Iloista ja hupaisaa tokoa 13

 Villasukkakausi korkattu. ♥ 

Tänään oli tokopäivä! Maanantaina agilityä, tiistaina tottista ja torstaina tokoa. Tosin kaikkiin ohjattuihin on päässyt treenaamaan vain Ilo. Tänään oli tarkoitus ottaa Hupi, mutta tehtävä sopi paremmin Ilolle. Viikonloppu meneekin Himoksella OnniDogissa, joten harrastukset jatkuu ja molemmat koirat pääsevät töihin. Milliä oli tuuraamassa Markku Pajulahti - tuttu naama hallilta, mutta hänen koulutettavana me ei olla aikaisemmin oltu.

Heti aluksi Markku ilmoitti, että palkat pois taskuista ja nyt tehdään ilman palkkaa. Hän myös ilmoitti, että tavarat voi ottaa kentän puolelle, koska hänen treeneissään kaikki on kentällä. Aloitettiin palkattomalla treenillä. Aluksi lyhyt paikkaistuminen, ei ongelmaa. Seuraamista lähdettiin tekemään jokaisen koirakon seistessä aluksi rivissä, Markku liikkuroi - käännöksiä, pysähdyksiä, hidasta, normaalia  ja käännöksiä jokaisen itse valitsemaan suuntaan. Ilo inisi ajoittain. Kaukoja tehtiin ringissä, ohjaajat selät ringin keskelle ja koirat vastapäätä. Ensimmäisessä harjoituksessa käskytettiin vuorotellen ja toisessa harjoituksessa samaan aikaan. Ilo teki todella hyvät vaihdot, ei moittimista. Näiden harjoitusten jälkeen palkattiin ja otettiinkin palkat käyttöön.

Rentouduimme hetkeksi alas istumaan. Markku kertoi suoritettavat liikkeet. Liikkeitä ääneen kertoessa, katsoi meitä ja totesi jotain tähän tyyliin "hei, tämähän on se koira, joka ei silloin kerran mennyt ruutuun". Hän näki kerran meidän surkeat ruututreenit ja niin hienosti jäi mieleen, joten tehtiinkin ruutua pienillä kikoilla. Ruudun taakse aseteltiin putki ja lähetin Iloa putkeen ruudun läpi. Ilo jäi putkeen kiinni heti kun putki raahattiin näkyviin, kuinka ollakkaan. Ei ollut ongelmaa putkeen juoksemisessa, vauhtia riitti. Kehua piti koiran ollessa ruudun kohdalla ja palkattiin koiran juostessa putkesta takaisin. Pari toistoa ja pysäytyskäsky mukaan harjoitukseen. Kaksi pysäytystä ruutuun ja Ilo pysähtyi hienosti! Vähän valui kohti peränauhaa ja piti antaa käsky tarpeeksi ajoissa, mutta ei ainakaan ennakoinut katsomalla etunauhasta pysäytyspaikkaa. Toimi! Takapalkka käyttöön.

Tunnaria teimme myös normaalista poikkeavalla tavalla. Juoksutin Ilon kosketusalustalle (olisi voinut olla myös merkki tai ruutu) ja siitä tunnareille. Ilolla ei ole käskyä kosketusalustalle, joten harjoitus oli hankala. Kosketusalusta on kuitenkin vähän tutumpi kuin merkki ja siksi valitsin sen. Vapautin Ilon alustalle, käskytin pysähtymään. Aluksi alusta oli liikaa tunnareiden linjassa ja Ilo lähti suoraan tunnareille, joten alustan paikka vaihdettiin vähän toiseen suuntaan. Ilo juoksi alustalle, mutta nappasi alustan suuhun ja toi minulle. Mitä vielä? Hoksasi idean, stoppasi kosketusalustalle ja juoksi vauhdilla tunnareille. Niinkin vauhdilla, että pakka hieman saattoi räjähtää pitkästä aikaa. Oikea kapula kuitenkin löytyi haistelun jälkeen. Eli ihan hienosti meni kuitenkin.

Lopuksi teimme paikkaistumisen ja Ilo nousi seisomaan (!?!?!?)  heti kun käänsin selkäni. En tiedä sanoinko käskyn liian epäselvästi, lähtikö kädessäni roikkuvaan palloon, oliko sekaisin erilaisista treeneistä vai meneekö samaan pölöilyyn kuin muut pölöilyt lähiaikoina. Vai onko agilityn lähtötilanteen nousut vaikuttanut tähänkin. Oli mitä oli, en tykkää ja menee tunteisiin. Ilo ei ole IKINÄ noussut paikkiksesta tai muutenkaan lähtenyt käskyltä. Kirosanan saattelemana palautin Ilon istumaan. Ohjaajat kävi makaamaan koirien eteen, hetken kuluttua ohjaajat nousi ylös ja kävi kyykkyyn. Kyykystä palattiin koirien luokse, käskettiin koirat maahan ja vapautettiin. 

Ilo oli todella iloinen ja innokas, teki kivasti töitä. MUTTA. Todella paljon oli rumaa ja epämiellyttävää. Ilo jostain syystä kuumui palkattomuudesta ja kerjäsi ilmeisesti palkkaa. Inahteli ja haukkui sosiaaliseen palkkaan vastauksena. Lähti hyvin vastaamaan, mutta ääntelystä en tykkää ja sitä Ilo ei yleensä todellakaan harrasta. Ilon pölöilystä huolimatta olen tyytyväinen treeneihin, Ilon työinto on parasta. Markku piti todella hyvät treenit!

Kuka myöntää vaihtaneensa minun kiltin ja tottelevaisen aussien tuhmeliiniin? Todella toivon (ja oikeasti myös uskon), että Ilon aivopierut johtuu lähestyvistä juoksuista. Juoksut odotettavissa joko nyt syys- tai lokakuussa.

Kommentit

Suositut tekstit