Ilon tokoryhmä 4

Tänään oli erilaiset treenit. Talvikauden viimeiset, ensi viikolla alkaa kesäkausi. Tokotreenit oli vähän sellaiset pois omalta mukavuusalueelta-tyyppiset - ainakin minulle. Muutama vuosi sitten olisin ollut kauhusta kankeana. Tänäänkin minua jännitti, mutta pääsin siitä yli nopeasti. Milli totesi, että hienosti tsemppasin alkujännityksestä huolimatta ja kentällä olin ihan hommissa. Lämmitti mieltä, sillä Milli on nähnyt sen hetken kun aloitin koiraharrastuksen Ilon kanssa ja näiden vuosien aikana ollaan treenattu useammassakin samassa ryhmässä.

Viime perjantaina saimme  huikean ja samalla vähän jännittävän tehtävän: "Valitkaa kolme liikettä tai asiaa joita haluatte viedä eteenpäin tänä kesänä. Koska meillä on aina käytössä yhdessä niin rajattu aika niin haluan kokeilla tänä kesänä tälläistä lähestymistapaa. Teemme edelleen kaikkia liikkeitä monipuolisesti, mutta otetaan säännöllisesti treenejä näistä teidän omista liikkeistä ja yritetään erityisesti saada niitä eteenpäin. Kuvataan teistä videot, jossa esitetään nuo kolme liikettä mitkä olette valinneet kesäkauden tavoitteeksi. Kuvataan teistä siis lähtötasovideo, joka kertoo missä mennään nyt. Sillä aikaa kun yksi on suorittamassa, toiset seuraavat treeniä ja kirjoittavat ylös kaikki positiiviset asiat mitä teille tulee mieleen. Ihan kaikki!" Huh!

Treenaan ryhmässä molempien koirien kanssa, joten minun piti kirjoittaa suunnitelmat molemmille koirille. Treeneihin (= videointiin) osallistui vain Ilo, mutta kuvaan Hupista videon omatoimisesti. Ilon tavoitteet on realistiset ja täyttyvät varmaan suhteellisen helposti, mutta tulikohan Hupin kanssa  ahmittua liian iso pala kakkua. Ei se mahdotonta ole, mutta tavoitteiden saavuttamiseksi töitä pitää tehdä - paljon. Pohjia ollaan tehty.



Pippunen Ilo 2kk. ©Jonne

ILOPILLERI
1. KEHÄÄNTULOT, LIIKKEIDEN VÄLIT JA LIIKKEIDEN ALUT
Tavoite:
- kontakti vahvemmaksi
- häiriökestävyyttä
- yhdessä eteneminen

Tilanne:
- kehääntulo turhan vauhdikas ja innokas
- kontakti hukkuu helposti häiriöstä
- kulkee pääosin mukana, välillä joutuu vähän kalastelemaan

2. TUNNISTUSNOUTO
Tavoite:
- vauhti, mutta ilman ääntä ja räjäytystä
- ei maistelua
- palautus (itsevarma)

Tilanne:
- ajatus selvillä
- lähdössä jää kiinni kapuloihin
- saattaa äännähtää lähdössä ja lähtee räjähtävästi -> odotusarvo kapuloissa
- räjäyttää pakan
- saattaa maistella kapuloita
- hyvä vauhti

3. KAUKO-OHJAUS
Tavoite:
- seisominen istumisen ja maahanmenon lisäksi
- kokonaiset asennot ja täpäkät vaihdot
- matka 5m -> 10m
- häiriökestävyyttä

Tilanne:
- AVO:n istu-maahan-kaukot (5m matkalla) hallussa
- ottaa välillä häiriötä -> näkyy vajaina asentoina ja hidasteluna vaihdoissa
- seisomista tehty vähän käsiavulla ja aivan läheltä

 Pippunen Hupi 2kk. ©Jonne

HUPINAATTORI
1. SEURAAMINEN
Tavoite:
- vahva perusasento
- paikka, fiilis
- käsiapu pois

Tilanne:
- vahvisteltu perusasennon paikkaa
- nappailtu kontaktia
- sekaisin käsiapua ja tehty tarjoamisen kautta
- ei osaa seurata, eikä edes tulla perusasentoon ilman käsiapua

2. NOUTO
Tavoite:
- kapula kivaksi
- kapulan pitäminen
- vauhdikas noutaminen
- vahva tarttuminen

Tilanne:
- ei ole tehty pitoa
- hetsattu heitetylle kapulalle, lähtee vauhdilla ja tarttuu ok

3. RUUTU
Tavoite:
- paikka
- vauhti
- matka?

Tilanne:
- tehty vain muutama kerta kosketusalustalla
- ei ajatusta ruudusta

Tuskahiki nousi listaa lukiessa. Mielenkiinnolla, innolla ja vähän jännityksellä odotan, mitä tästä tulee. Elämä jatkuu, vaikka tavoitteita ei saataisikaan tavoitettua näiden kuukausien aikana. Uskoisin kuitenkin, että homma lähtee rullaamaan kun vedellään oikeista naruista, tehtäviä on helppo lisätä ja palasia yhdistellä paikoilleen. Kai.


 Ilo 1v 10kk tokon kehätreeneissä. ©Milli

Meidän treenipätkä oli seuraava: kehääntulo ja ensimmäisen liikkeen alku liikkuroituna, ensimmäisenä liikkeenä kaukot ja toisena tunnari. Liikkeiden välit ja liikkeiden alut tuli automaattisesti. Pidin treenin lyhyenä ja ytimekkäänä, enkä jäänyt jahkailemaan. Ilo tuli kehään intopallona ja taisi sieltä pari inahdustakin kuulua. Ilo vilkaisi Milliä kerran tai pari kaukojen alussa, mutta vaihdot teki kuitenkin hyvin. Tehtiin istu-maahan-kaukot. Erikseen seisomista siten, että olin polvillani Ilon edessä ja oli namit molemmissa käsissä - palkkasin maahanmenosta ja seisomisesta. Tunnarikapuloita lähestyessä Ilo jäi todella rumasti kapuloihin kiinni, mutta kykeni irroittamaan katseensa ja odottamaan lupaa. Lähti räjähtäen liikkeelle ja meinasi alkaa häsätä, mutta ryhdistäytyi. Haisteli ja toi oikean kapulan. Vapautin vauhdista. Kaikki ongelmat näkyi hyvin meidän setissä.

Kirjoitimme toistemme tekemisestä positiivisia huomioita ylös ja jokaisen treenisuorituksen videoimisen jälkeen istuimme kentälle käymään tekstit läpi. Vuorotellen kerroimme jokaisen koirakon palautteet. Oli ihana antaa ja saada positiivista palautetta. Saimme todella kivaa palautetta minulle tärkeistä asioista ja tippa tuli silmään. Jokaisen henkilön kommenteista meidän piti valita 5 meille tärkeintä ja alleviivasin alle valitsemani kommentit. 

Ilo 3v 2kk leikkii OnniDogissa. ©Eija

Henkilön 1 kommentit:
- Hieno tunnari, hyvin pystyi kokoamaan itsensä.
- Hyvä, selkeä kommunikointi koiran kanssa.
- Hyvin suunniteltu setti.
- Hyvät kaukot, seisomiseenkin hyvä alku.
- Ilon häntä. ♥
- Hyvin Jenny tsemppasi, vaikka jännitti.
- Ilon tekemisen into on hieno.

Henkilön 2 kommentit: 
- Ihanan iloinen koira ja ohjaaja.
- Ohjaaja kannustaa koiraa hyvin.
- Koira tekee mielellään.
- Hyvää yhteistyötä.
- Erittäin hyviä liikkeitä, osaava koira.
- Koira kanavoi energiansa ja intonsa oikeisiin asioihin.

Henkilön 3 kommentit: 
- Häntä heiluu.
- Kivasti mukana. 
- Hyvä perusasento.
- Hyvin reagoi käskyihin.
- Hyvät käskyt!
- Hienot vaihdot.
- Hieno sosiaalinen palkka.
- Hieno leikki.
- Hyvin tasapainossa lelu- ja namipalkka.
- Hienosti jää "käy" käskyllä.
- Hyvin aktiivinen etsintä!
- Hyvä pito.
- Hyvin kysyi lupaa.  

Minä sain palautetta, Ilo sai palautetta ja me saimme palautetta. Palaan näihin kommentteihin vielä monta kertaa. Minusta on maailman parasta, että meidän yhteishenki, ilo ja Ilon into tehdä välittyy muillekkin. ♥


Kommentit

  1. Hyviä tavoitteita ja ihania kommentteja olitte saaneet <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hupin kanssa kyllä hieman arvelluttaa. :-) Kommentit oli ihania. <3 Itse kun miettii liian usein vaan niitä negatiivisia asioita tekemisessä.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania kommentteja olette saaneet <3 Varmaan ihana kuulla että teidän tekeminen näyttää hyvältä varsinkin jos itseä jännittää! Taitavat te! Kivalta kuulostaa teidän treenisuunnitelma. Varmaan tuo selkeyttä treenaamiseen kun listaa selkeät tavoitteet tietyn ajan sisään. Ja varmasti mielenkiintoista nähdä videolta kuinka paljon edistystä kesän aikana tapahtuu. :)

    VastaaPoista
  4. Niimpä. <3 Snif. Aina sitä sortuu ajattelemaan kaikkea negatiivista, vaikka oikeasti tekemisessä on niitä hyviä ja tärkeitä palikoita paikoillaan. Pitäisi olla vähän armollisempi itselleen. :-) Videointi on kyllä niin hyvä idea!

    VastaaPoista
  5. Hyviä tavotteita oot listannut! Hupi on vielä niin nuori että se kuules ahmii tietoa ihan niin paljon kuin sitä sille annat ;) Etenee varmasti reippaasti! Tsemppiä treeneihin ^^

    VastaaPoista
  6. Totta. Innokas tuo on hommia tekemään ja kentältä meinaisi lähteä millää. Kehitykseen vaikuttaa varmasti kun treenaa säännöllisesti... :-D Kiitos!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit