Ilopilleri SIN- ja Sulopallero PUN-

Niin järkyttävä tokointo, että tekisi mieli tokoilla ihan oikeasti päivittäin. Olen aina tykännyt tokosta, mutta on tämä silti vähän yllättävää. Päivittäin ollaan tehty jotain pientä, vaikka en jaksa blogiin kaikkea kirjoittaa. Olen alkanut rikkoa kaavoja, sekä hakemaan intoa ja vauhtia tekemiseen. Olen leikittänyt Iloa hurjasti, mahdollisesti käskenyt temppuilemaan, esim. peruuttamaan tai pyörähtämään ympäri ja tekemään jäävien seisomista, istumista tai makaamista. Vauhtia ja täpäkkyyttä on alkanut löytyä, jopa "uuteen" istumiseen. Lelulla leikittämisen lisäksi olen palkannut naksulla ja lentävillä nameilla. Toimii hyvin molemmat, lelut ja lentonamit.

Eilen kävin hakemassa yhdeltä seuralaiselta agility dvd:n (jota Ilon kanssa opiskeltiin illalla yhdessä - kotisohvalta) ja samalla jäin katsomaan agiepiksiä. Ilon kanssa on takana törkeän pitkä tauko agilitystä ja ajattelin Ilon olevan melkoisen kamala. No pari kertaa nytkähti remmissä ja piippasi kun meidän päässä kenttää tehtiin jotain ihanan vauhdikasta, äänillä höystettynä. Muuten oli ihan kauhean hienosti - käskyn alla ja ilman. Käytettiin superhäiriö hyödyksi ja tokoiltiin. Ilo keskittyi hämmentävän hienosti ja teki hommia täpöillä. Täpäkkä.

 Ilonaamat lenkillä ennen mätsäriä.

Tänään lähdin tyttäreni, Ilon ja Sulon kanssa Hakametsän jäähallin parkkipaikalle mätsäröimään Lions Club Tampere/Diamonds ry:n järjestämään mätsäriin. Tyttäreni osallistui ensimmäistä kertaa lapsi & lelukoira-kehään, Saaga-huskyn kanssa. Tapahtumaa on kovasti odotettu ja neiti oli niin tärkeänä kehässä, hienosti.

Minä esitin niin Ilon kuin Sulonkin ja kehät pyöri samaan aikaan, joten koirien vaihdot täytyi tehdä "lennossa". Kun tulin toisesta kehästä - pitikin mennä jo toiseen, ihan hyvin silti selvittiin. Ilo käyttäytyi varsin mallikkaasti odotellessa, alkuintona kiskoi vähän remmissä. Normaalisti hiljainen Sulo nosti kauhean metelin kun autosta pääsi pihalle. Muiden haukku oikein provosoi ja mielestäni Sulo kuulosti lähinnä epävarmalta. Pari kertaa piti puuttua, mutta onneksi haukku loppui nopeasti ja Sulo käyttäytyi loppuajan mallikkaasti. Olen todella tyytyväinen meidän maalaispuudelin käytökseen, koska se harvoin käy "ihmisten ilmoilla". Koirat odottivat omaa vuoroaan häkissä, välillä yksin ja välillä yhdessä. Hyvin kesti molemmat kaverin puuttumisen, ei ollut ongelmaa.

Ensiksi oli Sulon vuoro. En yhtään muista millainen tyyppi Sulon parina oikein olikaan. Koirat seisotettiin, nostettiin pöydälle räpelöitäväksi, juoksutettiin eestaas, yhdessä ympäri ja seisotettiin. Sulo selviytyi kaikesta hämmentävän hienosti, ilman pienoistakaan epäröintiä tai vaihtoehtoisesti riekkumista. Pöydälläkin sujui! Sulo käyttäytyi kuin mikäkin näyttelypuudeli. Meille ojennettiin punainen nauha, mielestäni ihan ansaitusti. Äkkiä koiran vaihtoon ja Ilon vuoro. Ilon parina oli kultainennoutaja. Koirat seisotettiin, räpelöitiin, juoksutettiin pari kertaa kehä ympäri ja seisotettiin. Ilo antoi hienosti räpelöidä ja malttoi seistä, mutta juostessa vauhtia liikaa. Meinasi siirtää laukalle aika vetointoisena, köhköh. Meille ojennettiin sininen nauha, enkä kauheasti ihmetellyt.

Sinisten kehässä seisotettiin ja juostiin. Tuomari kävi myös räpelöimässä koirat kertaalleen. Joku oli kylvänyt nakkeja ja Iloa olisi vähän kiinnostanut. Ilo seisoi hyvin. Ilolla oli taas liikaa vauhtia, enkä odottanut sijoittumista. Kolme parasta onniteltiin ja muut - myös me - tippui kerralla. Punaisten kehässä seisotettiin ja juostiin. Kehässä oli enemmän koiria ja Sulo olisi halunnut malleilua mielummin leikkiä muiden pentujen kanssa. Sulo alkoi vähän pyöriä ja piippailla. Tuomari tiputteli yksitellen koiria ja me tipuimme muiden mukana, aika nopesti.

Siispä sijoituksia meille ei tällä kertaa tullut. Ilo isojen aikuisten SIN ei sij. ja Sulo pienten pentujen PUN ei sij. Olen kauhean tyytyväinen koirien käytökseen, sillä Ilon kanssa ei olla aikoihin harjoiteltu näitä juttuja ja viimeksi on mätsäilty vuosi sitten. Sulon kanssa ei ole ikinä mätsäilty tai edes harjoiteltu mitään vastaavaa. Hienot koirat, olen tyytyväinen. Rahatkin menivät hyväntekeväisyyteen, joten ei ollut hukkareissu missään nimessä.

Kommentit

Suositut tekstit