tiistai 20. elokuuta 2019

Röntgenkuvia ja haravahampaita


Alkuvuodesta vein Hupin eläinlääkäriin etupään naksumisen takia. Etupää oli naksunut satunnaisesti jo pidempään, mutta naksumista ei saatu koskaan kuulumaan kokeiltaessa. Hupi on liikkunut normaalisti, eikä ole vaikuttanut kipeältä. Toki mietin, voisiko naksumisen lisäksi satunnainen etutassujen nuoleminen ja sellainen ylimääräinen vouhotus olla merkkiä kivusta. Olin aivan satavarma, että jotain kamalaa luustokuvista vielä löytyy.

Hupin olka- ja kyynärpäät, ranteet ja varpaat röntgenkuvattiin, eikä luustomuutoksia havaittu. Olka- ja kyynärpäiden alueella liikeradat normaalit, eikä aristuksia. Varvasalueella ei turvotuksia, eikä aristuksia. Ei löytynyt mitään selittävää, mutta naksuuhan ihmisetkin välillä ja ei se ole mitään sen kummallisempaa. Hupille suositeltiin hierontaa tai fyssaria. Hierojalla koirat onkin käynyt säännöllisesti, mutta fyssarille ne pitäisi viedä. 

Alkuvuodesta Hupilla otettiin myös viralliset selkäkuvat ja B/B 0/0 VA0 LTV0 lisäksi saatiin rivin jatkoksi SP0. 

Ennen nukutusta Hupi toki tsekattiin muuten ja suusta löytyi yllärinä katkennut hammas. Hammas kuvattiin ja se oli niin vaurioitunut, että poistaminen oli pakollista.  Varasin Hupille ajan hampaanpoistoon ja samalle kerralle Ilolle ajan hammaskivenpoistoon. Ilo tsekattiin ennen nukutusta ja käsittämättömän surkealla tuurilla myös sieltä löytyi katkennut hammas. Viereiset hampaat, Hupilla hammas 201 ja Ilolla hammas 202. Myös Ilon hammas vaati poiston, joten molemmilta poistettiin hammas ja koirat joutuivat muutaman viikon saikulle. Ruokaa turvottelin varmuuden vuoksi parikin viikkoa. Koirat sai kipulääkkeeksi Metacamia ja puhdistukseen Hexageliä. Koirat ei hirveästi arvostanut puhdistusta, mutta oppivat nopeasti ja tyytyivät aika kiltisti kohtaloonsa.

Käsittämätöntä, että molemmilta löytyi katkennut hammas ja vielä vierekkäiset. Mysteeriksi jää, mitä hampaille on tapahtunut. Sen tiedän, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tämän kaksikon elämästä puutu. Välillä tekisi mieli kääriä pumpuliin ja laittaa vaaleanpunaiseen, yksisarvistapetilla tapetoituun, pehmustettuun huoneeseen.

2 kommenttia:

  1. Nyt on äitillä ja tytöllä samanlaiset hampaat. :D Täytyy käyttää Gavakin hammastarkissa.

    Gava on niin siisti, että se putsailee aina tassuja ja kylkiä nuolemalla (kuin kissat).

    VastaaPoista
  2. Siis toi oli maailman nolointa oikeasti. Ei mitään hajua ollut tuollaisista ja kiva muistutus, että voisi hampaita tsekkailla useammin. 😅

    VastaaPoista