AVO3 218,5p ja sij. 2/3

Tänään oli Suomen Mustaterrierit ry:n järjestämä tokokoe Porissa, Kyläsaaren urheilukentän viereisellä hiekkakentällä. Pienen koiramäärän takia tuomari vaihtui Tuija Serestä Tiina Heinoksi. Kentänkin piti olla alkujaan Ulvilan palveluskoirat ry:n koulutuskenttä Ulvilassa. ALOssa 5 koirakkoa, AVOssa 2 koirakkoa (yksi tosin tuli lisää) ja EVLssa 1 koirakko. Matkaseuraksi  lähti Sanna & Ina-bc. Matkaa 151km ja 1h 45min/suunta.

Meillä oli huono päivä. Todella. En tiedä vaikuttaako muutaman päivän tauko niin kunnon lenkeistä kuin treeneistäkin (minulta operoitiin viisuri), lähenevät juoksut vai ihan vain huono päivä. Ilo oli kuitenkin samaan aikaan haahu ja hulabaloo. Liikkeiden välit (ja alut) meni haahuillen ja jouduin kalastelemaan mukaani. Liikkeet taas oli aika hulabaloota. Ymmärrettävästi ei saatu mitä haettiin ja pettymys oli aivan valtava. Rehellisesti sanottuna uskoin, että saadaan TK2 kerättyä kolmella kokeella. En kuitenkaan olisi ikimaailmassa uskonut, että ei saada viimeistä ykköstä vielä neljännessäkään kokeessa. Me ollaan treenattu paljon. Välillä homma toki hajoilee käsiin, työstetään ongelmia, rikotaan kaavoja ja keksitään uutta. Silti me oikeasti osataan nämä jutut.

Jo ennen koesuoritusta Ilo oli aika haahu ja katseli muita koiria. Ja puhkui intoa. Siitä huolimatta en  osannut arvata, mitä oli odotettavista. Meidän luokassa oli tosiaan kolme koirakkoa, Ilon lisäksi westie ja saksanpaimen.


Paikkaistuminen sujui ongelmitta. Meidän vuoro oli ensimmäisenä ja päätin jäädä suoraan kehään. Ensimmäinen liike oli ruutu ja nollattiin se. Jännityksestä huolimatta saavutettu positiivinen fiilis valui viemäriin. Ilo lähti vauhdilla matkaan, juoksi ruudun kautta oikeaan reunaan nauhan päälle - puoliksi ruudussa, puoliksi ulkopuolella. En tajunnut käskeä uudestaan ruutuun (olisiko auttanut?), koska "pieleen meni". Seuraaminen oli ihan ok ja paikka kiva, peruuttaessa poikitti. Kierto oli toinen katastrofi. Tötsä oli sijoitettu aika lähelle hyppyä ja Ilo lähti hetkeäkään epäröimättä kiertämään hyppyä. Vaikka olen näitä tilanteita treeneissä järjestänyt tarkoituksella ja ei ole mennyt lankaan. Koitin käskeä Iloa uudestaan, mutta ei tajunnut siltikään. Tuomari käski kutsua luokse ja lähettää uudestaan, se meni ihan ok. Istuminen oli ok, mutta voisihan se olla täpäkämpi. Luoksetulo oli vauhdikas, mutta maahanmeno oli vähän tahmea ja sivulle tuli vähän sillain... tömähtävästi. Seisominen oli ok, mutta voisihan sekin olla täpäkämpi. Kaukot oli vähän tahmeat - teki vaihdot, mutta pystyisi parempaan. Toinen istuminen jäi vajaaksi. Ennakoin tavallaan heti alkuun. Näin jo istu-tekstin taulussa ja luulin sen tarkoittavan käskyn hetkeä, mutta ei se ihan ollutkaan oikeissa asemissa vielä. Hups. Nouto oli vauhdikas ja kapula oli tänään ihan kiva, mutta Ilo ponnahti seisomaan kun kiitin kapulasta. Hyppy oli ok.

1. Paikalla istuminen ryhmässä 1min 10
2. Seuraaminen 9
3. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
4. Luoksetulo 8
5. Istuminen seuraamisen yhteydessä 9
6. Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno 0
7. Noutaminen 5
8. Kauko-ohjaus 7,5
9. Estehyppy 9
10. Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon 0
11. Kokonaisvaikutus 10
Pistemäärä 218,5p AVO3  ja sij. 2/3


Mahtui mukaan ihan hyviäkin hetkiä. Ilo teki iloisesti töitä, vaikka minua ärsytti ja harmitti jo kehässä. Ei ottanut itseensä minun tuntemuksistani - on se kyllä onni. Minua jännitti hirveästi ennen koetta ja tuntui, että vatsa kääntyy nurin. Ennen koetta olin myös todella epävarma, aiempaa koetta ajatellen. Koepaikalla sain kuitenkin tunteeni kuriin, kunnes ruutu nollattiin. Sen jälkeen harmitti. Jälkikäteen ajateltuna hyvää oli Ilon iloisuus ja into. Kaukojen ensimmäinen istuminen, jäävien oikeat asennot, kun noutokapula oli tänään kiva ja kokonaisvaikutus 10. Tällä kertaa minä en ennakoinut liikkuria (muuta kuin kerran luullessani väärin). Tätä olenkin kyllä työstänyt.

Harmittelin aikani itsekseni ja vähän Sannallekkin (en koiralle - se sai kehut, palkat ja oli oikein iloinen). Nyt on ihan ok fiilis, vaikka harmittaa tietysti kun taas maksoi turhaan koemaksun ja reissasikin kauemmas. Tottakai kokeesta lähdetään hakemaan ykköstulosta, eikä mitään muuta. Me ollaan treenattu tätä pakettia noin vuosi ja me oikeasti osataan nämä liikkeet. Tottakai odotin meidän saavan ykköstuloksen ja petyin kun sitä ei saatu. Minä tiedän oikein hyvin, että koirat ei ole koneita, välillä on huonoja päiviä, aina ei voi voittaa ja niin edelleen. Silti. Pakko varmaan heittää tokokamat kaappiin ajaksi x ja kokeilla sitten joskus pentujen jälkeen uudestaan.

Ps. Nyt jo naurattaa toi hyppy-kierto-pölöily.

Kommentit

  1. Uusittu avo on mun mielestä suht haastava. Paljon liikkeitä, jotka on helppo nollata ja siinä se tuloskin sitten helposti menee. Tosi hyviähän pisteitä tuolla seassa!

    Täytyy kans mainita et meillä on eri käsitys haahuilusta jos sun mielestä noi liikkeiden välit oli haahuilua ja kalastelua 😄 ja ite oon niin tottunu oman koiran päähänpistoihin, että ne pääasiassa vaan huvittaa ja se tekee mulle siitä harrastuksesta mielekästä. Ei tarvi olla odotukset aina niin korkeella 😊

    VastaaPoista
  2. Itse tykkään Ilon hassuilusta ja sen takia se on niin kiva harrastuskaveri kun huumoria löytyy. <3 Olisi ankeaa, jos olisi ihan totinen. Silti harmittaa kun osaa - on osannut jo kauan - ja sitten KOKEESSA (treeneissä ei harmittaisi niin paljoa) tekee noin. Ilolla kontakti rakoili väleissä ja aluissa, aika paljon piti mielestäni kalastella ja sivu-käskyä toistaa useampaan kertaan. Liian vähän palkkaillut noista - selvästi.

    Mahtui ihan kivojakin pisteitä ja pätkiä kyllä joukkoon. :-)

    VastaaPoista
  3. Videolta teidän tekeminen näyttää tosi kivalle ja iloiselle (Ilo on muuten niin täydellinen nimi Ilolle). Tosi harmi nuo nollatut liikkeet :( varsinkin kun ootte niin ahkerasti treenanneet ja treenit sujuneet. Olisitte sen ykkösen tuolla työmäärällä todellakin ansainneet. On siis ihan okei olla harmistunut. Tai nauraa höpsön aussien päähänpistoille :D on nää vaan aikamoisia tapauksia. Ja ihanasti löysit myös positiivistakin sieltä kokeesta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Joanna! Ilo on kyllä niin iloinen ja innokas, aivan paras puoli tuossa ihanassa koirassa. Arvostan sitä puolta hirveästi, on parasta kun itse näen sen ja kun se välittyy myös muille. Ei voisi osuvampaa nimeä olla! Olen ajatellut sitä usein ja niin on moni muukin sanonut samaa. :-D

    Oli kyllä iso harmi ja pettymys. Molempiin Ilolla on ollut taipumusta ja molempia on hinkattu, eikä ole ollut aikoihin vastaavia ongelmia - väärän tehtävän bongaamista tai ruudusta ulos juoksemista. En oikeasti muista edes koska viimeksi! Tuli aivan täytenä yllätyksenä molemmat. Nyt jo naurattaa. :-D Muutenkin mieli paljon parempi kuin aiemmin päivällä!

    On nää tosiaan aikamoisia. Kyllä olisi elämä huomattavasti tylsempää ilman näitä tyyppejä! Pakko koittaa vähän löytää positiivista.

    VastaaPoista
  5. Ihana toi kierto, kun Ilo ihan selkeesti itse tajuaa hypyn kierrettyään että "ai perhana, se kartio olikin tossa"! :D

    VastaaPoista
  6. "Täytyy kans mainita et meillä on eri käsitys haahuilusta jos sun mielestä noi liikkeiden välit oli haahuilua ja kalastelua "

    Iiiiihan samaa sanoin ääneen ku katoin videon! :D Voi, Selman haahuilu tulee todennäköisesti kokeissa olemaan luokkaa "isken nokan maahan ja lähen vetään tonne kehänauhojen ulkopuolelle". :D Hyvinhän Ilo tossa ainakin oli hallinnassa. :)

    Harmilliset nollaukset kyllä, vieläpä kun tietää, että koira osaa nuo liikkeet ihan priimasti. Ja tekee mukavan vauhdikkaasti ja iloisesti. Hieno suoritus, vaikka ykköstulosta ei tullutkaan! Tsemppiä seuraaviin koitoksiin, kyllä se ykkönen vielä sieltä irtoaa. :)

    VastaaPoista
  7. Mut hei hyvät pisteet Tiina Heinolta jollei ruutua ja kiertoa oteta lukuun. Se kun aika tiukka välillä pisteiden kanssa :)

    VastaaPoista
  8. Kokeen jälkeen en nähnyt mitään hyvää suorituksessa, mutta kyllä se iltaa kohti alkoi helpottaa ja osasi arvostaa hyviäkin juttuja. :-) Se eniten harmitti just kun tietää koiran osaavan ja yhtäkkiä näin. Ei ole kokeissa käynyt ikinä vastaavaa - tai edes meinannut.

    Me käytiin Tiinan kokeessa joskus AVOssa ja vaikutti kyllä molemmilla kerroilla tosi mukavalta, reilulta ja tarkalta tuomarilta. Tykkään! Viimeksi tosin hoidettiin oma settimme hieman paremmin... :-D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit