Arjen haasteet

Minulta on aina välillä kyselty arjen suurimmista haasteista. Ihmiset on jopa hämmästelleet ja kauhistelleet, kuinka paljon kehun Iloa. Jopa vissiin on ymmärretty, että yritän latistaa muita ja herättää kateutta. Höpsis, olen vain äärettömän onnellinen Ilosta ja rakastan sitä valtavan paljon. Sitä paitsi, olen nähnyt aiemmin todellisia ongelmia ja mielestäni ansaitsen nauttia noin mutkattomasta koirasta kuin Ilo. Ensimmäistä kertaa ikinä.

Perheessä on ollut kodinvaihtajia ennen Iloa. Nuorin tullut 2-vuotiaana ja vanhin 10-vuotiaana. Ongelmia laidasta laitaan; remmissä kiskomista, remmissä rähisemistä, eroahdistusta, ihmisiä kohtaan aggressiivisuutta, koiria kohtaan aggressiivisuutta, haukkumista, sisälle merkkailua, kerjäystä, pelkoa, vahtimista... Valmiita ongelmia, joita on pitänyt työstää paljosti. Varmasti osaa ongelmista on vahvistettu, mutta lähes kaikesta on selvitty.

Kodinvaihtajien jälkeen aloin miettiä rotuja ja haaveilla pennusta, mutta sen tarinan jo tiedättekin. Haaveilin siitä, että voin lähteä "piirtämään puhtaalle paperille". Tein paljon töitä sen eteen, että löysin sopivan rodun, sopivan kasvattajan, sopivan yhdistelmän ja sopivan pennun. Koen onnistuneeni tässä ja pakko myöntää, että en olisi voinut parempaa koiraa saada. Ilolla oli lähtökohdat erittäin hyvällä mallilla ja loppu on ollut vain minusta kiinni.

Olin etukäteen lukenut Kaimion pentukirjan, Wirneen pentuoppaan ja nettiä. Minulla oli vihko, johon kirjotin ylös, mitä kaikkea tärkeää tulee pennulle opettaa. Aloin touhuta Ilon kanssa heti kun se meille muutti. Aloin opettaa sille asioita, jotka minulle oli tärkeitä. Ilolle on ollut helppo opettaa uusia asioita, koska se on äärettömän ahne, kova leikkimään, innokas tekemään, nopea oppimaan ja miellyttämishaluinen. Ilolla oli pienestä pitäen niin kiva kontakti, että sain kuulla jopa "kuittailuja" siitä. Vahvistin kontaktia. Jo pentuna Ilo oli hurjan kiva ja kuuliainen.

Meidän arjessa ei ole niin suuria murheita, että kokisin ne varsinaisesti ongelmiksi. Mieleeni tulee muutama asia, joka voisi olla toisin. Ilo on aika kiltti ja kuuliainen koira. Se pysyy mielellään lähelläni ja miellyttää minua. Välillä korvat katoaa (yleensä tarkoittaa juoksuja), mutta mitä sitten? Ei voi tai edes tarvitse olla täydellinen.

Ei meidän meno normilenkillä sentään näin pahalta näytä. Ilo on menossa lampaille, toki senkin voisi tehdä kauniimmin.

Remmissä kiskominen 
Kirjoittelin aiemmin. En tosiaan ihan kauhean kauaa pentuaikana käyttänyt aikaa remmikäytöksen suhteen. Tein töitä kyllä ohitusten suhteen ja palkkasin Iloa ahkerasti kontaktista. Ilo kulki jo pentuna paljon vapaana, koska halusin koiran, jota voi huoletta pitää vapaana. Väkisinkin remmissä kulkeminen jäi vähemmälle ja myöhemmin vapailu on jatkunut, eikä ole yksinkertaisesti huvittanut tehdä töitä kiskomisen suhteen.

Ilo on siitä jännä remmikulkija, että se ei todellakaan kisko aina. Ehkä juuri siksi en ole pitänyt tätä suurena ongelmana. Huomasin kuitenkin, että ongelma alkoi pahentua. Ilo alkoi kiskoa useammin ja erityisesti paikat, joissa tehtiin vapaana jotain hauskaa, alkoi lisätä kiskomista. Myös samaa matkaa kulkevat koirakaverit lisää kiskomista. Luultavasti siksi, että Ilo olettaa automaattisesti pääsevänsä riekkumaan kavereiden kanssa.

Päätin, että nyt riittää. Aloin ylipäätään kuljettaa Iloa useammin remmissä, eikä enää tietyt paikat tarkoita pelkkää vapailua. Jos remmi kiristyy liikaa, pysähdyn ja odotan Ilon tulevan lähemmäs. Jos tämä ei auta, otan muutaman askeleen toiseen suuntaan (Ilon seuratessa) ja jatkamme matkaa vasta käännyttyäni takaisin.

Ilo on alkanut todella nopeasti ymmärtää juonen ja olen miettinyt useasti, miksi en tehnyt tätä aikaisemmin. Useimmissa paikoissa koiraa kuitenkin täytyy pitää remmissä ja onhan se tosi hienoa kun koira osaa kulkea kiskomatta. Remmi ei kiristy enää niin tiuhaan kuin ennen ja jos kiristyykin, Ilo tajuaa usein höllätä itse.

Hypittiin narua, mutta tämä tässä on aito kunnon ilopusupomppu.

Hyppiminen
Olen tavannut useita australianpaimenkoiria, joissa tuntuu olevan pomppuvieteri vakiona. Ajattelin aina, että voi miten hauskaa ja toivottavasti minunkin aussieni pomppii tuollaisia ilopomppuja. Ilopompulla tarkoitan pomppua, jossa aussie hyppää tasajalkaa rinnan tai jopa naaman korkeudelle ja mahdollisesti moiskauttaa pusun. Tuota, kyllähän minunkin koirani ja tykkään näistä pusupompuista edelleen. Kerran kuitenkin meinasi käydä todella huonosti kun Ilo teki saman tempun todella huonossa kohtaa aivan väärälle henkilölle ja täysin varoittamatta.

Sanomattakin selvää, että tämän tapauksen jälkeen tuli totaalinen hyppykielto. Suhtauduin asiaan vakavasti. Ilo on edelleen hyppykiellossa vieraita kohtaan, mutta en ole enää ihan niin ankara kuin tuon tapauksen sattuessa. Treenien yhteydessä palkatessa annan Ilon pomppia ilopomppuja, jopa toivon niitä. Olen myös opettanut Ilolle temppuna syliin hyppäämisen ja yhdessä hyppynarun hyppimisen. Mielestäni hyppimisen kanssa ollaan nyt ihan ok mallilla. Parantamisen varaa on ja töitä pitää tehdä, erityisesti kaikista rakkaimpien ihmisten suhteen.

Kaunis ja Uljas Punainen lähti linnun perään.

Riistavietti/saalisvietti/mikälie
Ilo on alkanut vanhemmiten(?) kiinnostua jäniksistä, linnuista, muista luonnoneläimistä ja kissoista. Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun eräänä iltana entisessä kodissa asuessa päästin Ilon iltapissalle aidatulle pihalle. Yhtäkkiä alkoi kuulua ääntelyä, ryntäsin katsomaan tilanteen ja Ilo jahtasi rusakkoa ympäri pihaa. Tämän jälkeen Ilo on kiinnostunut erityisesti liikkuvista pikkueläimistä. Juoksujen lähestyessä Ilo alkaa kiinnostua hajuista normaalia enemmän ja se tuntuu oikein etsimällä etsivän jänöjen tuoksuja. Ilo on valitettavasti muutaman kerran päässyt pupujahtiin, välillä kääntynyt ensimmäisestä käskystä ja välillä kolmannesta. Aina pitäisi kääntyä ekasta.

Tämä on mielestäni kaikista vakavin ongelma. Jos koira päättää lähteä, eikä päätä kuunnella - voi käydä todella huonosti. Koira voi lähteä omille teilleen, jäädä auton alle, päätyä pedon suuhun. Viettejä en voi (tai edes halua) koiralta viedä, mutta pyrin ennakoimaan, palkkaamaan kontaktista ja jättämisestä. Vahvistamaan luoksetuloa.

Sulon juoksutusta.

Kepit
Ilon mielestä on käsittämättömän hienoa olla nopein koira ja se käyttää tätä häikäilemättömästi hyväkseen laittaessa muut koirat juoksemaan perässään. Ilo rakastaa keppejä ja usein nappaa kepin matkaansa, jotta varmasti saa muut jahtaamaan itseään. En oikein pidä keppileikeistä muutenkaan, koska keppi voi painua kurkkuun ja saada aikaan pahoja vaurioita koiran törmätessä/kompuroidessa. Lisäksi Ilo alkaa tuhota ja syödä palasia kepistä. Ilo oikeasti nielee palaset, mikä taas voi saada aikaan suolitukoksia ja varmaan repeämiäkin.

Ilo on muutaman kerran oksentanut keppisilppua ja alkanut lenkillä kakomaan kepinpalasen jäädessä ikävästi takahampaisiin jumiin. Nämä tilanteet saa minut totaalisen paniikkiin, joten olen aika tarkka siitä millaisissa tilanteissa ja miten Ilo leikkii keppien kanssa. Mielummin annan Ilon leikkiä muilla leluilla keppien sijaan. Sisätiloissa muutkin lelut tuhoutuu varsin vikkelää, jos Ilo saa liian pitkään touhuta niiden parissa yksinään.

Ilon edesmennyt lemppari Räpylä saa kyytiä. Ilo on tuhonnut kaikki Hau-Hau Championilta saadut lelut.

Ei meilläkään täydellisesti mene. Arjessa ja harrastuksissa riittää haasteita. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Joskus sitä vain kokee liikaa oikeasti vakavia juttuja, eikä jaksa keskittyä turhaan murehtimiseen ja haluaa iloita niistä kaikista pienimmistäkin positiivisista asioista. Silläkin uhalla, että kaikki ei sitä voi käsittää ja/tai sietää.

Meidän ongelmat on sellaisia, joihin pystyn itse vaikuttamaan. Haluan asiat kuntoon ennen kuin pentu astuu taloon. Teen todella töitä asioiden eteen ja tiedän, että työ palkitaan. Ilo on nopea oppimaan ja se palkitsee minut varmasti. Yhtenä tärkeimmistä jutuista - opetan seuraavan pennun alusta asti kulkemaan myös hihnassa.

Kommentit

  1. Minusta on ihan sallittua iloita onnistumisista, se on oikeastaan ihan hyväkin asia. Hienoa, että osaat nauttia Ilon seurasta! Blogiasikin on tosi kiva lukea, kun olet niin positiivinen ja siitä huomaa, miten tärkeä Ilo sinulle on.

    Ennen koiraharrastuksen kunnollista ”aloittamista” olin todella kilpailuhenkinen, ja jos en onnistunut (ts. voittanut) se oli suunnilleen maailmanloppu. Pienillä onnistumisilla ei ollut varsinaisesti väliä, vaan piti oikeasti saavuttaa tavoitteet. Koirien kanssa huomasin ettei tällainen ajatusmalli toimi ollenkaan, ja opin oikeasti iloitsemaan pienistäkin asioista. Joskus menee pieleen, niin tietysti harmittaa, mutta loppujen lopuksi yritän etsiä jotain positiivista siitäkin.

    Esimerkiksi kerran valokuvasin Jetiä puiston tyhjällä kävelyväylällä, ja se istui hienosti paikkiksessa. Koira alkoi olemaan levoton pitkän odotuksen jälkeen, joten ajattelin, ettei se jaksa enää istua ja annoin sille luvan poistua asennosta, joka oli sille palkinto hyvästä paikkiksesta. Takaatamme olikin tullut mies noutajansa kanssa, ja Jet olikin ollut siitä syystä levoton, joten ”luvan” saatuaan se ryntäsi sinne. Ei se tehnyt mitään koiralle, mutta ei se olisi sinne todella saanut mennä, joten minua harmitti varsinkin, kun omistaja haukkui minut ties miksi. Ensiksi ajattelin, että vika oli Jetissä, mutta kotiin päästyäni tajusin, että olin tietämättäni antanut koiralle luvan. Sen tajutessani minulle tuli paljon parempi mieli, sillä Jet ei ollutkaan vaan karannut toisen koiran luo ilman syytä, vaan se oli oikeasti odottanut lupaa, jonka annoin sille tietämättäni.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mukava kuulla, että välittyy. Ilo on yksi parhaista jutuista, mitä minulle on koskaan tapahtunut. ♥ Se merkitsee pelottavan paljon.

    Kiitos kokemuksen jakamisesta! Ja ajatella, että koira kuitenkin pysyi juuri siihen asti kun vapautit. Juuri näin, pitää iloita pienistäkin jutuista ja olla niin itselleen kuin koirallekkin armollinen.

    VastaaPoista
  3. Heh, luin taas kuin olisit kuvannut omien koirieni haasteita :D. Ainahan jotain kehitettävää on, mutta niin kai meissä ihmisissäkin. :) Koskahan me oikein ehdittäisiin treffaamaan!?

    VastaaPoista
  4. Hahaa, "hyvä" ettei olla ainoat. :-D No niimpä! On kyllä aivan unohtunut koko homma. Käviskö 28, 29 tai 30 esim?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit