Agility 3

Minulla oli tänään surkea päivä. Tulin töistä kotiin ja aloin valmistautua treeneihin. Harmitti ja ärsytti, joten aloin murehtia, mitä treeneistä oikein tulisi. Ajattelin, että luultavasti ei yhtään mitään ja treenien jälkeen olisi entistä surkeampi olo. Kuinka väärässä olinkaan! Oikeastaan fiilis parani sitä mukaan, mitä lähempänä Tallia oltiin.

Lämppälenkin jälkeen Ilo joutui juoksujen takia autoon odottamaan. Ilolla on autohäkissä pehmusteena ja lämmikkeenä lampaankarva. Lisäksi puin päälle toppatakin, jota Ilo tosin ei oikein arvostanut. Koira pysyi mukavasti lämpöisenä, kunnes oma vuoro koitti viimeisenä. Intoa riitti, mutta Ilo oli oikein kivasti kuulolla.
Rata näytti tältä. Hyvin simppeliltä, mutta 5 esteellä pitikin tehdä vastakäännös ja en tajunnut sitä alkuunkaan. En vain osannut asetella jalkoja ja käsiä oikein. Rallateltiin rata 6 esteelle. Jälleen kerran ongelmia riitti, sillä unohdin pitää ohjausta yllä, unohdin pitää koiraan kontaktia, jäin varmistelemaan, sekoilin omiin jalkoihini ja käsiini. Kaiken sähläyksen jälkeen saimme ihan ok suorituksen aikaiseksi ja siihen jätettiin.

Minun pitää liikkua ja ohjata. Minun pitää tehdä töitä siinä, missä koirankin. Minulla ei pitäisi olla aikaa jäädä ihailemaan koiraa, silloin on jotain pielessä. "Ei pidä jäädä tuijottamaan koiraa, vaikka se kauniilta näyttääkin."
Harjoittelimme myös keppejä, meillä oli kolmet erilaiset kepit käytössä ja jokainen sai tehdä oman tasonsa mukaan. Me kepittelimme ensimmäistä kertaa koskaan! Lähdimme opettamaan keppejä 2x2 tekniikalla. Ensiksi koira juoksee kahden kepin välistä "portista" ja "portteja" lisätään hiljalleen. Maiju kutsui ja palkkasi toisella puolella, minä toisella. Ilo meni ohi muutaman kerran, mutta tajusi nopeasti jutun juonen ja oli pätevä. Hiljalleen haimme eri kulmasta menoa siten, että minä menin hieman vasemmalle ja Maiju hieman oikealle.

Harjoittelin Ilon kanssa muutaman kerran 2 on 2 off kontakteja. Huikea muutos entiseen! Selvästi meidän "nosta jalat" temppu on auttanut tähän. Juoksupyllyn piti päästää poitsut hommiin, joten harjoittelu jäi aika lyhyeksi.

Tänään uskalsin olla oma itseni. Olin rento ja iloinen. Palkkasin Ilon iloisesti ja äänekkäästi. Minulle jäi hyvä mieli treeneistä, vaikka tottakai sähläsin taas hurjasti. Ilolla näytti olevan hurjan hauskaa!

Ilosta kuoriutuisi melkoinen aksatykki, jos sillä olisi pätevämpi ohjaaja. Toisaalta ei kai pidä olla itselleen liian ankara. Mitä sitten, jos kilpailut korkataan vuonna x tai ollaan kokonaan korkkaamatta? Pääasia, että me tehdään yhdessä, tykätään molemmat ja pidetään hauskaa.

Kommentit

  1. Hienosti näytti mun silmään menevän ja jokasella ohjaajalla on huonoja päiviä eikä kukaan ole seppä syntyessään. Harjoitusta vaan niin aivan varmasti alat myös olemaan omaan suoritukseesi tyytyväinen! Voin vaan kuvitella miltä ite näyttäsin tai kuinka hukassa olisin radalla ohjaajana kun vielä on vaikeuksia tokonkin kanssa. Etenkin jos on muita katsomassa niin jotenkin siinä vaan jännittyy eikä osaa olla ihan omaitsensä. Tsemppiä kuitenkin teille. Ilo on hieno koira :)

    http://leschiensetlavie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Itsellänikin on melkoinen riittämättömyyden tunne Gatsbyn kanssa aksatessa. Mutta enköhän minäkin tästä kehity pikku hiljaa ja opin vielä joku kaunis päivä pitämään napani menosuuntaan, kuten kouluttajamme on yrittänyt minulle monesti turhaan muistuttaa!

    VastaaPoista
  3. Mutta pääasia kai, että molemmilla on hauskaa. Kai sitä kehittyy tekemällä! Koitan ainakin uskotella itselleni. :-) Kauhean hauska ja haastava laji!

    VastaaPoista
  4. Moikka! Olisko mahkuja joskus tulla teidän mukaan "katseluoppilaaksi"? Näyttää niin mielenkiintoiselta menolta! tv.grandgrandmother

    VastaaPoista
  5. Moikka! Olisko mahkuja joskus tulla teidän mukaan "katseluoppilaaksi"? Näyttää niin mielenkiintoiselta menolta! tv.grandgrandmother

    VastaaPoista
  6. No eikös vaan päästäkkin, kun tuli pyyntö tuplana, hepsanhei?

    VastaaPoista
  7. Todellakin! Meillä Ilon kanssa on melkoista räpellystä ajoittain, mutta ainakin hauskaa on. :-D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit