Surkeaakin surkeammat kenraalit

Perjantaina on tokokoe ja tänään oli Ilon hieronta, joten eilen oli vuorossa kisamainen treeni. Seuraksi ja liikkuroimaan lähti uusi tuttavuus Petra, barbetpoikiensa Lucan & Ledin kanssa. Treenasimme läheisen koulun kentällä, jolla ei ollakkaan Ilon kanssa ennen tokoiltu. Hyppyä ei ollut saatavilla. Luoksepäästävyys Ilomainen eli katsoi ja otti heti kontaktia minuun. Seuraaminen hihnassa ja hihnatta ihan ok, ehkä vähän irtosi käännöksissä. Liikkeestä maahanmeno oivoi, jäi seisomaan. Luoksetulo vauhdikas, mutta osui jalkaan tullessaan. Liikkeestä seisominen oivoi, hipsutteli taas pari askelta ja kävi makaamaan liikkurin sanoessa "käsky". Paikkamakuu 2min Lucan kanssa, tarvi kaksi käskyä niin makuulle menemiseen kuin sieltä nousemiseenkin. Jestas sentään!

Ei mennyt putkeen. Taisi tulla kaikki virheet, mitä voi tulla. Toivottavasti huono "kenraaliharjoitus" tarkoittaa onnistunutta koetta. Lisäksi ahkerasti lelulla palkaten seuraamista, jääviä ja luoksaria. Virheitäkin tuli, mutta myös onnistuneita suorituksia. Huh! En osaa sanoa, mikä nyt oikein tökki. Aina ei vain toimi, johan se on nähty.


Tänään Katri kävi hieromassa Ilon pitkästä aikaa. Olin aivan varma, että Ilolla on jumeja. Ulkona Katri katsoi Ilon liikkeet, eikä niissä ollut mitään erikoista. Jos hakemalla haettiin niin takaraajojen liike kuulemma inasen ahdas. Sisällä Ilo rentoutui hierontaan nopeammin kuin aiemmin ja nautti selvästi enemmän kuin koskaan. Muutaman kerran kerjäsi vatsarapsuja, mutta muuten oli tosi hienosti aloillaan ja nukkui. Mitään erityisiä jumeja ei löytynyt.

Kommentit

  1. Mutta jospa Ilo on päättänyt "lomailla" muun perheen tapaan..? Huomena on päivä uus!
    tv,grandgrandmother

    VastaaPoista
  2. Voi olla! Tänään on laiskottelupäivä kaikilla. Oltu vain kotona.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit