Toiveesta Hupiksi

NIMI Wirneen Niin On Nätti "Hupi"
ROTU Australianpaimenkoira
SYNTYMÄAIKA 21.11.2016
VÄRI Punainen valkoisin ja tan merkein
SUKUPUOLI Narttu (steriloitu 2/21)
MITAT Noin 50cm ja 17kg
TERVEYS
Silmät distichiasis todettu 4/21
Lonkat B/B
Kyynärät 0/0
Selkä VA0 LTV0 SP0
Olat terveet (epävirallisesti)
Polvet terveet (epävirallisesti)
Täysi hampaisto 

Traumaattisesti katkennut hammas 201 poistettu 

MyDogDNA geenitestattu
LUONNETESTIT MH-luonnekuvaus suoritettu, LTE 140 - laukausaltis
KASVATTAJA Laura Lönnberg, kennel Wirneen

ISÄ Ardiente Lingote de Oro "Pii"
EMÄ BH TK1 TK2 TK3 Wirneen Ilopilleri "Ilo"

Olin haaveillut kahdesta koirasta ja oli itsestäänselvyys, että halusin juuri Ilon pennun. Tuntui epätodelliselta ajatella sitä, että omistaisin kaksi aussieta ja odotin pelonsekaisella innolla hetkeä, jolloin taloon tallustelee toinen aussie. Noin vuosi ennen pentuetta aloin kyseenalaistaa ajatusta toisesta koirasta. Ilo on mielestäni mahtava koira ja jotenkin hölmösti ajattelin saavani toisen Ilon, ottamalla Ilon pennun. Tämän asian tajuamisen myötä aloin kyseenalaistaa pentuhaaveitani. Haluanko toisen koiran vai toisen Ilon? Olen kuitenkin tiennyt koko ajan, että en voi olla ottamatta Ilon pentua. Halusin tarttua  ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja halusin Elämäni Koiran pennun. En keksi itselleni parempaa toista koiraa (tai koiralle kaveria) kuin oman koiran pennun. Onneksi otin.

Koen olevani etuoikeutettu, sillä olen saanut olla Hupin elämässä mukana alusta asti. Olen vienyt Ilon astutusreissulle, seurannut kaikkia odotuksen vaiheita, odottanut syntymää, nähnyt syntymän, olen lähes viikoittain päässyt seuraamaan kasvua ja kehitystä. Hupi oli pentueestaan se pentu, jota ei voinut olla huomaamatta. Hupi syntyi toisena ja Hupin syntymää odoteltiin noin puolitoista tuntia. Hupi painoi syntyessään yli 100g enemmän kuin ensimmäinen pentu. Hupi on ollut syntymästä asti tomera. Eteni hyvin määrätietoisesti, surffasi sisaruksillaan, söi ahnaasti ja ilmoitti äänekkäästi, jos ei päässyt haluamaansa paikkaan. Hupi käveli ensimmäisten joukossa ja lähti ensimmäisenä narttuna pentulaatikosta. Hupi tuli ensimmäisten joukossa tervehtimään ja kiipesi syliin. Tomera, touhukas, reipas ja leikkisä tättärä.  Tutki häntä (pystyssä) heiluen maailmaa. 

Ajattelin, että Hupi on liian tomera tättärä minulle, enkä antanut itseni katsoa sitä sillä silmällä. Hupi oli tyttäreni suosikki alusta asti, Hupi viihtyi hänen lähellään ja mm. kiipesi pissaamaan hänen värityskirjansa päälle. Hupi tuli sijoitukseen, joten kasvattaja valitsi suosikkinsa. Onneksi se oli juuri Hupi. Ei ehkä aluksi ollut suosikki, mutta nyt on. Hupi sopii mainiosti meidän perheeseemme. 

Hupi 1vrk

Haimme Hupin kotiin perjantaina 13.01.2017. Perjantai 13, kuten myös Iloa hakiessa syksyllä 2013. Hupin pentulaatikkonimi oli Nuppu, mutta se ei oikein sopinut omaan nimiteemaani. Hupi-nimi löytyi nimilistalta jo Iloa odottaessa ja heti toisesta koirasta haaveillessa mietin nimeä Hupi. Kun sain tietää, ketä Laura oli meille sijoitusnartuksi kaavaillut ja sain nimelle kasvot, aloin makustella nimeä. Ei vain ollut muuta vaihtoehtoa kuin Hupi, samat fiilarit nimen suhteen kuin Ilon kanssa aikoinaan. Hupi onkin todella hupaisa ja  näyttää hupaisalta,  joten nimi sopii kantajalleen.

