Pahoittelut hiljaiselosta

Pahoittelut hiljaiselosta. Kohta mennään heinäkuussa ja minä olen kesäkuussa saanut julkaistua kaksi tekstiä. Ei näin. Meillä on ollut pitkä treenitauko ohjatuista, koska työt, minun reistaileva käteni ja Ilon vatsapöpö. Treenitauko jatkuu vielä pari viikkoa. Ilo oli todella pahassa kunnossa ja jouduin käyttämään sen eläinlääkärissä. Usean päivän kestänyt vesiripuli, verta, oksennusta, tärinää, ruokahaluttomuutta ja paniikki omistajalla. Pelkäsin myrkytystä, mutta lääkäri tuumasi vatsapöpöä. Ilo sai pahoinvointilääkkeet, lääkekuurin, maitohappobakteerit ja erikoisruokavalion toipumiseen asti. Onneksi Ilo toipui! Oli aivan kamalaa nähdä iloinen koira siinä kunnossa.

Hupi täytti keskiviikkona 7kk ja oma postaus on tulossa, kunhan saan kuvat otettua. Ensimmäinen kuvaustuokioni ei johtanut haluttuihin tuloksiin ja kuvista ei tullut riittävän hyviä. Tällä hetkellä ei ole muuta kerrottavaa, joten tässä aiemmin otettuja tokokuvia. Kuvaajana Ida Lehtonen IDA Photos. Instaa olen päivitellyt.





Kommentit

  1. Moikkaus IHANAT, ei sit tarvi anteeksi pyydellä, kun toinen ollut noin rankasti kipeä. Onneksi ootte voiton puolelle ja Hupi säästy taudilta. Se tunne on niin tuttu, kun noin nelijalkaiset kipuilee, eikä osaa kertoo mikä vaivaa, mutta onneksi on osaavia e.lekureita, jotka helppii. See you tommorrow! tv.grandgrandmother

    VastaaPoista
  2. Jep, se on niin kamalaa kun ei tiedä mikä on ja mitä pitäisi tehdä. :-( Onneksi helpotti. <3 Huomiseen!

    VastaaPoista
  3. Suolisopöpöt on kyllä ihan kamalia :(
    Mulla itsellä on sekalinjainen groenendael, joka on nyt vuoden ikäinen. Koiralla on pienen ikänsä aikana ollut kaksi tosi ärtsyä suolistotulehdusta tuossa keväällä, ensimmäisellä kerralla jouduttiin lähtemään tiputukseen perjantai-yönä ja onneksi lähdettiin, koira olisi varmasti kuollut aamuun mennessä :( Kirkasta verta vaan valui takapuolesta, eikä se pystynyt kontrolloimaan suoltaan yhtään, jolloin myös sisäsiisteysopetus piti aloittaa melkein alusta, mutta se oli pientä kun koira kuitenkin sitten selvisi, vaikka oltiin jo ihan varmoja, ettei se enää selviä. Kauheaa kuinka loistavassa fyysisessä kunnossa oleva koira menee tiputuskuntoon parissa päivässä! Koira oli muutenkin hoikassa kunnossa, mutta laihtui parissa päivässä useamman kilon ja painoi lekurilla vain nippa nappa 19 kiloa...
    Toinen tulehdus tuli pari kuukautta myöhemmin, jolloin se ei onneksi ehtinyt mennä enää niin pahaksi.
    Kyllä sitä vaan säikähtää tosi pahasti, kun sillä rakkaimmalla on joku hullusti eikä osaa itse auttaa :( Meillä oli jokin todella raju pöpö, kun koira oli melkein kuoleman kielissä parin-kolmen päivän sairastelun jälkeen, vaikka koira siis on erinomaisessa fyysisessä kunnossa :(
    Tää mun koira on tosi huono syömään kotona (onneksi treenatessa ahne) ja joka kerta sitä säikähtää kun se ei yhtäkkiä syökään ja on ihan varma, että taas mennään. Meillä toki jouduttiin syömään vuoden aikana useampia sisäisiä antibioottikuureja, mm. silloin, kun koiran anturan lävisti iso tikku, mikä varmasti pahensi tulehdusta kun suoliston oma bakteerikanta ei ollut ehtinyt palautua normaaliksi.


    Nyt tuli kyllä oikein avautuminen :D Onneksi Ilo on kuitenkin jo voiton puolella, eikä mahapöpö tarttunut Hupiin! Toivottavasti ei enää tarvitse taistella näiden pöpöjen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Voi kamala! :-( Niin kamalaa. Onneksi koira selvisi. <3 Meillä ei noin pahaksi äitynyt, mutta heikossa kunnossa ja oli kyllä hirveetä. Aina iso huoli kun rakkaat sairastaa, eikä osaa kertoa ja ei osaa itse auttaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit