Meistä on tullut leluhullut

HHC muisti meitä ensimmäistä kertaa blogiyhteistyöstä sopimisen jälkeen. Eilen hain minulle ja Ilolle osoitetun paketin postista heti kun lähikauppa aukesi. Minulla alkoi olla kiire töihin, joten päätin ajaa työpaikan pihaan ja avata paketin vasta siellä, mikäli aikaa jäisi. Aikaa onneksi jäi, joten sormet syyhyten avasin paketin ja yllätyin siitä, mitä kaikkea sieltä paljastui. Töistä päästyäni tutkin paketin uudestaan ja kotona jälleen uudestaan.

Pakettia sisältöä koskien on tulossa kaksi postausta - tämä lelupostaus ja pikimmiten erittäin ajankohtainen heijastinpostaus. Halusin testata heijastavia tuotteita ja kirjoittaa niistä, koska ne ovat ajankohtaisia juuri nyt. Meidän iloksi (piristävänä yllätyksenä) saimme myös kasan leluja ja halusin ehdottomasti postata niistäkin.


Ensimmäinen ajatus vau leluja! Toinen iik miten söpöjä leluja! Kolmas ei näin söpöjä voi koiralle antaa! Neljäs Ilo sekoaa! Myös 4-vuotias tyttäreni innostui valtavasti leluista ja halusi testata heti ne kaikki - äidin tyttö. ;-)

Ilo rakastaa leluja ja leikkimistä. Leikkii yksin ja yhdessä. Puree, kantaa, noutaa, repii ja parhaita leluja on ääntelevät. Kun kotiudumme töistä, Ilo käy nappaamassa lelukopastaan jonkun lelun, kantaa sitä ylpeästi - pää pystyssä, häntä tötteröllä ja murisee tietyllä tapaa. Ilo leikkii usein yksin siten, että se heittäytyy selälleen ja pitää etutassuillaan lelua suussaan. Lelut on todella tärkeitä, eikä niitä voi koskaan olla liikaa (tuumaa Ilo).

Käytän namia uusien juttujen opettamisessa, asioiden hiomisessa ja tempuissa, mutta muuten palkkaan lelulla. Lelupalkka toimii meillä paremmin! Tokossa käytän yleensä riepotettavia leluja ja agilityssä useimmiten palloja.

Paketti sisälsi Hau-Hau Championin lelut...
Soma-pöllö - 32x24cm pöllöpehmo vingulla, rapisevilla siivillä ja jaloilla.
Rolle-pehmopullolelu - 27x8cm rapiseva muovipullo söpösti pehmustettuna.
Räpyläfrisbee naamioankka - 32x28cm muovinen frisbee vingulla ankkamaisesti pehmustettuna.
Wildlife-moppipehmolelu namitaskulla - 45cm litteä pehmo kahdella vingulla, rapisevalla hännällä ja namitaskulla. Namitasku löytyy hännän alta.

Arvaatteko mikä osoittautui Ilon lemppariksi? Minä arvelin räpyläfrisbeetä, mutta yllättäen Ilo nappasi matkaan Rollen ja kantoi sitä ylpeänä ympäri asuntoa. Tosin juuri nyt Ilo nukkuu päikkäreitä sohvalla, kainalossaan räpylä ja aiemmin kaikki neljä lelua saivat kyytiä. Ilon mielestä kaikista lähtee aivan vastustamattomia ääniä.


Silmääni miellyttää eniten tuo ihastuttava Soma-pöllö ja voisin ottaa sen unikaveriksi itselleni, heh. Ilon kohdalla pöllö vaatii vielä hieman totuttelemista, se on aavistuksen tönkömpi kuin muut lelut ja Ilolla ei ole oikeastaan varsinaisia pehmoja ennen ollut. Käytössä tykkään eniten riepotettavista leluista ja tähän tarkoitukseen sopi parhaiten littana moppipehmo. Sain lelusta hyvän otteen, Ilo sai hyvän puruotteen ja riepotettua kunnolla.

Ilo tykkää kun sille heitetään tennispalloa, frisbeetä, keppiä tai ihan mitä tahansa, joten räpyläfrisbee osoittautui mieluisaksi. Heittelin lelua Ilon naaman lähelle ja Ilo otti koppeja. Yllätyin siitä, kuinka hyvin lelu lentää. Hienoa! Räpylä pitää myös äärimmäisen hauskaa ääntä. Rolle pitää samanlaista meteliä kuin rutisteltavan muovipullon voi kuvitella pitävän. Herkempi koira voi oudokseltaan säikähtää, mutta Ilo tuntui tykkäävän. Kovan kyydin jälkeen pullo meni ryttyyn, enkä ole vielä keksinyt keinoa, millä saisin sen "suoristumaan". Ehkä lelu saa kyytiä uudemman kerran ja muotoutuu uudelleen? Rytistyneestä pullosta huolimatta ääni säilyy ja iloa riittää.


Ilo on melkoinen Tasmanian tuholainen, mitä leluihin tulee ja jään mielenkiinnolla seuraamaan kauan nämä ihastuttavat hienot lelut kestävät Ilon käsittelyssä. Nämä tuovat valtavasti iloa käyttäjälleen ja hivelevät omistajan silmää söpöydellään. Ps. Nyt Ilo heräsi ja rapiseva Rolle saa taas kyytiä! 

Millaisista leluista sinun koirasi tykkää/ei tykkää? Millaisista leluista itse tykkäät?

1v 5kk

Aamulla tokoa. Vihdoin täällä on lunta ja lumi ei Ilon tokoilua haitannut. Ihanaa! nimim. puudelin kanssa sama ei onnistu. Seuraamista remmin kanssa ja ilman - kontakti rakoili pari kertaa, mutta huomautuksen jälkeen kivasti. Liikkeestä seisominen hyvä, samoin liikkeestä maahanmeno ja ponnahti vauhdikkaasti(!) istumaan. Luoksetulo vauhdikas, mutta tuli aavistuksen vinoon. Pari kertaa vauhdista palkka ja loppuasentoa erikseen - kaksi kertaa hyvin ja kolmannella pääsi pieni piip, mutta huomautuksen jälkeen hyvin.

Kommentit

  1. Onpas aivan mielettömän söpöjä leluja! ♥

    Paljon samaa tuossa Ilon leikkimisessä kuin Käpyläisenkin! Käpy tosin itsekseen leikkii yleensä ravistellen lelujaan puolelta toiselle ja joskus ahneuksissaan sillä on lelu suussa ja pelaa tassuillaan palloa :D Ja nuo pullolelut on olleet todella suosittuja myös meillä! Eka se tosiaan litistyy ja sen jälkeen meillä on saatu sisältö rikkoontumana ihan pieneksi suikaleeksi. Onneksi meidän versioissa on mahdollisuus pullon vaihtoon (tosin nahka ei yleensä selviä hengissä uutta pulloa odotellessaan...)

    Ja lempparileluja on mun kanssa leikkiessä vetolelut (matonkuteista punottu rengas on ykkönen) ja yksin leikkiessään tuo yleensä "vinguttaa" lateksista possua tai aika järkyttävää mylvimistä pitävää dinosaurustansa :D Tennispallot, pehmolelut ja matonkudelelut taas ovat vain tuhoamista varten.

    VastaaPoista
  2. Käpyli ♥ ! Ilo kanssa välillä ravistelee yksinään lelua puolelta toiselle. :-D Näyttää niin järkevältä!

    VastaaPoista
  3. Ai tuo vihreä pullolelu on Rolle, meilläpä se onkin saanut kutsumanimen Kaalimato :'D

    VastaaPoista
  4. ^ Lähti liian aikaisin, joten jatkoa:
    Heta tykkää siis Rollesta, Frinikin sitä kanniskelee silloin tällöin :)
    Meilläkin pullo siellä sisällä on ihan rutussa, ei ole suoristunut ekan rutistumisen jälkeen, mutta eipä tuo haittaa.
    Frinin lemppareita on ehdottomasti kaikki lelut mitä voi vetää mun kanssa; narulelut siis parhaimpia. Ja myös "jännästi tyhjentyneet" pehmolelut on hyviä vetoleluja, niistä koirakin saa hyvän otteen :)
    Ite tykkään kestävistä leluista :P ja sellaisista joita voi koiran kanssa yhdessä riepottaa - eli narulelut on ehkä parhaimpia tähän tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  5. Kaalimato on ihan hyvä, heh. :-D Taitaa olla paimenien juttu noi yhteisleikit ja riepottelut. :-) Jännästi tyhjenneisiin pehmoihin... Meillä ei tosiaan pehmoja juuri ole ollut, mutta Ilo tykkää tuhota kaikki lelut ennen pitkää. Mokoma termiitti!

    VastaaPoista
  6. Kaveri hankki pöllöfanina ton Soman, enkä ole yhtään varma, kumpi sillä leikkii enemmän, hän vai koira. :D Meillä nyt lelu-urpolle kelpaisi mikään vaan. Noista ehkä suosikki olisi toi pöllö (ääntä ja revittäviä ulokkeita) sekä toi vihreä pullomaggara.

    VastaaPoista
  7. Hahaa! Voin niin uskoa ja ymmärtää kaveriasi. :-D

    VastaaPoista
  8. Minua aina hymyilyttää, kun vaikuttaa välillä siltä kuin meillä olisi lapsia, koska leluja on hirveät määrät pitkin lattioita - mitäs muitakaan kuin koirien leluja! :D Minä siirtelen leluja vähän väliä lelulaatikkoon joka on tässä olohuoneessa, sitten Mauri hakee leluja laatikosta ja levittelee taas ympäriinsä! :)))

    VastaaPoista
  9. Mauri <3 Kuulostaapa tutulta! :-D Tosin täällä on lisäksi nuo vähemmän karvaisen lapsen lelut. Ilo tykkää levittää lelujaan ja varsinkin sen jälkeen kun ne on siivonnut. :-D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit