sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Tokoa yksin ja yhdessä



Lauantaina 09.06. pikkutokot molempien kanssa miehen porukoiden valtavalla iki-ihanalla nurmikentällä.

ILO teki ruutua, ohjattua, tunnaria ja kaukoja. Ruutu oli super! Ilo lukitsi ruudun todella hyvin, juoksi vauhdilla ja reagoi käskyihin. Palkkasin maahan ennen seuraa-käskyä. Toisesta suunnasta juoksutin suoraan lelulle. Ohjattu tökki aluksi, mutta alkoi toimia. Seuruussa jäi kapuloihin kiinni ja lähti väärälle kapulalle. Otin mukaan kaikenlaisia käsien ja koko vartalon liikkeitä, johan alkoi Ilo kuunnella ja keskittyä. Tunnari oli rumaa. Tunnarikapulat hukkui nurmeen, Ilo meni ohi ja seilasi. Toi ensimmäisellä väärän kapulan. Kaukot jähmi pahoin.

Tätä kirjoittaessa näyttää siltä, että olisi mennyt surkeasti. Silti minulla oli treenipätkän jälkeen hyvä mieli. Kotona Ilo teki vielä iltaruoalla seuraamista. 1-3 askelta eteen, taakse ja sivuille. Käännöksiä. Palkkasin ahkerasti ja hain oikeaa fiilistä. Kulmiin hain tiiviyttä antamalla käskyn ja palkkaamalla. Lähti toimimaan kivasti. 

HUPI teki ruutua, kiertoa, luoksaria, liikkeestä maahanmenoa, pitoa, noutoa ja kaukoja. Ruutu aluksi pitkältä matkalta lelulle. Pikkuappari vei lelun ruutuun, hetsasin vähän Hupia ja Hupi oli vauhdikas. Lähempää palkkailin oikeaa paikkaa, jonka kävin aluksi näyttämässä ja Hupi lähti hakemaan oikeaa paikkaa hienosti. Kierto oli hyvä ja vauhdikas. Meinasi kaartaa vähän vinoon, mutta korjasi heti itse. Luoksari oli vauhdikas ja kädellä avitin oikealle paikalle sivulle. Maahanmeno oli hieno, reagoi heti käskyyn ja kesti käskyyn asti. Pito ei ollut nätein mahdollinen (pää vähän roikkui), koska otti häiriötä pikkuapparista, mutta piti kuitenkin käskyyn asti. Nouto piti uusia, koska ensimmäisellä kerralla kapula hukkui nurmeen ja Hupi ei tajunnut sitä. Toinen hieno ja palkkasin vauhdista. Kaukot namilla kivat, mutta tarvitsee namit. Lennokkaaseen istumiseen täytyy kiinnittää huomiota.

Kotona Hupi teki vielä iltaruoalla perusasentotreeniä kahdella eri korokkeella. Perusasennosta perusasentoon seuraamista ja imuttamalla seuraamista. Kokeilin myös namikuppia vasempaan käteen luopumiseen ja palkkailin oikealla kädellä oikeaan kohtaan. Hupi lähti harjoituksiin tosi kivasti ja pitäisi vain jatkaa harjoituksia.


Tiistaina 12.06. Ilon kanssa pikkutokot lähikentällä. Kamala aloitus viikolle, koska pikkuihminen tuli tosi kipeäksi ja aiheutti huolta, mutta parempana päivänä oli pakko päästä nollaamaan päätä hetkeksi. Ilo oli varma valinta nollaukseen. Jotenkin Ilo vaistosi, mitä tarvitsin ja se teki niin ihanasti töitä. Hetken olin  tosi onnellinen.

Luoksarissa ensimmäisestä stopista lensi pallo palkaksi. Toisessa kävin palkkaamassa stoppiin ennen luoksetulokutsua. Tosi hienot stopit! Tunnarin tein nurmelle ja kapulat jäi vähän piiloon. Ilo teki hyvää työtä ja toi oikean, mutta sivulla maiskautti kerran (piti kuitenkin käskyyn asti). Kaukoja vahvistelin takapalkalla, koska kerran valui seisomisesta eteenpäin. Istumiset olisi voinut olla nätimmät, mutta otti kuitenkin oikeat asennot joka kerta ja pysyi paikoillaan. Jäävissä maahanmeno ja seisominen tosi hienot. Välillä palkkailin suoraan oikeasta asennosta ja välillä otin oikean kaavion mukaan. Istuminen tahmasi, joten vahvistelin tekemällä nopealla tempolla, peruuttamalla ja heittelemällä palkkaa. Seuraaminen tuntui tosi hyvältä ja Ilo kulki kivalla fiiliksellä. Ilo oli  hiljaa ihan koko ajan, vaikka tein tarkoituksella aika paljon pieniä rauhallisia pätkiä eri suuntiin.

HUPI pihatoko. Perusasentoa ja seuraamista. Aluksi käsi sivulla, mutta sitten pois. Olen laittanut itselleni vihkoon "ei niin kiinni enää?". Yhden askeleen seuruu. Lyhyitä, nopeita suorituksia ja lelupalkka. Aika hienoa! 


Keskiviikkona 13.06. Turtolanpuistossa tokoilemassa Sannan & Ketkun kanssa. Tokon jälkeen kävimme Sannan perheen mökillä uittamassa koirat ja punaisilla oli hirveästi kivaa. Uittoreissun jälkeen kävimme Kristan ja shelttien kanssa metsälenkillä, mutta sen jälkeen koittikin koirilla tylsyys, koska huoli pikkuihmisestä kasvoi.

ILO teki ruutua, ohjattua, kaukoja ja luoksaria. Ruutu oikealla matkalla tosi hyvä, ensimmäinen normaalisti ja toinen lelulle eri suunnasta. Ohjatussa jäi seuruuosuudella kiinni kapuloihin, mutta toi silti oikean. Tein häiriöliikkeitä ennen käskyä ja Ilo oli hienosti kuulolla. Kaukot tahmasi, vajaita asentoja ja i-s valui eteenpäin. Luoksarissa ensimmäisestä stopista heitin lelun, toisessa juoksutin läpi ja kolmannessa vain kokonainen liike.

HUPI teki seuraamista, noutoa, sivulla maahanmenoa, liikkeestä maahanmenoa ja ruutua. Seuraaminen ihan ok. Pitkästä aikaa peruuttelin ja kehuin Hupia kun kulki kontaktissa edessäni, jonka jälkeen käännyin ympäri ja palkkailin Hupia oikeasta seuruupaikasta. Perusasentoon kutsuessa käsi kiinni jalassa, mutta irrotin heti kun tuli sivulle ja palkkailin toisesta kädestä. Nouto super! Tuodessa annoin pito-käskyn ja lähdin kävelemään, jolloin Hupi kulki kapulaa pitäen mukanani käskyyn asti. Sivulla maahanmeno hienosti, mutta saa olla tarkkana kun alkaa ennakoida helposti ja tarvitsee vielä avut. Liikkeestä maahanmeno tosi hieno, mutta vielä kun sen seuruun saisi kunnolla mukaan. Ruudussa matkaa lelupalkalla ja lisäksi paikkaa läheltä namipalkalla. 


Sunnuntai 17.06. kotitokot molemmille koirille aamu- ja iltaruoalla. Kuten nyt useampana muunakin päivänä. ILO teki kaukoja, jääviä ja seuraamista. Kaukoissa palkkasin jokaisesta vaihdosta. Lähti kivasti, mutta välillä jäi ruokaan kiinni ja jähmi. Jääviä nopealla tempolla ilman kokonaista liikettä, palkkailin tiheästi ja Ilo teki tosi kivasti oikeat asennot. Seuruu oli innokasta ja nopeita palkkauksia siihenkin. HUPI teki kaukoja, sivulla maahanmenoa ja perusasentoa. Kaukot namilla nopealla tempolla, super. Namin avulla malttaa pysyä takajalat paikoillaan. Sivulla maahanmenot ja siitä istumiset sujui mukavasti, mutta menee takapää edellä maahan ilman namikättä. Perusasento toimi paremmin kuin koskaan! Ensimmäistä kertaa ikinä Hupi ei tarvinnut mitään apua ja haki oikealle paikalle. Olin mykistynyt. Vahvistelin perusasentoa, palkkailin sosiaalisesti ja namilla. Sosiaalinen vei voiton ja Hupi meni aivan sijoiltaan innokkaasta kehumisesta. Yhden askeleen seuraamista ja tosi kivasti pysyi paikka. Molemmat koirat on tehnyt näitä kotitreenejä muutamana päivänä tämän viikon aikana.

Kamalat pari viikkoa takana. Aivan kaamea vatsatauti iski meidän perheeseen. Aluksi pikkuihminen sairasti lähes viikon ja sen jälkeen minulle tuli sama tauti. Koirilla on ollut aika tylsää, mutta ne on sopeutunut tylsyyteen oikein mukavasti. Toki vauhtia ja intoa selvästi riittii. Kotona tarkkailevat normaaliakin ahkerammin, kantavat leluja, kiskovat hihnassa, Hupi on haukkunut koirille enemmän. Molemmat ollut tosi ihanasti kotona.

3 kommenttia:

  1. Paranemisia teille sinne ❤ Kurjaa kun on koko perhe kipeenä :(

    Miten pitkiä treenejä muuten yleensä teet per koira? Ja teetko ensin toisen kanssa koko treenin vai vuorotteletko? Teetkö paljon toistoja yhtä liikettä vai vaan muutamia? Kysyn vaan kun sulla näyttää olevan aina niin montaa eri liikettä treeneissä ja itellä tuntuu että jään aina hinkkaamaan yhtä tai kahta juttua ja aika loppuu kesken parin kolmenkin aiheen kanssa 🙈 Eli kaipaisin ideoita miten rakentaa ja suunnitella treenejä fiksummin :D Toki sen hinkkaamisen pois jättäminen noin ensin alkuun varmaan auttaisi 😂

    VastaaPoista
  2. Nyt vasta huomaan kommentin!

    Treenien pituus vaihtelee. Vuorottelen koirien kanssa ja vuoroja vaihtelen tiuhaan. 1-3 liikettä kerralla ja sitten vaihtuu vuoro. Rankemmissa treeneissä vaihtuu nopeamminkin. Myös toistomäärät vaihtelee liikkeistä ja treeneistä riippuen. Riippuu mitä tehdään ja miten.

    Yleensä jos lähden kunnolla treenamaan, siellä menee aikaa. Teen liian usein liikaa, koska koirathan jaksaa ja se on kyllä oma heikkous. ;-) Hinkkaustreenit on meillä erikseen ja toki silloin ei tehdä niin montaa liikettä kerralla. Aika tehokkaita meidän treenit on, vaikka aiheita olisi monta. :-)

    Yleensä suunnittelen etukäteen liikkeet ja miten treenataan. Aika pikkupätkiä tehdään kun on paljon eri liikkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mielenkiintoista kuulla miten toiset tekee :D

      Poista