Erittäin Hyvä, ellei täydellinen

Tänä viikonloppuna 16-17.07. järjestettiin kaikkien rotujen kansallinen koiranäyttely Orivedellä, Oriveden Opiston puistomaisissa maisemissa. Olin ilmoittanut Ilon näyttelyyn samalla kun kaverini Sanna ilmoitti omat koiransa - Lila-aussien ja Ina-bortsun. Myöhemmin myös kaverini Carita ilmoitti Täpäkkä ja Karri bortsunsa. Aussiet ja bortsut meni päällekkäin, joten loppujen lopuksi myös Sannan äiti lähti kahden turistilagoton kanssa mukaan.

Mukana oli siis neljä ihmistä ja seitsemän koiraa. Lähdettiin matkaan kahdella autolla kello 6.30. Oltiin hyvissä ajoin perillä, joten saatiin rauhassa purkaa autoista tavarat ja pystyttää oma näyttelyteltta. Superkeksintö tuollainen teltta! Koirat saa olla varjossa omissa oloissaan (samoin kuin omistajat), pääsee sateelta suojaan ja muutenkin saa tavarat yhteen paikkaan. Jos joskus alkaa tulla pidempiä kisareissuja - haluan niiin samanlaisen.


Aussiet alkoi kymmeneltä kehässä viisi. Aussiet tuomaroi Tuula Savolainen, joka ei ole ilmeisesti vielä hirveästi aussieita tuomaroinut. Aussieita oli 11. Uroksilla yksi pentuluokassa, kaksi junioriluokassa, yksi nuortenluokassa, kaksi avoimessa luokassa ja yksi veteraaniluokassa. Nartuilla yksi junioriluokassa, kaksi avoimessa luokassa ja yksi valioluokassa. Luokissa oli vähän koiria, joten kehä kulki nopeasti ja pian olikin jo avonarttujen vuoro. Ilo oli avoluokassa kahdestaan kaverinsa Lilan kanssa. Hienosti tytöt silti toimi, ei ongelmaa.

Koirat seisotettiin, tuomari moikkasi koirat, koirat juoksutettiin kerran kehän ympäri, koirat seisotettiin tuomarin edessä vuorotellen ja koirat kopeloitiin tuomarin toimesta. Ilo selviytyi hienosti kaikesta. Antoi kopeloida itsensä hyvin. Seisoi mallikkaasti, kunnes vapautin. Ilo seisoi "luomuna" ja en asetellut sitä, vaikka olin etukäteen suunnitellut. Ilolla on tapana siirtää helposti laukalle, koska aina kaikki pitää tehdä täysiä. Ajattelin minimoida mahdollisuudet ja juoksin vähän rauhallisemmin. Ilo piti hyvin ravin ja yritti vain kerran siirtää laukalle. Kuunteli.

"3v. Hyvät nartun mittasuhteet ja raajakorkeus. Liikkeessä antaa takakorkean vaikutelman. Päähän toivoisin lisää leveyttä ja vahvuutta ja vahvemman otsapenkereen. Hyvä korvien kiinnitys. Sopivasti eturintaa. Hieman suorat olkavarret. Luisu lantio. Hyvä takaosa. Hyvin kehittynyt rintakehä. Tänään kesäturkki. Etuaskel hieman korkea, hyvä askelpituus sivuliikkeissä." AVO EH.

Kehän jälkeen Sanna asetteli Ilon.

En voinut uskoa korviani kun tuomari sanoi Ilon kohdalla Erittäin Hyvä. Minun mielestäni Ilo tietysti on Erittäin Hyvä ja vielä paljon enemmänkin. Mahtava, toimiva ja kelporakenteinen harrastuskoira. Näyttelymaailmassa se on kuitenkin karvaton puikula. Siksi toivoin Hoota ja odotin enintään Hoota. Arvostelussa ihmettelin kommenttia "liikkeessä antaa takakorkean vaikutelman". Mietin myös, mitä tarkoittaa "luisu lantio". Olen todella tyytyväinen Ilon käytökseen ja arvosteluun. Tunnistan koirani. Tiesin, että päästä huomautetaan. Paras puikulaiseni. ♥

Näyttely oli hyvin järjestetty ja homma toimi hienosti. Meidän molempien ensimmäiset ja luultavasti Ilon viimeiset näyttelyt. Saatiin, mitä haettiin ja enemmänkin. Nyt on näyttelytulos varastossa odottamassa sitä päivää kun saadaan kolmas ykköstulos erikoisvoittajaluokasta tokossa. Kyllä se päivä vielä joskus koittaa...

Ilo käyttäytyi oikein hienosti näyttelyreissulla. Ohitti hienosti muut koirat, oli kuulolla, ei lähtenyt muiden mukana haukkumaan ja välillä oli vapaana mm. kuvatessa ja teltassa hengaillessa, eikä käynyt mielessäkään karata muiden luokse. Remmissä vähän kiskoi tullessa ja lähtiessä, mutta vilinässä kulki oikein kivasti. Hieno!

Ostin näyttelyistä retkituolin, joka on enemmän kuin kätevä harrastusreissuilla. Tuolista oli jo tänään hirveästi iloa - koko 10 euron hintansa edestä. Ostin myös koirille (kyllä) autohäkkeihin pehmeät karva-alustat. Kaksi häkkiin sopivaa alustaa maksoi yhteensä 14 euroa. Enää ei puutu kuin tuplahäkki (ostoslistalla) ja toinen koira. 

Meidän porukalla oli hyvä päivä. Kaikki sai, mitä haettiin tai enemmänkin. Sisarukset Ina & Karri yllätti erityisesti. Aussieissa Ilo narttujen AVO EH ja Lila narttujen AVO ERI. Bortsuissa Ina narttujen JUN ERI, Karri urosten JUN ERI  ja Täpäkkä urosten AVO EH. Oli hauska reissu, kaikilla oli kivaa ja poistuttiin hyvillä mielin.

Kommentit

  1. Onnittelut erittäin hyvästä tuloksesta. :)

    VastaaPoista
  2. Onnea vielä! Hieno ja Ilon näköinen arvostelu :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :-) Arvostelu oli kyllä hyvä ja kattava. Kuulostaa Ilolta. :-)

    VastaaPoista
  4. Onnea, hyvin meni :) Ja teltta on aika mahtava kapistus, jos meidän leipälajina ois näyttelyt niin tasan muuten ostaisin oman tollasen. :D

    VastaaPoista
  5. Hyvä teitä ja onnex olkoon! tv.grandgrandmother

    VastaaPoista
  6. Kiitos! :-) Teltta on mainio. Myös aksakisoissa ja muissa, missä kauemmin saattaa kestää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit