Tutkimusmatkailijat ja naskalihampaat

Viikonloppuna Piilolandiassa oli riittänyt vieraita. Lähes kaikki pentua odottavat on tainnut tähän mennessä käydä katsomassa pentuja ja pennut on onnistunut hurmaamaan jokaisen. Ne on kyllä niin ihania, että sydän aivan pakahtuu. Ja aikamoisia touhupettereitä. Pennut on käynyt ensimmäisellä autoajelulla, retkellä, ihan nopeasti pihassa, ne syövät kiinteää, ne tunnistavat ruokakupin äänen, ne juovat vesikupista, ne tutkivat reippaasti muuta asuntoa, ne leikkivät villimmin, hampaat on kasvanut ja terävät, eikä niitä epäröidä käyttää.

Niksi

 Niksi & Nonni

Tänään 8.00 Eija saapui pihaan ja lähdettiin kohti Piilolandiaa. Saavuttiin Röykkään 10.00. Aikuiset koirat tuli tervehtimään meitä ulos, jotta pupit ei jää jalkoihin. Sisälle astuessa vastassa olikin pentuja, Nuppu ensimmäisenä. Pentujen pentuaitausta muokattiin, eikä pennut ollut oikein moksiskaan rätisevästä aitauksesta. Koittivat päästä mukaan asentamaan. Pennut jaksoivat hetken touhuta, kunnes alkoivat vuorotellen simahdella.

 Niksi
 Noku
 Narri

Pennut nukkuivat, touhusivat, nukkuivat, touhusivat. Pennuilla on hirveästi erilaisia leluja ja ne selvästi kiinnosti. Myös sisarukset kiinnostivat ja pennut retuuttivat vuorotellen toisiaan. Ne maistelivat kameran kaulanauhaa, puhelimen suojakoteloa, sormia, retuuttivat lahkeita. Välillä oli hyvin villiä menoa, mutta vielä uni tulee nopeasti.

Nähtiin kaksi kertaa kun puupit söivät ja ruoka todella maistui. Pentuhuoneessa alkoi melkoinen vilinä kun ruokakippoa kolisteltiin. Neljä tuntia hurahti jälleen kerran huomaamatta ja sitten olikin aika rientää seuraaviin menoihin. Ihana käydä Ilon ja pentujen luona. Sydän on aina rakkautta pullollaan kun Piilolandiassa vierailee.

 Nappi
 Noita
 Narri
 Nonni & Niitti

Ilo on ollut vähän kipeä. Nisä tulehtui haavauman takia ja sitä on nyt hoidettu. Parempaan päin on menossa.

Kommentit

Suositut tekstit