Tullessaan Hupi oli edelleen hyvin tomera, touhukas ja reipas tättärä.  Hupin kanssa piti keskustella monesta asiasta, saako ihmiselle sanoa vastaan kun kielletään tekemästä asiaa x, saako naskalihampaat edellä hypätä iholle, syödä lenkkitossua, varastaa ruokaa tai tuhota milloin mitäkin. Hupi oli pentuna  itsenäinen ja itsepäinen. Tiettyjä asioita on pitänyt vääntää rautalangasta tai jopa rautakiskosta.  Juuri siksi Hupi saikin jo pentuna lempinimeksi Hupinaattori.

Hupin kanssa suhde ei tullut automaattisesti "pentupaketin mukana" ja suhde alkoi muodostua hiljalleen. Suhdetta työstettiin oikeastaan koko pentuvuosi ja tällä hetkellä se kaikki tuntuu todella kaukaiselta. Suhteen luomiseen vaikutti varmasti se, että kuljin koirien kanssa liikaa yhdessä ja Hupi vahvisti suhdetta äitikoiraan, minun sijaan. Vielä enemmän siihen vaikutti varmasti se, että minä todellakin odotin saavani toisen Ilon. Pentuna Hupi oli aika erilainen kuin Ilo ja minä syyllistyin aivan liikaa vertailemaan koiria, enkä oikein rohkaistunut tutustumaan Hupiin omana itsenään. En osannut nauttia täysillä ja ottaa kaikkea irti pentuajasta. Typerää, mutta inhimillistä. 

Jotain hyötyä tästäkin, sillä Hupin kanssa kaikki tuntuu aivan erityisen hyvältä. Osaan arvostaa meidän suhdetta, yhteisiä kokemuksia ja kehitystä ihan erityisellä tavalla, koska se ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Olen oppinut arvostamaan matkaa vielä aiempaa enemmän. Hupilla on omat heikkoudet, mutta se on aivan mahtava persoona ja se on  älyttömän  merkittävä  koko perheelle. 

Hupissa on samaan aikaan käsittämätön määrä sisua, säpäkkyyttä, röyhkeyttä ja periksiantamattomuutta, mutta se on kuitenkin aika epävarma ja herkkä. Kierrokset on alkanut tasoittumaan, vaikka edelleen nostaa kierrokset 0-100 salamannopeasti - niin hyvässä kuin pahassakin. Kierrosten nostaminen on aina ollut helppoa, mutta kierrosten laskeminen ei. Nuorempana rauhoittuminen oli vaikeaa, mutta iän myötä off-nappi löytyi. Hupi reagoi tiettyihin asioihin nopeasti ja voimakkaasti, joka tuo arkeen omat haasteensa. Hupi on aina ollut todella iloinen, innokas ja hauska koira. Aivan hulvattoman hauska ja sellainen oman elämänsä Peter Pan. Hupi tykkää ihmisistä, niin tutuista kuin tuntemattomistakin. Hupi tulee toisten koirien kanssa toimeen, mutta vieraita koiria kohtaan on epävarma ja haluaa tutustua rauhassa omaan tahtiinsa.

©Aino Vakkilainen

Hupi on toistaiseksi suunnannut tarmonsa tokoon, agilityyn ja hakuun. Hupi on päässyt myös jäljestämään, paimentamaan ja vetohommiin. Hupi tekee mielellään hommia, se on työintoinen ja työilme on todella kiva. Hupi on aina valmis töihin. Hupi on ahne ja leikkisä, Hupilta löytyy taistelutahtoa ja saalisviettiä. Treeneissä pyrin palkkaamaan Hupin monipuolisesti niin sosiaalisesti, nameilla kuin leluillakin ja kaikki kelpaa.  Sosiaalinen palkka on todella tärkeä osa Hupin palkkaamista. Harrastuksissa olen huomannut, että Hupille tulee vauhtia varmuuden myötä ja varmuutta tulee tekemisen myötä. Hupi ajattelee ensin ja tekee vasta sitten, mikä on minusta kahjo-Ilon jälkeen ihana ominaisuus. Silti  Hupilta löytyy  vauhtia, voimaa ja tekemisen meininkiä.

Odotan innolla, mitä ihanasta, valloittavasta ja vallattomasta duracell-pupustani vielä tuleekaan.

©Mira Kuhlman
 
PENTUTESTAUS 02.01.2017 (testaaja Pekka Korri)
1. KÄYTTÄYTYMINEN SYLISSÄ 
5 Erittäin rentoutunut/innokas, utelias  - Nuolee sormia.
2. LUOKSETULO/ROHKEUS 
5 Tulee rohkeasti ja reippaasti - Rapsuttelee pari kertaan. Tutkii huonetta hyvin.
3. KONTAKTI
5 Avoin, ystävällinen, vapautunut - Tulee syliin, leikkisä, puree käsiä.
4. TAISTELUTAHTO
5 Taistelee keskittyneesti, hyvä ote - Aktiivinen, kiskoo, ravistaa.
5. TAISTELUTAHTO (ajava saalisvietti)  
4 Ryntää perään, jää sinne - Syöksyy perään.
6. ALISTUS
4 Rentoutuu kohtuullisesti - Vinkuu ja rimpuilee hiukan.
7. PALAUTUMINEN
5 Palautuu välittömästi - Tutkii huonetta.
8. ÄÄNIHERKKYYS
5 Ei pelkää/menee heti tutkimaan
9. KÄYTTÄYTYMINEN PÖYDÄLLÄ
5 Liikkuu järkevästi ja rohkeasti, häntä ylhäällä
10. LAUMAVIETTI (seuraaminen) 
5 Seuraa vapautuneesti, rohkeasti 
YHTEENVETO: Toimintakyky 5 Erittäin hyvä Hermorakenne 5 Erittäin hyvä
MUUTA: Reipas, iloinen, leikkisä, rohkea, sosiaalinen pentu. 


MH-LUONNEKUVAUS 05.10.2019 (testaajat Jorma Kerkkä & Tiina Rissanen)
1a. KONTAKTI Tervehtiminen

4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. KONTAKTI Yhteistyö

3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
1c. KONTAKTI Käsittely

3 Hyväksyy käsittelyn
2a. LEIKKI 1 Leikkihalu

2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
2b. LEIKKI 1 Tarttuminen

2 Ei tartu, nuuskii esinettä
2c. LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu

1 Ei tartu esineeseen
3a. TAKAA-AJO

1 Ei aloita
1 Ei aloita
3b. TARTTUMINEN
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
4. AKTIVITEETTITASO
2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua seistä tai maata
5a. ETÄLEIKKI Kiinnostus

3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b. ETÄLEIKKI Uhka/aggressio

1 Ei osoita uhkauselkeitä
5c. ETÄLEIKKI Uteliaisuus

1 Ei saavu avustajan luo 
5d. ETÄLEIKKI Leikkihalu

1 Ei osoita kiinnostusta 
5e. ETÄLEIKKI Yhteistyö

1 Ei osoita kiinnostusta
6a. YLLÄTYS Pelko

3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b. YLLÄTYS Puolustus/aggressio

1 Ei osoita uhkauselkeitä
6c. YLLÄTYS Uteliaisuus

2 Menee haalarin luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d. YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko

1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden  vaihtelua tai väistämistä 
6e. YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus 

1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
7a. ÄÄNIHERKKYYS Pelko

4 Pakenee enintään 5 metriä
7b. ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus

2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
7c. ÄÄNIHERKK
YYS Jäljellejäävä pelko
4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
7d. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus

2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla
8a. AAVEET Puolustus/aggressio

1 Ei osoita uhkauselkeitä 
8b. AAVEET Tarkkaavaisuus

3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
8c. AAVEET Pelko

3 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8d. AAVEET Uteliaisuus

2 Menee katsomaan kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa 
8e. AAVEET Kontaktinotto aaveeseen

4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
9a. LEIKKI 2 Leikkihalu

2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta 
9b. LEIKKI 2 Tarttuminen

1 Ei tartu esineeseen 
10. AMPUMINEN

4 keskeyttää leikin/passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen

LUONNETESTI 26.07.2020 (testaajat Heli Herranen ja Mia Möller) 
1. TOIMINTAKYKY
+1a kohtuullinen
2. TERÄVYYS
+1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä
3. PUOLUSTUSHALU
+1 pieni
4. TAISTELUHALU
+2a kohtuullinen
5. HERMORAKENNE
+1b hermostunein pyrkimyksin
6. TEMPERAMENTTI 
+2 kohtuullisen vilkas
7. KOVUUS
+1 hieman pehmeä
8. LUOKSEPÄÄSTÄVYYS
+2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
LAUKAUSPELOTTOMUUS 
- laukausaltis

LOPPUPISTEET 
140

Suositut tekstit