Treenilelu palkaksi hyvistä treeneistä

Aamulla lähdin Hakametsän jäähallin hiekkakentälle tokoilemaan koirien kanssa. Ilon kanssa on treenattu Hakametsässä ennenkin, mutta Hupille kerta oli ensimmäinen. Ympärillä pyörii koko ajan liikenne. Kävelijöitä, pyöräilijöitä, autoilijoita, pari äänekästä työkonetta, kauempaa kantautuneet räjäytykset ja lisähäiriönä Hupin palvoma äitikoira kentällä käskyn alla. Paljon häiriötä, mutta molemmat tekivät hommia vain minun kanssani. 

Ilon tokokoe lähenee uhkaavasti, joten käytiin tekemässä kenraaliharjoitus. Koemainen setti, ilman välipalkkaa. Tehtiin kaikki AVO-liikkeet (paitsi hyppy). Ilo teki hyvällä asenteella hommia ja hienot liikkeet. Kaukojen istumiset olisi voinut olla paremmat, toinen etutassu jäi vähän liian eteen. Nouto oli ikävä, koska hiekkakenttä ja sen jouduin uusimaan, kisamaisesta setistä huolimatta. Muut liikkeet sujui ongelmitta ja Ilo teki hienoa työtä palkattomuudesta huolimatta. Setin jälkeen korjaussarjassa tehtiin parit täpäkät kaukot ja supernouto nurmella.

Hupin laitoin aluksi liinaan, mutta samassa päätin luottaa siihen ja irrottaa. Hupilla ei ollut aikomustakaan lähteä karkuteille. Hupi teki hommia kanssani niin kauan kun minä niitä sille tarjosin. Hupi teki perusasentoa, seuraamista, kapulan pitämistä, kapulan noutamista, luoksetuloa ja kuolleelle lelulle juoksemista. Hupi leikki ihanan villisti ja teki muutenkin hyvää työtä. Aivan hiton magee tyyppi, nyt vain aletaan tehdä töitä ja hyvä tulee.


Onnistuneen treenin jälkeen käytiin Hupin kanssa läheisessä Mustissa & Mirrissä tuhlaamassa pentupakkauksessa saatu -15% alennuskuponki. Katselin Hupille uutta pantaa ja sillä välin Hupi tarjosi vaa'alle menemistä (painoa 13,6kg). Hupi liikkui uudessa liikkeessä reippaasti ja oli todella kiinnostunut myyjästä, katseli perään ja heilutteli häntää. Pannan lisäksi ostin Hupille (no ehkä vähän Ilollekkin) uuden treenilelun. Lelu huusi Hupin nimeä. Reikäpallo, karvaa, pitkä kahva ja jousto = niin Hupia. Osuin oikeaan ja Hupi tykkäsi lelusta hirveästi. Hupi sai tehdä lyhyen leikkituokion Mustin & Mirrin eteisessä, parkkipaikalla ja läheisessä puistossa. 

Illalla käytiin lenkillä Sannan, Lila-aussien ja Ina-bortsun kanssa. Lila ja Ina on Ilon kavereita ennestään, mutta Hupi tapasi Sannan koirat ensimmäistä kertaa. Ilokin on nähnyt kaverit viimeksi joskus ennen pentuhommiin lähtöä. Hupi innostui hirveästi Inasta, kuten osasin etukäteen arvella. Aivan samanlaiset ihan hullut juoksuleikit.

Kommentit

Suositut tekstit