Jälki 001

Lisää simppeliä otsikointia. Mielelläni otsikoin treenit näin, jotta pysyn helposti kärryillä, minkä verran on tehty mitäkin. Näen äkkiä mm. monta kertaa olen käynyt ohjatussa tokossa tai agilityssä. Sisältöön - jälkikausi 2015 korkattu! Tätä on odotettu. Olen vain lueskellut, kuinka muut on päässyt jäljestämään. Nyt suli meidänkin pellot!

Regina.

 Fiona.


Lähipelto. Aika märkä pohja, parissa kohtaa vielä vähän jäässä. Kova tuuli aukealla. Jäljen pituus vajaa 300m. Yksi kulma (oikea). Vanheni noin 30min. Neljän askeleen välein nami. Namina nakkia (virhe?).

Krista ja sheltit lähtivät mukaan. Koirat odottivat vuoroaan autossa. Ilo pääsi omalleen viimeisenä ja kävi aika kuumana. Vauhtia ja intoa piisasi jo kävellessä pellolle. Osasin odottaa vauhdikasta jäljestystä, mutta en ihan noin vauhdikasta. Rumin jälki ikinä, oikeasti. Kauheaa siksakkia, eikä Ilo malttanut keskittyä tarpeeksi. Nenä ei pysynyt maassa niin tiiviisti kuin normaalisti ja nameja jäi todella paljon välistä. Kauheaa hutilointia. Kulman jälkeen nuuskutus vähän lisääntyi, mutta ei päästy siihen normimeininkiin vieläkään. Kulma ihan ok.

Pitäisi niiiin ostaa ne jälkipaalut. Seuraavana ostoslistalla!

Tein toisen lyhyemmän jäljen, joka ajettiin heti tallaamisen jälkeen. Nami kolmen askeleen välein. Hutilointia riitti edelleen, mutta kuitenkin kauniimpaa työtä kuin ensimmäisellä jäljellä. Aloin tietysti kauheasti pähkäillä minkä takia Ilo ei löytänyt oikeaa moodia kun tämä on tuttua hommaa ja normaalisti Ilo tekee todella tarkkaa työtä. Voi olla, että odottaminen lisäsi vauhtia. Veikkaan kuitenkin, että nakit palkkana oli suurin virhe. Käytin joskus jäljellä nakkeja ja jäljen päähän laitoin useamman nakin (tyhmää). Ilo alkoi tehdä hutiloitua työtä ja kiirehtiä jäljen päähän. Jätin nakit pois ja siirsin norminameihin, mutta silti ostin nyt nakkeja. Kokeilen ensi kerralla norminameilla ja katsotaan, tapahtuuko muutosta ja jos ei - pähkäillään sitten taas vähän lisää.


Rumasta jäljestyksestä huolimatta on hyvä fiilis. Ihanaa kun pääsee taas jäljestämään! Yksi mieluisa harrastus lisää. Kevät, kesä ja syksy on mukavia kun pääsee harrastamaan ihan erilailla. Meidän vakkari lenkkipolkukin on sulanut ja käytiin pitkästä aikaa siellä lenkillä. Ilo oli ihan fiilareissa. Yhdessä kohtaa törmäsimme rusakkoon ja Ilo oli vähän liiankin fiilareissa, lähti perään ja sain kyllä jokusen kerran karjua ennen kuin kääntyi. Murrr!

Iloa on alkanut hajut kiinnostaa. Alkanut tehdä pidempiä lenkkejä, vaikka normaalisti pysyy lähelläni. Alkanut merkkailla hirveästi, mm. pakittaa pissaamaan puuta vasten. Kamala karvanlähtö. Kevät ja juoksut on tulossa!
 
Eilen vesihirmu kävi kastamassa talviturkin vatsakarvoihin asti. Keskellä peltoa "vähän" tulvii.

Kommentit

  1. Jälkityöskentelyyn vaikuttaa myös hirmuisesti millä mielellä saa mennä jäljelle. Riittää kyllä varmasti Ilolle ne norminamit jäljelle, eihän sinne syömään olla menossa. (:
    Mekin saimme jälkikauden avattua.

    VastaaPoista
  2. Niimpä! En tiedä, mikä ihmeen aivopieru tuli nakkien kanssa. :-D Kerran jo todettu, että ei todella toimi meillä ja silti ajattelin juhlaherkkua vuoden ensimmäiselle jäljelle. *hakkaa päätä pöytään* :-D

    VastaaPoista
  3. Minä köyhä opiskelija käytän jälkipaaluina tällä hetkellä pieniä kukkakeppejä (näitä kun mulla viherpeukalolla on kaapissa vaikka kuinka) johon on sidottu rusetti. Metsässä joskus pyykkipoikia. Parempia odotellessa saavat kelvata :D

    VastaaPoista
  4. Millin jälkipaaluidea on jäätävän söpö. :D

    VastaaPoista
  5. Vielä jäljen aloittelija kysyisi mitkä jälkipaalut ja mihin tarkoitukseen?

    VastaaPoista
  6. Tiina no niimpä! :-D http://www.berrastore.fi/gappay-jalkipaalu-p-1049.html tuollaset. Voi merkata mistä alkaa ja mihin päättyy :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit