Agility 3 ja ahdistus

Tästä tekstistä tulee aika varmasti avoimin, mitä olen tänne blogin puolelle koskaan kirjoittanut. Jännittää. Olen vasta Ilon myötä päässyt tutustumaan agilityn ihmeelliseen maailmaan. Kesäkaudella 2014 kävimme 10 kerran agilityn alkeiskurssin, talvikausi 2014/15 treenattiin ryhmässä, kesäkausi pidettiin taukoa ja nyt talvikaudeksi etsin ryhmäpaikan, vaikka olin jo päättänyt toisin. Me ollaan käyty parilla leirillä agilityvalmennuksessa ja satunnaisesti treenattu omatoimisesti, siinä on niin minun kuin Ilonkin agilityhistoria. Ei siis kauhean pitkä. 

Me ollaan haastava pari agilityssä. Molemmat ollaan kokemattomia. Minä olen hidas, Ilo on kuin salama. Minulla on hahmottamisongelma, joka varmasti vaikeuttaa ohjauskuvioiden oppimista. En tajua, vaikka minulle näytetään, miten kuuluu tehdä. Olen epävarma. Vauhdikkaasta ja innokkaasta aksailosta seuraa toisinaan aika älytöntä menoa. Järki ei aina pysy vauhdin mukana. Ei tämä homma vain tunnu toimivan, miltään osin. Mietin jo ennen kauden alkua, että ei mennä aksaryhmään. Tykätään kyllä molemmat ja treeni-innossa muutin mieleni.

Takana kolme kertaa agilityä uudessa ryhmässä. Tuntuu, että olemme ryhmään aivan liian kokemattomia. Koen, että pitäisi olla enemmän tietoa ja taitoa. Pidän ryhmästä ja pidän kouluttajasta. Kouluttaja ottaa meidät kokemattomatkin huomioon. Antaa ajatella itse, mutta auttaa tarvittaessa. Kannustaa ja tsemppaa. Iloitsee aidosti ja on positiivinen. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Silti olen oikeasti päättänyt, että meidän lyhyt agilityura jää tauolle, jos saan järkättyä. Tauolle, kunnes tuntuu toiselta. Voi olla, että tulen katumaan tai voi olla, että en. Veikkaan jälkimmäistä. Olen varma, että määrittelemätön tauko on juuri sitä, mitä tarvitsemme. Voidaan "treenata" tiettyjä asioita kotioloissa ja käydä satunnaisesti omatoimitreenaamassa kavereiden kanssa.

Meiltä on jäänyt kaksi kertaa väliin. Toissa viikolla minulla oli mahdottoman huono päivä ja ei huvittanut lähteä epäonnistumaan aksakentällekkin. Viime viikolla Ilolla oli vatsa sekaisin syystä x ja päätin, että en uskalla mennä treeneihin. Samalla kuitenkin olin helpottunut kun ei tarvinnut lähteä sähläämään. Ehkä tämäkin kertoo jotain? Ennen treenejä haluttomuutta ja treenien jälkeen epätoivoa. Ei harrastamisen kuulu siltä tuntua. Agility kiehtoo minua valtavasti ja ehkä vielä joskus palaamme agilitykentälle, mutta asioita pitää muuttaa. Minun pitää ainakin harjoitella ohjauskuvioita ja kasvattaa nopeutta. Ehkä vielä joskus naureskellaan ongelmille, kuka tietää?

Sitten päivän treeneihin. Treenit meni oikeastaan jopa ihan ok. Ei mitään dramaattista, toisin kuin tekstin ja ison päätöksen perusteella voisi päätellä. Olen miettinyt näitä asioita kauan. Oikeasti jo ennen nykyistä ryhmää. 


Punaiset. 1 hypyllä takaakierto, siitä 2 putkeen, 3 ensimmäinen hyppy, 4 putkeen, 5 rengas ja 6 okseri. Ratahan oikeasti jatkui, mutta minä asetin tavoitteet tuonne okserille asti - sekin oli liikaa. Alku meni ihan ok, mutta renkaalla tuli ongelmia. Ei olla sitä paljoa tehty, mutta kyllä Ilon pitäisi silti idea tajuta. Tänään Ilo tuli renkaan sivusta lähes poikkeuksetta. Treenattiin rengasta yksittäisenä, mm. lähetin Ilon putken kautta renkaalle ja odotin renkaan toisella puolella Iloa. Jälkimmäinen sujui ihan mukavasti, vaikka saatiin putkenkin kautta onnistumisia.  Okserinkin Ilo alitti. Siniset. Toinen pätkä 1 hypylle heitto, 2 hyppy, 3 hyppy, 4 putkeen, ottaan äkkiä koira kiinni ja 5 takaakierto. Ilo lähti ensimmäiselle hypylle epäilyistäni huolimatta ja pätkä sujui ihan hyvin. Ensimmäisellä kerralla olin myöhässä putken päässä ja meinasi tulla törmäys. Toisella kertaa olin ajoissa, mutta Ilo alitti takaakierrettävän esteen. Onnistumiseen lopetettiin. Tehtiin myös siten, että lähetin Ilon takaakiertoon 5 esteelle, tein flipin  ja lähetin 6 putkeen. Hetki kesti hahmottaa haastavampaa ohjauskuviota ja ensimmäisellä kerralla olin myöhässä, mutta onnistumisiakin tuli. Alittamisten syy jumit (tai juoksut)..? Jaa-a.

