Kun "söisi vaikka pieniä kiviä" muuttuu todeksi

Palataan parin postauksen takaiseen "aina siihen asti kun pieni joutui leikkuupöydälle" kohtaan, jonka myötä palataan syyskuun alkupuolelle. Tarkemmin keskiviikkoon 8.9. Metka on alusta asti ollut hämmentävän vähäpissainen, eikä sitä ole tarvinnut käyttää pissalla heti herättyään, leikittyään ja syötyään, kuten pentuja yleensä suositellaan käyttää. Tuona syyskuisena keskiviikkona Metka pyysi merkittävän usein pihalle, se teki pissat tai sitten ei. Mietin vielä tässä vaiheessa, että voisiko sillä olla pissatulehdus. Päivän mittaan Metka kuitenkin alkoi pyytää ulos myös aivan turhaan tai se saattoi syödä ruohoa, mitä se ei myöskään ole ennen tehnyt. Ikinä ennen. Metka yritti syödä myös kaikkea muuta, mikä taas sitten on valitettavasti ominaisempaa Metkalle.

Vähän alkoi hälytyskellot soida ja stressitaso nousta. Saatoin ääneen puolivitsillä heittää, ettei nyt vaan olisi syönyt mitään. Illalla makuulle mennessä Metka piti erilaisen äänen kuin yleensä. Huolestuin lisää ja kun stressitasot on nousussa, nukkumisesta on turha haaveilla. En meinannut saada unta, nukuin todella levottomasti ja heräilin tarkkailemaan Metkaa. Metka vaikutti nukkuvan levollisesti, mutta aamuneljältä heräsin Metkan oksentamiseen. Pieni läntti nestettä. Ei ole tyypillistä Metkalle, joten tämän jälkeen ei tarvinnut enää nukkua. Toinen samanlainen oksennus. Myöhemmin aamulla kolmas oksennus. Myöhemmin koitti oksentaa, mutta ei tullut mitään ja perään yskäisi. Tässä kohtaa hälytyskellot huusi jo täysiä ja  aloin soitella eläinlääkäreitä. 

Aloitin tutuista eläinlääkäreistä, mutta kaikkialla oli täyttä. Eläinlääkäreiden mielipiteet vähän poikkesi. Osa ei sanonut mitään muuta kuin, ettei mahdu. Osa sanoi perään, että kannattaa ehkä käydä jossain näytillä. Neljäs eläinlääkäri  tuumasi, että heillä olisi tilaa, muttei tarvittavia laitteita. Veikkasi myös, että olisi alkava vatsapöpö ja voisi kokeilla kotihoitoa. Minusta tuntui kuitenkin siltä, että kaikki ei ole kunnossa ja jatkoin soittelua. Viides puhelu Pyynikin eläinlääkäreille, johon sain onneksi ajan klo 12. Muutaman tunnin odottelu tuntui kamalalta, mutta minkäs teet. Olin aivan paniikissa, enkä uskaltanut lähteä keskustaan suhaamaan, joten mieheni onneksi lähti töistä ja meille kuskiksi. Onneksi, koska en todellakaan olisi ollut ajokunnossa enää eläinlääkärin jälkeen. 

Metka oli hurjan reipas eläinlääkärissä. Se antoi tehdä kaiken, jota ei välttämättä moni aikuinenkaan koira antaisi tehdä. Olin kertonut jo puhelimessa oireet, syömistaipumuksesta ja pelosta vierasesineestä tai suolitukoksesta, mutta kertasin ne vielä eläinlääkärissä. Metkalle tehtiin yleistutkimus ja vatsa paineltiin. Ultrattiin siten, että Metka makasi kourussa selällään. Samassa kourussa otettiin virtsanäyte neulalla vatsan läpi. Mitattiin kuume takapuolesta. Röntgenkuvattiin kyljellään ja kourussa selällään. Annettiin pahoinvoinninestolääke. Metka antoi tehdä kaiken ongelmitta ja käyttäytyi niin mallikkaasti, mitä nyt meinasi röntgenhuoneesta lähteä tutkimusretkelle, mutta noin muuten. Kaikki muu oli ok, mutta röntgenkuvista sanottiin, että "valitettavasti nämä ei näytä hyvältä". Katsoin näyttöä ja näin heti, mitä eläinlääkäri tarkoitti. Kuvissa näkyi viisi sinne kuulumatonta asiaa. Mahdollisesti kiviä tai luita. Eläinlääkäri tuumasi, että pitäisi leikata. Heti. Heille ei ollut aikoja enää samalle päivälle, joten ohjasi Veteriin ja laittoi meidän paperit sinne. Minä romahdin. Totaalisesti. Paniikki. Itku. Hyperventilointi. Itkulle ei tullut loppua.

Olin yrittänyt jo edellisenä päivänä päästä työvuorosta eroon, koska ajattelin, että pissatulehduksen takia pitäisi lähteä eläinlääkäriin. Koitin päästä vuorosta eroon myös seuraavana päivänä, mutta ei onnistanut. Ilmoitin töihin, että sain eläinlääkärille ajan vasta 12 kun töissä olisi pitänyt olla jo 14. Sovimme, että menisin 16. Kuvien jälkeen soitin paniikkipuhelun, että kolmetoistaviikkoinen pentuni joutuu leikkaukseen. Myöhemmin sovimme, etten mene töihin, koska en yksinkertaisesti ollut  työkuntoinen. Itkin kuvista asti iltamyöhään ja vielä  pidemmällekin.

Pyynikillä oli paperit vaiheessa ja sieltä ihanasti todettiin, että lähtekää Veteriin heti, jos siellä ei olisi ruuhkaa ja tulkaa hoitamaan lasku myöhemmin saman päivän aikana. Pyynikillä oltiin muutenkin ihanan myötätuntoisia ja ymmärtäväisiä. Saimme todella hyvää palvelua, josta olen hyvin kiitollinen. Veteriin ei ollut pitkä matka, ilmoittauduin ja pääsimme sisälle melkein heti. Pyynikillä Metkan yleistila oli virkeä, mutta Veterissä se oli selvästi väsynyt. Nuokkui sylissäni puoliunessa. Veterissä Metkalta otettiin verikokeet, se ultrattiin ja laitettiin nesteytykseen. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että voisi kahdeksi tunniksi laittaa nesteytykseen, jonka jälkeen uudet röntgenit, jotta näkee olisiko tämä asia x lähtenyt itsekseen liikkeelle. Tämä oli toki toivottavaa, ettei tarvisi leikata, mutta minä vähän epäröin, koska toisessa paikassa suositeltiin leikkausta heti. Metka olisi kuitenkin tarkkailtavana ja näin teimme. Tässä välissä hoidimme  sen Pyynikin laskun. 

Lähdimme kotiin odottelemaan soittoa, joka tuli kahden tunnin päästä. Valitettavasti ei ollut lähtenyt liikkeelle, joten pitäisi leikata. Verikokeista tarkastettiin elinarvot, verenkuvat ja verikaasut. Punasoluarvot oli aikuisten viiterajoihin nähden alhaiset, mutta tämä on pennuille tyypillistä. Tulehdusarvot oli normaalirajojen alarajalla. Arvoissa ei havaittu huolestuttavaa, ja pH oli normaali eli ei metabolista alkaloosia, joka voisi viitata suolitukokseen. Vatsaontelo ultrattiin, suolistossa havaittiin hieman hidastunutta liikettä, mutta ei kuitenkaan selkeää suolitukoskuvaa. Mahalaukku oli tyhjähkö, ei laajentuneita suolen osia tai vapaata nestettä.  Näiltä osin kaikki ok. 

Tuntui niin kamalalta saada soitto, että alamme valmistautua leikkaukseen. Minun pieni. Olin huolesta riekaleina. Leikkaus tehtiin inhalaatioanestesiassa, Metka sai opiaattikipulääkettä, antibioottia ja kipulääkitystä. Vatsaontelon avauksessa todettiin mahalaukussa isohko kivi, joka poistettiin leikkaamalla. Ohutsuolessa ei havaittu vierasesineitä, ohutsuoli oli siisti ja verenkierto normaalia. Muutama imusolmuke suoliliepeessä oli reagoinut. Paksusuolessa oli ulostemassaa, jonka seassa oli pieniä kiviä.  Ulostetta poistettiin lypsämällä, eikä suolta tarvinnut avata. Vatsaontelo huudeltiin useaan kertaan. Haava suljettu kolmessa kerroksessa. Nesteytystä jatkettiin ja lääkitystä uusittiin. En muista milloin  sain odotetun soiton, että  leikkaus  meni hyvin.

Metka oli ikävöinyt kovin aiemmin (kuulin itsekin puhelimen kautta), joten eläinlääkäri ehdotti, että jos Metka herää hyvin ja virkistyy, voisi kotiuttaa vielä samana iltana. Metka ei viihdy kotonakaan yksin, joten varmasti totta, että kotona omien ihmisten luona toipuminen olisi rauhallisempaa ja turvallisempaa. Silti pelotti ja ahdisti. Olin lenkillä tuulettamassa päätä isojen koirien kanssa kun sain soiton, että saisin hakea Metkan. Lähdimme koko perhe (paitsi koirat) hakemaan Metkaa. Hoitaja kantoi tötteröpäisen Metkan  luokseni. Metka heilutti häntää kun se tunnisti minut ja taas tuli itku. Metka  piippaili kotimatkalla  ja myös kotona aina välillä  -  läpi yön. 

Kotona hoitoa jatkettiin mahansuojalääke Antepsilla, opiaattikipulääke Tramalilla, maitohappobakteerilla ja suolistoystävällisellä ruoalla, jota annettiin pieniä määriä muutaman tunnin välein. Haavasiteen sai poistaa parin päivän kuluttua ja haavaa piti tarkkailla, mutta varsinaista hoitoa se ei tarvinnut, jos ei likastunut tai erittänyt. Enkä minä antanut sen likastua. Metka kävi melkein kaksi viikkoa kaikki ulkoilut hihnassa ja vain omassa pihassa. Haimme tarkoitukseen soveltuvaa  Royal Canin toipilasmoussea pennuille ja Metka söi sitä monta purkkia ennen kuin hiljalleen alettiin palata normaaliin ruokaan. Nyt Metka syö jo täysin omaa ruokaansa. 

Ulkoilut piti hoitaa hihnassa parin viikon ajan, sekä välttää nopeita ja voimakkaita liikkeitä, kuten juoksemista ja hyppimistä. Metka vietti kaiken aikansa joko toipilasaitauksessa olkkarissa, kainalossa sohvalla tai yöhäkissä makkarissa. Siirtymät ja pihaulkoilut hihnassa. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta kaikilta pentumaisilta kommelluksilta ei vältytty, mutta onneksi selvisimme niistä säikähdyksellä. Metka piti yöt kauluria ja suojapukua, jonka sain lainaksi. Päivät oli ilman mitään, koska antoi haavan olla ja uskoi heti, jos edes meinasi haavaa tutkia tarkemmin.

Vähintään ne ensimmäiset päivät oli kriittisiä ja olin kyllä todella stressaantunut. Onneksi oli vapaita ja lomaa siten, että sain olla pari viikkoa Metkan kanssa kotona. Sain myös säädettyä työvuoroja siten, että sain vaihdettua aamuvuorot iltavuoroihin ja Metkalle ei tullut yksinoloja vielä kriittisimmän jakson jälkeenkään. Nyt pitäisi  aloitella taas yksinoloharjoitukset ja tiedän, että varmasti on takapakkia otettu melkoisesti kun joku meistä on lähes koko ajan ollut Metkan kanssa.

Hiljalleen uskallan huokaista helpotuksesta. Taisimme selvitä jättimäisellä säikähdyksellä, isolla leikkauksella ja kalliilla laskulla. Kivelle tuli hintaa 1603,13 euroa. Metkaa hakiessa sain tämän epäonnen kiven mukaan. Pitää varmaan säästää ja kehystää. No ei kai, mutta säästää nyt ainakin. 

Nyt on palailtu normaaliin elämään. Lenkit on pidempiä ja vauhdikkaampia. Metka on saanut olla vapaana ja vähän riehuloida toisten koirien kanssa. Vähän on treenailtu. Toipilasaitaus purettu, häkki vaihtunut  yöaitaukseen. Ruoka ja määrä on normalisoitunut.  Kohti normaalia pentuarkea.

Tuli kilometripostaus, joten jatketaan seuraavassa aiheella, miten hitossa Metka on syönyt kiven. 

Kommentit

Suositut tekstit