Toukokuun TTT-treenit

Kamalaa päivittää vain treeneistä ja vielä kamalampaa menneistä treeneistä pitkältä ajalta. Toivottavasti ette totaalisesti kyllästy ja hyppää matkasta. Tulossa on näiden treenimuisteloiden jälkeen postaukset Wirneen-leiristä ja tokokokeesta. Sitä ennen kuitenkin vielä toukokuun tokotehot ja nämä Teiskon Tahto Tassujen treenit.



Keskiviikkona 09.05. treeneissä vierähti muutama tunti ja treenireissulle pääsi mukaan vain Hupi. Hupi treenasi BH-koetta varten. Kaksi bokserinarttua treenasi Hupin kanssa samaan aikaan. Henkilöryhmä sujui ok, mutta kertaalleen piti muistuttaa kontaktista. Seuruuta pienissä pätkissä ja fiilis oli hyvä, mutta paikan säilymistä piti muistutella. Maahanmenot oli todella hyvät, tosin ihan ensimmäisestä nousi ennen käskyä. Luoksari oli vauhdikas ja namilla ohjasin eteen. Eteentuloa vahvistelin erikseen namien avulla. Istuminen ok, pysyi. Paikkis kahdessa osassa. Appari oli varmuuden vuoksi liinan päässä, jotta minun ei tarvinnut kuikuilla. Matka oli normaalia lyhyempi, mutta olin selkä Hupia kohti. Appari kehui, että Hupi pysyi hyvin ja varmasti. Toisen koiran luoksarista nousi, mutta pääsin huomauttamaan asiasta ja toisella pysyi hienosti. Lopuksi Hupi teki 70cm korkean hypyn. Aluksi kiersi hypyn, mutta lelulla houkuttelemalla hyppäsi yli ongelmitta. Todella hyvät treenit!

Keskiviikkona 16.05. treeneihin pääsi molemmat, Ilo teki tokoa ja Hupi teki tottista. ILO teki ruutua, kaukoja, jääviä ja ohjattua. Ruutuun vein ensimmäisellä kerralla lelun Ilon huomaamatta. Ilo lukitsi hyvin ruudun, vaikka ruutu oli nurmella ja matka oli täysipitkä. Toinen ilman lelua, juoksi hyvin ja varmasti. Kaukot turhan hidastempoiset makuuni. Tosi kivojakin vaihtoja, mutta Ilo osaa täpäkämmin ja mäkäräiset häiritsi sitä hirveästi. En viitsinyt jäädä hinkkaamaan. Jäävissä oikeat asennot joka kerta, mutta pari kertaa mutisi liikkeelle lähtiessä. Ohjattu palautti todellisuuteen. Ilo pysähtyi hyvin, mutta lähti väärälle kapulalle. Puutuin suuntapelleilyyn -> alkoi tulla ääntä, puutuin ääntelyyn -> alkoi taas epäröidä suuntia -> ihana oravanpyörä. Vahvistelimme läheltä suuntia miljoonatta kertaa. HUPI teki seuraamista, eteentuloa ja jääviä. Seuraaminen imuttamalla lyhyissä pätkissä pa-pa meiningillä. Eteentulo namiavulla ok, mutta tassut nousee turhan helposti maasta. Jäävissä maahanmeno tosi hyvä ja seisomista teimme pompun kautta, mutta meinasi tehdä istumista.



Tiistaina 22.05. treeneihin pääsi mukaan vain Ilo. Iloinen Ilo kävi tottistreeneissä tekemässä tokoa. Seuraaminen, kaukot, ruutu ja jäävät.  Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en muistanut kirjoittaa treeneistä ylös, joten en todellakaan enää muista tarkemmin miten liikkeet sujui. Treeneihin mahtui onnistumisia ja epäonnistumisia ehkä vielä enemmän, mutta treeneistä lähdimme hymy huulilla, kuten TTT:n motto kuuluu. Välillä tympäisee isosti kun pilaan vuorotellen kaikki liikkeet treenaamalla aina samoilla kaavoilla. Heti tulee toisenlaista menoa kun sekoitetaan pakkaa ja rikotaan kaavoja. Erityisesti Ilo tarvisi juuri pakan sekoittamista.

Kommentit

Suositut tekstit