Kommentit

  1. Kokematon ohjaaja ja nopea koira ei ole koskaan helppo yhdistelmä. Ei Jannen ja Pörrinkään agilityura ole mihinkään nousukiitoon lähtenyt, vaikka Jannella on nopeat refleksit, hyvä muisti ja ketterät jalat. Välillä Jannesta on tuntunut, ettei kehitystä tule ollenkaan, vaikka kuinka treenaisi, mutta kun sitkeästi vaan jaksaa mennä treeneihin, aina välillä tulee niitä onnistumisia ja sitten sitä taas muistaa, miksi sitä lajia harrastaa. Toivottavasti ahdistus helpottaa ja löydätte treeni-ilon. :)

    VastaaPoista
  2. Turhaa sitä on väkisinkään vääntää jos siitä ei nauti...Mulla agility on oikeastaan ainut laji jossa unohdan hävetä ja hermoilla ja meillä on huonompinakin päivinä kivaa. Toko taas on sellainen ahdistuksen aihe meille, että vaikka välillä innostun niin silti en usko että ryhdytään sitä treenaamaan sen enempää kuin omatoimisesti. Onneksi lajeja on paljon ja kaikille löytyy jotain :)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli kanssa ennen aina hauskaa aksassa, sähläykses huolimatta. Nyt tuli joku stoppi. Ei vaan natsaa. Katsotaan joskus uudestaan. Onneksi meillä on monia lajeja. :-) Myös vauhtilaji - veto.

    VastaaPoista
  4. Jos fiilikset ovat kuvaamasi laisia, päätös jäädä tauolle oli varmasti hyvä. Ootko miettinyt, auttaisiko sua omat tekniikkatreenit? Varmaan sielläkin suunnalla on mahdollisuus juoksu-/tekniikkatreeniin itselle, treeniin jossa ei siis ole koiria mukana ollenkaan, mutta joka keskittyy kuitenkin nimenomaan agilityssa tarvittaviin taitoihin.

    Mehän treenattiin aksaa omatoimisesti ensin puolisen vuotta ja sen jälkeen ryhmässä yksi kesäkausi. Sen jälkeen tuli stoppi - Lysti ei vaan sovi mun käteen agilityssä, se on liian nopea, kuumuva ja ehtii tehdä miljoona asiaa kun vasta itse mietin ensimmäistä. Ehkä tilanne muuttuu vielä joskus, mutta ainakin tässä vaiheessa keskitytään ennemmin muihin lajeihin. Aksaintoni saan sitten purettu Entsun kanssa, ja sen kanssa meillä onkin aina kivaa ja maailman parasta. Lystin kanssa ne tunteet oli kaukana, joten lajikin lensi romukoppaan.

    Tietysti aina - lajissa kuin lajissa - tulee niitä hetkiä, kun homma ei toimi ja tekisi mieli laittaa hanskat naulaan. Jos tämä tunne kuitenkin on aina päälimmäisenä mielessä, lienee pohdinnan paikka. Mä muutenkin liputan taukojen puolesta - ainakaan meillä ei yksikään tauko ole tuonut mukanaan mitään negatiivista, päinvastoin. Anna agilitylle ja teille aikaa, se lähtee sujumaan hyvällä fiiliksellä, kun sen aika on. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Ehkä se tästä ajan kanssa. Hieno ja kiehtova laji, jossa haluaisi oppia ja kehittyä. Tällä hetkellä (ainakaan) ei kuitenkaan rahkeet riitä. Olisi tosiaan helpompi aloitella tuommoista lajia jollain vähän hitaammalla ja rauhallisemmalla koiralla. Punainen elosalama olisi varmasti hieno aksakoira oikeissa käsissä ja harmittaa kun en voi olla sen arvoinen ohjaaja. Onneksi koira ei niinkään varmaan tajua kaivata agilityn perään ja varsinkaan kun kaikkea muuta puuhailua riittää. Ajattelin harjoitella ohjauskuvioita itsekseni. Täytyy pitää silmät auki tuollaisten treenien suhteen, olisi aika hienoa.

    VastaaPoista
  6. On ihan kannattavaa jäädä tauolle, jos treenaus tuntuu noin epämiellyttävältä. Kuten kirjoititkin, niin ei harrastamisen kuulu ahdistaa. Sen kuuluu olla hauskaa, siitä pitäisi nauttia ja sen pitäisi olla melkeinpä pako arjesta. Jos treeneistä tulee kotiin epämukavien fiilisten kera jatkuvasti, on joku pielessä. Tauon jälkeen saattaa aksaus taas maittaa, tai jos ei, niin tehän ootte ihan tosi hyviä esimerkiksi vedossa ja tokossa ainakin videoiden ja blogin perusteella, niin voitte vaikka vaan keskittyä niihin. :) Ja hienosti te aksatakin osaatte, olette hyvä pari!

    VastaaPoista
  7. Kiitos. :-) Onhan tässä aikaa! Nuori koira ja mahdollisuuksia vaikka mihin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit