Tokoteho 12

Kouluttaja Sari Kärnä Teema vireen nosto ja lasku: eri palkitsemistavat/rauhoittuminen/nouseminen

Tänäänkin meitä koulutti Sari. Pitäydyimme samassa teemassa kuin viime viikolla. Ajattelin pysyä istu-maahan kaukoissa, mutta rehellisesti sanottuna ei kotiläksyä paljoa treenattu. Namin kanssa en oikein saanut hommaa toimimaan ja lelun kanssa meni paremmin, joten jatketaan kokeilua lelun kanssa ja katsotaan tuottaako tulosta.


Me olimme vuorossa ensimmäisenä, mutta sitä ennen treenailtiin paikkiksia porukalla. Kehääntulotarkastus ok. 1min paikkamakuu. Koirat käskytettiin vuorotellen maahan, Ilo ei reagoinut muiden käskyihin ja meni kerrasta maahan. Koirat käskytettiin vuorotellen myös ylös, eikä Ilo noussut ensimmäisellä käskyllä. Palkan jälkeen 1min paikkaistuminen. Ilo pysyi kyllä, mutta pää pyöri. Katseli komeita bortsu-urhoja molemmin puolin, huoh.

* Siirtymiset (paikalle ja takaisin) ja odottaminen tärkeää. Miten haluaa koiran toimivan silloin?
* Koiran pitää olla hereillä. Esim. harjoitus maasta nostoon - koiran nimi, vinkupallo, käsky ja palkkaus.
* Paikkaistumisen eteen jotain, että pää pysyy eteenpäin, eikä pyöri kuin pöllöllä.

Liikkeestä seisominen oli ensimmäinen valitsemani liike. Tehty kokonaisena liikkeenä jo kauan, mutta haluan topista täpäkämmän. Näytin Sarille, miten ollaan tehty. Ilo hiippailee jonkin verran käskyn jälkeen. Hiippailun poistuminen varmasti vaikuttaa täpäkkyyteen. Käsky ja samalla namin tai lelun heitto jalkoihin. Ilo ihmetteli lelua ja nami tuntui toimivan paremmin, vaikka oli senkin kanssa vähän pihalla. Luulen, että näillä vinkeillä saadaan haluttua täpäkkyyttä. Myös takapalkan voi ottaa kuvioihin, mutta pitää muistaa ottaa pituutta mukaan.

Liikkeestä maahanmeno oli toinen valitsemani liike. Tehty kokonaisena liikkeenä jo kauan tätäkin, mutta ehkä tämäkin voisi olla täpäkämpi. Näytin Sarille, miten ollaan tehty. Ilo pysähtyi ja reagoi heti käskyn kuultuaan, eikä siinä ollut mitään vikaa. Ilo työntää takapäätään ns. taakseppäin käydessään makaamaan, joten se voi antaa vaikutelman hitaudesta. Halutessaan täpäkkyyttä saa palkaten nopeasti etutassujen väliin.

Yleisesti koira pitäisi viritellä ennen hommia. Sen pitäisi lähteä innosta puhkuen hommiin ja olla skarppina. Liikkeiden alkuun huomiota. Kun Ilo on koko ajan hereillä, reagoi nopeammin. Mitään supertäpäkkää tuskin saadaan aikaiseksi, koska Ilon perusolemus on aika... rauhallinen. En sitä vaadikkaan, mutta vähän vipinää!

Omatoimisesti luoksetuloa - ensimmäisellä kertaa hidas ja sen jälkeen vauhdikkaita, mutta alkoi tulla todella vinoon perusasentoon. Harjoiteltiin läheltä perusasentoon tuloa, siirryin etukautta sivuttain Ilon lavan kohdalle ja kutsuin perusasentoon, alkoi mennä ok ja teimme onnistuneen luoksetulon. Seuraamista - kivojakin pätkiä, mutta jokusen kerran kontakti rakoili. Näiden lisäksi taidettiin vain leikkiä kovasti, Ilo oli hurrrja.

Kommentit

Suositut tekstit