Hupinaattorin eläinlääkärireissu

Kirjoittelin eilen Hupin seinäepisodista ja nyt sille seuraa jatkoa. Päivällä Hupin liike oli huomattavasti parempaa, mutta illalla ontui. Heti aamulla varasin Hupille ajan Hakametsän eläinlääkäriin. Sain ajan 11.30 eläinlääkärille. Jouduin kulkemaan laina-autolla, joten Krista lähti matkaseuraksi pitämään pentua sylissään. Hupi meinasi olla vähän villi ja äänekäs ajoittain menomatkalla, mutta koko tulomatkan nukkui kiltisti ja unet jatkuikin kotipihaan. 

Oltiin 30min ajoissa. Hupi käveli eläinlääkäriin reippaasti häntä pystyssä. Ei hetkeäkään epäröinyt tai ihmetellyt. Odottaessa käyttäytyi suhteellisen nätisti, mitä nyt koitti maistella kenkää, sormea, hihnaa, kakkapussikoteloa ja namilta tuoksuvaa taskua. Ohikulkijoille heilutettiin häntää ja muutama työntekijä rapsutteli Hupia. Vitsailivat vetävänsä pitkää tikkua, kuka joutuu lähtemään Hupin luota vastaamaan soivaan työpuhelimeen. On se söpis!

Hupi tutki reippaasti myös tutkimushuoneen. Ahtaassa huoneessa oli vaikea nähdä liikettä, joten mentiin pitkään käytävään ja Hupi sai ravailla siellä parikin kertaa - ennen ja jälkeen tutkimisen. Ei ontunut. Hupilta tunnusteltiin, väänneltiin ja käänneltiin pari kertaa jokainen jalka, sekä lisäksi tunnusteltiin selkä ja kyljet. Hupi ei reagoinut kipuisasti mihinkään. Vasemman polven luona lievää turvotusta havaittavissa ja istumisen jälkeen liikkeelle lähtiessä lievää jäykkyyttä samassa jalassa. Hupi antoi kaiken tutkia, mutta koko aikaa se ei kyllä malttanut kauhean nätisti olla. Se vääntelehti, eikä malttanut olla aloillaan. Erityisesti lopussa alkoi turhauttaa. 

Kotiutusohjeet oli seuraavanlaiset: "Hupi on reipas ja täällä juoksuttaessa ravaa normaalisti. Ei epäpuhtautta, ontumista etu- eikä takapään liikkeissä ravissa. Kun istuu ja lähtee liikkeelle niin ehkä ensimmäisillä askeleilla lievää jäykkyyttä vasemmassa takajalassa. Istuma-asento normaali, nousee omistajan jalkaa vasten ja ei poikkeavaa tässä asennossa. Palpatorisesti ei poikkeavaa eturaajoissa, rangan, kylkien alueella. Samoin takaraajojen palpaatiossa ei aristuksia. Ehkä vasemman polven crista tibiaen alueella lievää turvotusta. Löydökset ovat hyvin minimaaliset. Mutta ei ole poissuljettu josko vasemman polven crista tibian kasvulinjaan olisi tullut pieni revähdysvamma. Murtuma ei ole todennäköinen, koska kliiniset oireet ovat näin lievät. Yleensä hoito on konservatiivinen eli lepo. Kuvaaminen ei todennäköisesti muuta hoitosuunnitelmaa. Mutta jos ontuma jatkuu viikon kuluttua, menee pahemmaksi lähipäivinä tai jos asia kuitenkin vaivaa ajatuksissa, varaa aika kuvaukseen. Pitäkää Hupi nyt viikon ajan rauhallisesti. Ns. häkkilepo. Eli yksinollessaan Hupi saisi olla isossa häkissä ja vapaana ollessaan rajaa Hupin tilaa pienemmäksi. Eliminoi mahdolliset liukastumiskohdat, ei saa ryömiä esim. matalien pöytien alle. Myös riehumiskielto äidin kanssa viikon ajaksi. Viikon jälkeen palatkaa normaaliin elämään muutaman päivän aikana. Kipulääke tarvittaessa. Pikaista toipumista Hupille!" Silleesti.

Yksinoloja Hupille ei viikon aikana tule, mutta rajasin sille olohuoneeseen kompostikehikoilla alueen maton päälle. Aitauksessa on iso häkki, jossa Hupi saa nukkua yöt kun en pysty vahtimaan. Kipulääkettä aion antaa ainakin ensimmäisinä päivinä. Toivottavasti lepo auttaa, Hupi olisi pian entisellään ja tämä jäisi vain muistoksi.

 Aitaus pienenee ja lelut lähtee, jos Hupi ei osaa olla. Yleensä se vaan maistelee leluja, ei juokse niiden kanssa tms.

Hupi on saanut heti totutella häkkiin puruluun avustuksella. Ajoittain kiljutaan, ajoittain ollaan hiljaa ja kiltisti. Luu maistuu ja nukkuminen onnistuu, joten ehkä häkki vielä kelpuutetaan. Ilo ihmetteli Hupin ääntelyä ja alkoi itse vinkua huolestuneena. Sääliksi käy punaisia, voi kun ne ymmärtäisivät syyn sille, miksi näin pitää toimia.

Viime yö meni hyvin. Käytiin unille joskus ennen 23 ja herättiin herätyskelloon 7. Yöllä taisin käyttää kerran pissillä. Miehellä oli ensimmäinen työpäivä Hupin kotiutumisen jälkeen ja Hupi selvästi ihmetteli hetken isi-ihmisen lähdettyä aamulla 5 jälkeen töihin. Hupi kävi pissillä ja nukahti hetken ihmeteltyään uudestaan.

Kommentit

  1. Paranemisia Hupille, toivottavasti ei menisi pahemmaksi! Tsemppiä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Toivotaan, että levolla helpottaa.

    VastaaPoista
  3. Voi pientä, tylsää että teidän ihana pentuarki nyt alkoi tälleen... Mutta näitä sattuu ja pennut paranee onneksi nopeasti :)

    VastaaPoista
  4. On kyllä! Tätä oli niin odotettua ja kaikkea olin suunnitellut. Toivottavasti mener pian ohi janpäästään puuhailemaan. Tutustumaan toisiimme myös kodin ulkopuolella. :-) Näitä sattuu tosiaan, erityisesti näiden pölöpaimenien kanssa. Vauhti edellä ja järki perässä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit