Tottis 4

Viime tottistreeneistä on vierähtänyt ikuisuus. Minulla on ollut töitä ja en ole päässyt treeneihin. Eilenkin oli tiukka aikataulu ja ehdin olla treeneissä oman vuoron jälkeen vain parin koirakon treenisetin katsomisen verran. 

Treenaamaan pääsi Ilo - vieläpä ensimmäisenä - enkä ollut tehnyt mitään treenisuunnitelmaa. Kentällä oli Gappayn keltainen este ja siitä se ajatus sitten lähti. Tottispuolella on metrinen hyppy ja Ilo ei ole ikinä  edes nähnyt niin korkeaa estettä. Ilo on hyppinyt tokohyppyjä ja agihyppyjä, mutta korkeus on ollut max. 55cm. Koiraportit Ilo on ylittänyt muutaman kerran (ilman lupaa), mutta muuta kokemusta korkeammista hypyistä ei ollut. Jos tottispuolta tehdään, minua kammottavat hypyt tulevat väkisinkin treenilistalle eli tuumasta toimeen.

Kokeilimme kerran 60cm korkeaa estettä ja Ilo suoritti sen ongelmitta. Este nostettiin 90cm korkeaksi ja kokeilimme uudestaan. Ilo ei luokitellut estettä esteeksi ja tuntui pitävän seinänä. En ihmettele. Pelkkä esteen katsominen aiheutti minulle ahdistumisen. Lea-kouluttaja seisoi esteen toisella laidalla ja minä toisella laidalla. Pidin lelua esteen toisen puolella (keskellä) ja kehotin Iloa hyppäämään. Ilo ei hypännyt, vaikka kokeilimme muutaman kerran. Menin seisomaan suoraan esteen taakse, pidin lelua keskellä ja kannustin hyppäämään - ja Ilo hyppäsi. Lelubileet. Treenitoverit totesivat, että Ilo näytti liitävän esteen yli. Liike näytti pysähtyvän ilmaan hetkeksi esteen päällä ja siitä olisi tullut hieno kuva. Ei osunut ja ilmavaraakin jäi. Tottispuolella hirvittää nimenomaan esteet, korkeita ja jyrkkiä. Yhdistettynä noutoon. Aluksi ajattelin, ettei siksi edes tottista tehdä.  

Ilo teki myös eteenmenon lelulla. Lea vei palkan kaaaaauas pois. Ilo lähti vauhdikkaasti matkaan, traktorin urilla epäröi hetken ja samassa näki pallon, jolle luoksi vauhdikkaasti. Juoksi vauhdilla takaisin luokseni sivummalle.

Kommentit

Suositut tekstit