Ostoslistalle servettitelineet

Rally-tokoiltiin kotinurkilla. Mukana Piritta ja Jedi & Wilma, Eija ja Kayla, sekä Krista ja Regina. Jedi ja Kayla on siis niitä ihania, upeita, mahtavia, kauniita, komeita, söpöjä, taitavia ja päteviä Wirneen J-pentuja. Ennen tositoimia koirat saivat riehua yhdessä. Kokosimme porukalla Pirittan bongaaman kolmentoista kyltin radan.
Kukin suoritti radan kahteen kertaan. Lisäksi toisessa kohdassa pääsi kokeilemaan yksittäisiä kylttejä. Rata oli hauska ja siinä oli paljon käännöksiä. Hurjan hyvä, koska käännökseni on kamalia. Tällä kertaa rallya hihnassa, kuten alokasluokkaan kuuluu. En edes ollut hihnan kanssa niin solmussa kun ajattelin olevani, hurraa.

Ilo teki iloisesti, innokkaasti ja mukavasti. Olen todella tyytyväinen. Istuminen tosin oli haastavaa, taisi turvonnut toosa tuntui ikävältä hiekkakenttää vasten. En keksi muutakaan syytä ja Iloa selvästi inhotti. Lue ja tajua kyltit, muista jättää koiralle tilaa suorittaa tehtävät. Muuten ei oikeastaan erityistä huomioitavaa.
 Ohjaajaa naurattaa ja koiraa vähän ärsyttää, koska istuminen oli aika ikävää.
 "Auts! Aivan!" Piritta kehotti jättämään koiralle enemmän tilaa pujoittelussa.
Päätimme Kristan kanssa, että tulostamme kyltit ja ostamme niille telineet. Voimme treenata kahdestaan juuri silloin kun meille sopii. Hurjan hauskaa! Kaikki koirakot oli tosi päteviä ja kaikkien menoa oli kiva katsoa. Meillä oli iloiset treenit, hyvä mieli. Rallailun päätteeksi tokoilin vähän Ilon kanssa ja sitten sai koirat taas remuta.
Seuraamisessa pysähdyksissä istuminen takkusi. Istui, mutta pienellä viiveellä ja Ilo ei selvästi nauttinut siitä. Luoksetulo aivan mahtava!!! Ilo tuli mielettömällä vauhdilla, juuri oikealle paikalle kauniiseen perusasentoon, ei edes tömähtänyt jalkaan. Ilo ei ole KOSKAAN aikaisemmin tehnyt noin kaunista luoksetuloa. JEE! Jäävät ok.
Wirneen Jompsin Kumpsin "Kayla"

Kommentit

  1. Kyllä teistä vielä pätevä rally-kaksikko tulee!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, oli mukavaa! Laita tulemaan kuvia jossain vaiheessa, kun ehdit :)
    Nuo Ikean serviettitelineet on 1,99 € / kpl :)
    -Piritta

    VastaaPoista
  3. KATARIINA Toivotaan! Kauhean kivaa molemmilla ainakin on. :-) Niin hauska laji!

    PIRITTA Kiitos! Yritin netistä metsästää, mutta ei löytynyt. Pitää lähteä ostoksille. :-) Huomenna on töitä, mutta sitten on monta vapaata ja käyn kuvien kimppuun!

    VastaaPoista
  4. Voi tuota Kaylaa, mitkä simmut ♥

    VastaaPoista
  5. Kayla on ihastuttava! Superpups ja kauniskin vielä. ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit