Hupi 13vko



Hupi täyttää huomenna 13 viikkoa. Kaksi päivää ja ikää on kolme kuukautta. Hurjaa, kuinka nopeasti aika menee. Hupi on kasvattanut itselleen kunnon kintut. Niillä pääsee koko ajan kovempaa ja kovempaa. Hupi on todella siro, oikeastaan vähän turhankin siro ja ruokamäärää on nostettu viikko sitten. Hupi on hassu pentu. Samaan aikaan huikea tyyppi, herttainen, huvittava ja kamala riiviö tuhmeliini. Ollaan keskusteltu naskalihampaiden käyttämisestä ihmisiin. Ollaan keskusteltu myös mm. ruoan varastamisesta. Pikkuahmatti.

Hupi on mielestäni todella erilainen pentu kuin Ilo oli ja vaikka kuinka tiedostin asian ennestään, silti se vähän yllätti. Huomaan vertaavani PentuIloa ja PentuHupia aivan liikaa. Hupi on röyhkeämpi, itsenäisempi ja päättäväisempi kuin Ilo. Hupi on hirveän ahne, hirveän hyvä leikkimään, hirveän reipas ja vauhdikas. Kaikkia ihmisiä pitäisi päästä moikkaamaan häntä heiluen, mutta aika pian ihmiset tuntuvat olevan niin nähty. Aikuiset koirat kiinnostaa hirveästi, mutta liian "päällepäsmäripennut" tuntuu olevan "päällepäsmäripennulle" välillä liikaa.

Hupi ilmoittaa asioista. En tiedä onko se noin pienellä vahtiviettiä vai jotain pentuaikaan kuuluvaa pöhinää, mutta Hupi pöhisee jos joku vaikka kävelee takapihan ohi. Mielestäni vahtivietti on hyvä (myös aussielle kuuluva) ominaisuus, joten mielestäni Hupi saa ilmoittaa asioista ja oppia lopettamaan kun totean tilanteen olevan ok. 

Hihnakävely on ollut ajoittain haastavaa. Ilo kiskoo hihnassa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Hupi kulkee kivasti hihnassa ollessaan yksin, Ilon kanssa saattaa välillä koittaa kiskoa, mutta enemmänkin roikkua Ilon poskessa tai kauluksessa. Jos minä saisin päättää, koirat kulkisi aina vapaana. Vapailu sujuu mukavasti, Hupi on alkanut hakea enemmän kontaktia lenkillä. Palkkailenkin ahkerasti kontaktista. Luoksetuloa vahvistellaan.

Pentukurssi alkoi kaksitoistaviikkoisena. Hupi keskittyy mukavasti hallilla kanssani puuhailuun, vaikka muilla kentillä treenattaisiin samaan aikaan. Samalla kentällä treenatessa en luota vielä ihan täysillä, koska tilanne on aivan uusi ja Hupi todella on vähän itsenäisempi (ja itsepäisempi). Hupi lähtee hyvin niin namiin kuin leluunkin. Vaihdotkin sujuu ihan näppärästi, vaikka namista leluun siirtyessä joudun olemaan vähän villimpi lelun kanssa.

Hupi on monta kertaa hallilla ja hallista on tullut mieluisa paikka. Hupi lähestyy hallin ovea innokkaasti ja häntää heiluttaen. Lähiaikoina Hupi on käynyt turisteilemassa agilitykisoissa ja tokopäivässä. Matkustanut autossa monta sataa kilometriä. Tavannut erilaisia ihmisiä ja erilaisia koiria. Saanut ensimmäiset rokotukset. Hupi on harjoitellut jo aiemmissa teksteissä mainittujen lisäksi ainakin käsitargettia, häkkileikkiä, seuraamisen alkeita (kontaktin nappaus-tyylillä), namista luopumista, katsekontaktia ennen häkistä poistumista /ovesta kulkemista.

Kommentit

Suositut tekstit