Tervetuloa kotiin Hupinaattori!

Piilot täyttää maanantaina kahdeksan viikkoa. Ne muuttavat koteihinsa viikonloppuna, tänään ja huomenna. Aika on mennyt käsittämättömän nopeasti. Juuri Ilo oli astutusreissulla ja nyt pennut lähtevätkin jo maailmalle.

Hupin sisko Mysti (Niitti) tuli meille hoitoon huomisiltaan asti. Alustavasta suunnitelmasta poiketen, lähdettiin koko perhe hakemaan pentusia. Perillä ruokin ja pissatin pennut, jonka jälkeen touhotettiin niiden kanssa tunti ja sitten oli aika lähteä kohti Tamperetta. Automatka meni oikein hienosti, pennut matkustivat autohäkissä samalla puolella ja nukkuivat hiljaa koko matkan. Pysähdyttiin huoltoaseman pihassa ja pennut kävivät heti pissillä. Reippaasti kulkivat hihnoissaan, koittivat laittaa leikiksi ja nukahtivat autoon päästyään uudestaan.  
 
Pysähdyttiin Prismalla, koska halusin käydä ostamassa Hupille villapaidan Mustista ja Mirristä. Villikset oli just -20%, joten hyvä syy ostaa. Jätin Mystin autoon muun perheen kanssa, alkuun oli vähän aikaa piipannut, mutta nukahti pian ja Hupia häkkiin laittaessa oli aivan sikeässä unessa. Kannoin Hupin parkkipaikalta lähemmäs ovia, mutta laskin ennen ovia alas.  Hupi käveli liukuovista tuosta noin vain, vaikka ihmisiäkin kulki ohi kolisevine kärryineen. Ei haitannut vaihtuvat alustat tai muukaan. Kuinkahan monta ihmistä pysähtyi juttelemaan ja silittämään, kaikki - naiset, miehet, lapset - oli ihania, ansaitsivat heiluhännän ja suukkoja. Vaa'alle astuttiin uteliaasti monta kertaa ja villapaitaa sai sovittaa ilman vääntelyä. Aivan super! Tästä on hyvä jatkaa. Ostin pienen namipussin ja palkkailin Hupia hienosta käytöksestä. Remmissä käveleminen oli välillä vähän haastavaa.


Kotona Ilo oli haljeta ilosta kun se näki pentunsa. Ilon reaktiota oli niin liikuttava katsoa. Ilo oli sanoinkuvaamattoman iloinen. Ilo on niin innoissaan pennuistaan, että se ei meinaa malttaa antaa niiden nukkua. Ilo katseli pentuja sohvalta - ei reaktiota, Ilo hyppäsi sohvalta alas - ei reaktiota, Ilo pesi pentujaan - ei reaktiota, Ilo heittäytyi selälleen kierimään - ei reaktiota. Raasu, ihana. Pennut ihmettelivät hetken Ilon iloista häsellystä, mutta leikkivät pian mukana. Erityisesti Hupin kanssa Ilo on saanut hyvät leikit aikaiseksi ja Hupi kyllä sanoo äidille takaisin, jos äiti meinaa olla liian villi.  Hupilla ja Mystillä on mennyt kauhean kivasti meillä. Ovat kuin olisivat aina olleet. Molemmilta on tullut yksi pissa sisälle (ja juuri tuli yksi kakka), mutta muuten on toistaiseksi asioitu ulos. Hienosti tekevät asiansa heti kun me mennään pihalle. Kun itse muistaa olla ajoissa...
 

Hauskaa, että tänään on perjantai 13 päivä ja haettiin Hupi. Silloin Iloa hakiessa oli myös perjantai 13 päivä. 

Kommentit

  1. Jotenkin ihanan söpöä, miten Ilo on niin innoissaan pennuistaan! Voisi ällötäkin niitä, mutta onkin aivan fiiliksissä. <3

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä pentuarkeen! Priya-tädin sosiaalistamispalvelu on käytössänne mikäli haluat. Priya tykkää myös pennuista kovasti. Popaa en terveenäkään luottais pikkupennun kanssa, se on aika raisu :D Mutta sitten kun Hupi on isompi niin myös Popa tarjoaa leikkiseuraa ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Sosiaalistamispalvelu ja leikkiseura kuulostaa hyvältä. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit