lauantai 21. huhtikuuta 2018

Hupin ensimmäinen hieronta

Tiistaina Hupi kävi ensimmäistä kertaa hieronnassa (Kirsillä). Odotin melkoista showta ja sellaisen Hupi tarjosikin. Onneksi oli kokenut, varma ja päättäväinen hieroja. Kokematonta hierojaa olisi hööpöttänyt sata-nolla. Rauhoittuminen vaikeaa ja vei aikansa, mutta Hupi tyytyi kohtaloonsa ja loppua kohden Hupi oikeasti rentoutui. Kylkeä vaihtaessa siirryin Hupin viereen lattialle istumaan. Laserin piippaus oli kamaluutta ja Hupi sai totutella pelkästään laserin läsnäoloon syöden namia. Ehkä seuraava kerta jo helpompi ja rentoutuminen on nopeampaa.

Jumia löytyi, kuten osasin odottaa. Hupi liikkuu pentumaisen honkkelosti ja "keskeneräisesti", joten liikkeessä on vaikea nähdä eroa. Jotenkin kankea ja vino se on ollut. Ei ihme, sillä jumia ja toispuoleisuutta löytyi, mutta hyvin aukesi hieronnalla. Lannerangan alue vasemmalta puolelta ja oikealta puolelta rintarangan alue heti lapojen takaa ristikkäisesti jumissa. Kalvokireyttä laajemmalti. Toukokuussa hierotaan sitten seuraavan kerran.

Jestas sitä pikkukoiran tyytyväisyyttä itseensä ja ylipäätään elämään kun selvisi tästä suuresta koitoksesta. Riemu oli aivan käsinkosketeltava. Hieronnan jälkeen oli vähän hullua päässä, Kyöstiä ja Hilppaa lainatakseni.


Olen miettinyt tätä monesti ennenkin, mutta nyt! Mikä yhdennäköisyys!?

2 kommenttia:

  1. Hehehe, voin samaistua. :D Kuulostaa ehkä vähän meidän fyssarikäynniltä... Naureskelenkin aina itsekseni, että jos joku näkis tän koiran vaan fyssarin/hierojan käsittelyssä, niin vois jopa saada sellaisen harhakäsityksen, ettei se osaa olla missään hetkeäkään a)paikoillaan b)hiljaa... :D

    Normaalisti arjessa on hyvinkin rauhallinen ja aika hiljainenkin, fyssarin luona sit apinoidaan, minkä ehditään. Huoh. :D

    VastaaPoista
  2. Hah :-D Hupi oli hiljaa, mutta sitä vääntämistä ja läähättämistä. Raah! Onneksi oli kokenut hieroja. Jospa seuraavalla kerralla edes vähän rauhallisemmin, jospa... :-D

    VastaaPoista