Nyt ne sitten pussaa ja puree

Tänään ajeltiin Janessan kanssa Ilon ja pentujen luokse. Meidät toivotti tervetulleeksi - kuten aina - iloinen äitikoira, mutta lisäksi myös iloinen pentulauma. Pennut oli kasvanut ja kehittynyt. Huiman kehityksen huomasi heti kun ovi aukesi. Pennut selvästi rekisteröivät meidät katseellaan ja tulivat tervehtimään, älyttömän söpöä. 


Viime viikolla oli puhjennut ensimmäiset hampaat. Pennut alkoivat seurata lelujen liikettä ja taistella toistensa lisäksi myös mm. karva-alustan kanssa. Pennut pääsivät pentuhuoneen lisäksi tutustumaan olohuoneeseen. Eilen pennuille tuli ikää kolme viikkoa ja ne saivat ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa. Hyvin maistui, mikä ei toki ole ihme kun on näistä ahmateista kyse. Pennut saivat ensimmäistä kertaa myös kaulapannat kaulaansa. 

Pennut kävelevät kunnolla ja hakevat vauhdikkaampaa liikettä. Ne istuvat. Ne hoitavat asiansa ilman äitikoiraa. Ne heiluttavat häntää. Haukkuvat. Murisevat. Leikkivät toistensa kanssa. Kiipeävät syliin. Pussaavat. Purevat. Äitikoirakin saa osansa pentujen leikki-innosta ja Ilokin on tajunnut, että voi jo vähän leikkiä pentujensa kanssa.




Hengasimme pentuhuoneessa huomaamatta taas nelisen tuntia. Jännästi ajantaju katoaa täysin Piilolandiassa. Ilo oli onnellinen. Toivotti meidät tervetulleeksi oikein iloisesti ja rakastavasti. Hoiti velvollisuutensa äitikoirana, nautti vatsarapsutuksista, touhusi itsekseen lelun kanssa, nukkui levollisesti ja vaikutti erittäin tyytyväiseltä.

Pennut söivät ja nukkuivat, mutta touhusivat paljon muutakin. Kiipesivät meidän molempien syliin, pussasivat, maistelivat sormia, kiinnostuivat leluista, hyökkivät toistensa kimppuun, hepuloivat yksin, hepuloivat yhdessä, katselivat mietteliäästi ympärilleen, nukkuivat sylissä, maistelivat kameran kaulanauhaa, kiinnostuivat Janessan värityskirjasta, taistelivat karva-alustan kanssa, härkkivät äitikoiraa. Melkoisia touhutoopeja. Vilinää, vilskettä...

 Nappi äidin kaulalla.
 Nuppu äidin kainalossa.

 Yksinkertaisesti Paras.

Tänään jäljellä 31. Aika on mennyt aivan käsittämättömän nopeasti. Ajatella, että Piilonaattoreilla on ikää jo kolme viikkoa.  Reilu neljä viikkoa ja Piilot lähtevät valloittamaan omia kotejaan. Minä saan kotiin Iloni ja puppini. ♥ Käyn Piilolandiassa vielä kaksi kertaa, pennut käyvät kerran meillä ja sitten onkin jo aika hakea oma kotiin.

Tältä tapaamiselta mieleeni jäi erityisesti Nappi, Nonni ja Narri. Nappi on se lempparein ehkä, se on niin vallannut sydämeni. Onneksi tässä on vielä monta viikkoa aikaa miettiä ja katsella. Pennut kehittyvät koko ajan ja viikko viikolta niistä näkee enemmän. On se kuulkaa oikeasti onni, että kasvattajat valitsevat pentujen kodit.



PIILOT 22 PÄIVÄÄ
 Nappi & Nuppu
Nonni & Narri
 Noku & Noita
Niksi & Niitti

Kommentit

  1. Ihanat pentuset! Niin söpöjä!

    VastaaPoista
  2. On kyllä, ei voi muuta sanoa. <3

    VastaaPoista
  3. On ne söpöjä <3 Toi Noku näyttää vähän tädiltään, jännä nähdä näyttääkö enää isompana :)

    VastaaPoista
  4. On ne, söpöimpiä koskaan. Väritys on kyllä vähän samankaltainen, saas nähdä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit