - päätimme jättää alustan pois ja se todella kannatti.

Toinen harjoitus siten, että käskin Ilon perusasentoon ja lähetin siitä ruutuun, jossa Helena palkkasi Ilon. Ilo sähläsi perusasennon kanssa ja Helena sanoikin, että vielä ei tarvitse vaatia koiralta perusasentoa tai pitkää matkaa. Pääasia, että on hauskaa ja koira menee vauhdilla ruutuun. Kolmas harjoitus siten, että kävelimme lyhyen matkan päähän, päästin Ilon irti ja Ilo juoksi vauhdilla ruutuun, jolloin Helena palkkasi Ilon. Toinen samanlainen harjoitus. Nämä meni hyvin. Ilosta oli hurjan hauskaa juosta ruutuun.

Kotona samankaltaisia harjoituksia. Hiljalleen matkaa pidemmäksi. Pääasia kun koira tajuaa, että ruutuun juostaan täysiä ja tietää, että ruudussa on hurjan hauskaa. Palkkaus aina ruudussa!

Lopuksi 2min paikkamakuu. Paikkiksessa meidän ryhmä ja seuraava ryhmä. Koirat ei edes mahtunut samaan riviin, joten pari koiraa piti laittaa toiselle suoralle. Ilo pysyi hienosti ja katse harhaili vain muutaman kerran sivulle, esim. Priyan etupalkkaan. Siirtyi lonkalle. Sivulle nousi hitaasti ja Millin vapauttaessa Priyan palkalle, myös Ilo ryntäsi alustalle. KAMALA JUOKSUINEN SIKAPOSSU! Törkeä.
Ei ole kauhean helppoa olla tokokoira. ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti