Toiveesta todeksi

Toiveesta tuli totta, vihdoin. Minä olen koiranpennun omistaja, enkä minkä tahansa koiran vaan australianpaimenkoiran. Olen koko ikäni haaveillut pennusta ja kolmisen vuotta aussiesta. Meidän oli tarkoitus hakea pentu huomenna kun olen lievästi taikauskoinen ja en pitänyt ajatuksena pitkähköstä automatkasta perjantaina 13pv. Ei kuitenkaan malttanut enää. Nurmijärvelle saavuimme ennen kolmea. Tunti hurahti pallutellessa pentuja, herkutellessa, nauttiessa kauniista ilmasta, tutkiessa pentupakkausta ja käydessä ne viralliset paperit läpi. Ilohan tuli minulle sijoitukseen, joten käytännöt asiat oli syytä käydä läpi vielä kertaalleen.

Ilo ei olisi millään tykännyt jäädä automme takatilaan ja melkoinen metelöinti alkoi heti kun lähdimme. Yksinäisyys isossa ja avarassa tilassa, ilman mitään tuttua oli pennulle hieman liikaa. Jonkin aikaa Ilo huusi ja hiljaisen hetken tultua päätin napata sen takapenkille. Loppumatka meni oikein rauhallisesti nukkuessa. Kun matkaa oli takana reilu tunti, pysähdyimme pissattamaan pentua. Pentu pissasi heti kun pääsi maahan ja sen jälkeen pisti pitkäkseen ruohikkoon. Unet jäi totaalisen kesken ja autossa unet jatkuivat aina kotipihaan asti.



Kotona on ollut alusta asti aika äänekästä. Ilo on ölissyt moneen kertaan,  kaikki tuttu ja turvallinen on poissa. On se hiljaa ja nätistikkin ollut. Leikkinyt ja tutkinut asuntoa. Meidän ruokailun jälkeen oli Ilon vuoro ruokailla. Ilo söi hyvällä ruokahalulla kipponsa tyhjäksi. Odotin Ilon istumista, ennen kuin laskin ruokakipon ja  toimi tosi pätevästi. Ruokailun jälkeen kävimme ulkona ja hienosti teki pissat sinne, sisälle ei ole toistaiseksi asioitukaan.

Kanit on kiinnostanut vähän turhankin paljon, joten alamme heti opetella rauhallista suhtautumista kaneihin. Kiinnostunut ja utelias saa olla, mutta ei saa koittaa kiivetä häkin päälle, purra kaltereita, äännellä, lätkiä tassulla tai jahdata kaneja. Kaikki muut viimeistä lukuunottamatta on kokeiltu. :-D Ilo otti pitkät tirsat kanien häkin vieressä, varmaan keräsi energiaa yötä varten.  Mielenkiinnolla odotan mitä ensimmäisestä yöstä tulee.




Kävimme tirsojen jälkeen pihalla ja oli ennättänyt tulla jo hämärää. Kauempaa kuului koiran haukkumista ja se selvästi vähän mietitytti, kuten asiaan kuuluu. Muuten menikin hurjan reippaasti koko pätkä. Hieno pentunen!

Kiitos Lauralle hoitokoirista, joiden ansiosta rotuvalintani vahvistui entisestään, luottamuksesta ja ennen kaikkea tästä pienestä aussienalusta. Lupaan tehdä kaikkeni, että tästä pikkuisesta tulee kelpo koirakansalainen. Onneksi on tuollainen loistava kasvattaja apuna, jos/kun pää on joskus täynnä kysymyksiä.

Kommentit

  1. Onnea ihanuudesta ja olepa hyvä! Kiitos itsellesi loistavan kodin tarjoamisesta ihanalle Ilolle! Täällä ollaan tukemassa, sehän on kasvattajan tehtävä ;).

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvatuksia jälleen <3!

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavia kuvia, kuten aina! :) Ja te ootte sit tullu varmaan mua vastaan, koska mä olin perillä Gatsbyä hakemassa viis yli neljä! :D Laura kyllä sanokin, että just olitte lähteny et aika hyvä ajotus ;)

    VastaaPoista
  4. Kaikki kasvattajat ei valitettavasti ole tukemassa. Kuullut sellaisia karmeita tarinoita ja siksi painotan painottamasta päästyäni, kuinka mainion kasvattajan löysimme. En voisi olla tyytyväisempi. :-)

    KIITOS! <3 Pieni nukkuu taas. Varastoikohan yötä varten? Katsotaan miten menee! Koitetaan huomenna saada rakennekuvan otettua pikkuisesta. Katsotaan mitä tulee. ;-)

    VastaaPoista
  5. No kökkö! Olisi ollut hauska nähdä, mutta eiköhän me törmäillä jatkossa koiramaisissa kuvioissa. :-) Varmasti. Saitko RC kupongit?

    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi! Mutta me ainakin tullaan hakuileen? Ja varmaan aksapäivään vaan häröileen ympäriinsä :D Ja kiitos, kupongit tuli perille! :) Nyt kun muistan vielä käyttääkin ne...

      Poista
  6. Kuinka voi olla noin KAUNIS vaikka on noin pikkupentu! <3 Aivan ihana.

    VastaaPoista
  7. Sanoppa muuta. <3 - Jenny

    VastaaPoista
  8. Hei! Olen kanssa unelmoinut koirasta perheeseen jossa on arkisin 4 henkilöä ja viikonloppuna 6. Olen lukenut ausseista ja se on myös melkein ainoa koira mihin äiti suostuu (nirso ._.). Mistä sait pennut ja kuinka paljon ne maksoi?

    VastaaPoista
  9. Ilo on Wirneen Laura Lönnbergiltä. Aussiet on 1000-1600e väliltä aika pitkälti. Onnea koiran etsintään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit